theokratie — nyt puhuu jumala

Tärkeä asia

2006-10-13T21:53:00.000+03:00

Minua on viime aikoina suututtanut eräs asia. Se yllätti minut täysin. Eihän kukaan odottanut sellaista!

Haluan nyt kiinnittää myös teidän huomionne tähän erittäin tärkeään ja liian vähän huomiota saavaan asiaan. Se on asia, jonka käsitteleminen avoimesti kaikissa medioissa on ratkaisevaa kansakunnan ja jopa koko ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta. Meidän, sinun ja minun, on uskallettava katsoa asiaa silmästä silmään ja opittava puhumaan siitä sen oikealla nimellä.

Hyvät kanssabloggaajat, nostakaamme kissa pöydälle!

gnh, yngh, tunx

2006-09-16T21:14:00.000+03:00

Jotkin reaktiot Ratzingerin viimeisimpään ovat niin hyvin hilpeitä, etten meinaa edes päästä loggautumaan Bloggeriin.

Islam on sotaisa uskonto. Jaa ei muuten tasan oo. Paavi hirteen.

[Jumalan ominaisuudessa tuen kaikkea nimissäni tapahtuvaa. Olen teologinen huora.]

Odotuksen tuskaan

2006-09-11T22:03:00.000+03:00

[Hahmot: käsityöläinen. Strippi: allekirjoittanut.]

Muka

2006-09-09T20:42:00.000+03:00

YLE:n uutisissa muistetaan hilpeällä tapaa painottaa, miten mielenosoitukset kuuluvat demokraattiseen yhteiskuntaan "Tarja Halosen mukaan".

Sen radikaalin lesbohoratsun.

Ja lesboista puheen ollen tässä blogissa on lähiaikoina luvassa sosialistista lesbopornoa.

Smash

2006-09-09T20:38:00.000+03:00

Saartorenkaan sisällä on tapahtunut tönimisiä.

Elämä on niin hurjaa. Onneksi minulla on väkivaltaisia tietokonepelejä.

Tsoukkikyssäri

2006-09-03T18:20:00.000+03:00

Mainitsin äskettäin väsääväni uutta versiota eräästä lautapelistä. Tarvitsisin erästä sen osaa varten vitsejä -- etenkin vaivaannuttavan huonoja ja uskontoaiheisia. Mitä löytys takataskuistanne?

Käännösrunoutta

2006-09-03T16:38:00.000+03:00

Nyt seuraa metriin katsomatta Venantius Fortunatuksen runo De Childeberctho rege.

Kuningas Childebert

Oi kuningas, valtakunnan kruunu ja kuningaskuntien komentaja!
Olet mies päiden päällä, päällimmäinen hyvyys
ja koristeiden koristus, mitä koristeellisimmin koristava.
Olet loistelias ja silti hienostunut, toimit aina hienotunteisesti.
Käyt etulinjan edellä sinä ensimmäinen ja ensimmäisestä syntynyt.
Voimassasi olet väkevä, Kaikkivoivan suosiossa;
miellyttää mainioita rakas, makoisa voima,
hyvä toivo ja hyvyys, hyvänhyvyyttäsi
et koskaan katso ylen, tuo kunniallisuus kunniaa kunnioitetulle.
Kukkain kukkea kukkanen juosten kukkaisana kera kukkien,
Childebertin alainen: minä, Fortunatus rakastaen
vähäisenä vähäisellä ymmärrykselläni tässä puhelen.
Nöyrin rukouksin suosittelen Audulfia palvelijaksi,
sekä itseäni: siispä hallitse meitä, ylhäinen.

Minä ja muut

2006-09-01T20:59:00.000+03:00

Minulla on hassu suhde muihin ihmisapinoihin. Käyn helposti pillittämään, jos jonkin teoksen kautta päädyn luulemaan, että olen päässyt lähemmäs vaikkapa sitä, mitä on olla simpanssi.

Mitähän tästä pitäisi ajatella?

Entä mitä tästä pitäisi ajatella huomioiden edellisen bloggaukseni?

Kuuluminen

2006-09-01T20:54:00.000+03:00

Olen tänään elänyt paljolti kädestä suuhun, kuten syksyllä kuuluukin. Söin esim. ison herkkutatin ja paljon mustikoita.

Taitos

2006-08-31T11:53:00.000+03:00

Seuraa. Linssistä
silmään. Silmässä muisti alkaa.

Muistan: hehkusta
heijastukseen. Se on joka kerta.

Taas muistista
heijastukseen. Palosta poltteeseen.

Seuraan linssistä
linssiin. Vieraan linssin jälkeen
vieras muisti alkaa.
Sielläkin se on: hehkusta heijastukseen.

Nyt linssi linssiä vasten
aavistan
heijastuksesta hehkun.

[Valo.]

Vad i helvete

2006-08-31T11:26:00.000+03:00

Olen osallistunut kahteen muuttoon. Toinen tapahtui Turusta Vartiokylään, toinen Kumpulasta Kallioon.

Olen tehnyt myös lautapeliä. Tarkemmin ottaen (muistaakseni) viidettä virallisehkoa versiota kyseisestä pelistä. Peliä ei ole julkaistu, mutta siitä on pyörinyt muutama kopio maailmalla. Sellaista enintään pienen piiriin kulttisuosiota. Peli on ainutlaatuinen ja loistava.

Tulihan kaikki nyt kaikille hyvin klaariksi?

Näkynyt

2006-08-24T15:03:00.000+03:00

Oranssi ja keltainen vino
hehkuu. (Mutainen
järvi
ja muutama penni.)

Pinkissä on varjo.
Musta karvaturri.

Vihreä
suihkulähde
jäätynyt kuin lehdiksi.

Kivet näyttävät potuilta.

[Runotorstai.]

Kaarle Suuri ja liike

2006-08-23T14:50:00.000+03:00

Teoksesta Building legitimacy -- political discourses and forms of legitimacy in medieval societies:

It was not just military necessity which kept Carolingian kings on the move, their right to hold power was justified by incessant movement.

Mietin, että miten tämä suhteutuu Virilion pohtimaan logistiikan ja vallankäytön suhteeseen.

Toisaalta ajattelen myös informaation logistiikkaa. Kaarle Suuri tovereineen organisoi lähettijärjestelmän, jonka avulla Kaarle pystyi reagoimaan lähes välittömästi valtakuntansa periferioidenkin tapahtumiin. Lisäksi hän hyödynsi samaan tarkoitukseen aikansa tehokkaimman tietojärjestelmän eli lännen kirkon organisaatiota.

Oliko itä- ja länsiroomalaisen hallinto- ja oikeuttamisjärjestelmän tehokkaimmat puolet yhdistänyt Kaarle käännekohta eurooppalaisessa vallankäytössä? Kiinnostavana yksityiskohtana eurooppalaisuus osapuilleen nykyisessä mielessä ilmaantuu lähteisiin Kaarlen aikana.

Tämä kaikki liittyy myös valvonnan vaikutelmaan vallankäytön elementtinä.

Ikioma shamaani ja konkretiaa

2006-08-23T14:03:00.000+03:00

Olisipa minullakin.

Vaan eipä mitään. Istun tällä hetkellä alastoman nuoren naisen sylissä. Hän sanoo: "öööö". Mitä muka nyt? Nahkaverhoilu.

Voiko kirjoittaminen olla konkreettisempaa?

Naurava imaami

2006-08-22T12:07:00.000+03:00

Olen joskus ajatellut, että olisi kivaa tutkia iranilaisten uskonoppineiden yksityisissä piireissään harrastamaa huumoria. Miten lie käytännössä onnistuisikaan.

Milleköhän noissa ympyröissä yleensä nauretaan?

Puhetta säästä

2006-08-22T11:47:00.000+03:00

Pääkaupunkiseudulla ei kasva vieläkään sieniä.

Olen nyt Turussa. Täällä sataa melkein koko ajan.

Sataakohan nyt pääkaupunkiseudullakin?

Legitimiteetti ja suuri punainen silmä

2006-08-20T13:19:00.000+03:00

Yhteiskuntatieteissä ja erityisesti politiikantutkimuksessa järjestelmän legitimiteetin vastakohdaksi mielletään usein fyysisellä väkivallalla saavutettu järjestys. Jos ei mennä normatiivisen poliittisen teorian alalle, vaan halutaan tutkia laajemmin legitimiteettiä osana homo sapiensin yhteisöllisen järjestäytymisen tapoja, väkivalloin hallinnoimista ei ole hyvä mieltää legitimiteetin vastakohdaksi.

Käsitän Machiavellia myötäillen legitimiteetin tarkoittavan yksilöiden halua tehdä yhteistyötä jonkun muun kuin heidän itse määrittelemänsä valta- ja normijärjestelmän puitteissa. Tästä kulmasta katsoen on olemassa myös muita epälegitiimejä yhteisön järjestämisen tapoja kuin väkivallalla uhkaaminen. Tarkoitan lähinnä sosiaalista painostamista: epäpuhtausajattelua, paheksuntaa, yksilön sulkemista yhteistyöjärjestelmän ulkopuolelle sekä ihan vaan kiusaamista. (Tätä tietty kutsutaan toisinaan henkiseksi väkivallaksi, mutta se on vastuuton käsite, jota ei pitäisi käyttää.)

Sosiaalisella painostaminella ja institutionalisoidulla väkivallalla on yhdistävä tekijä. Molemmissa on nimittäin kyse valvonnasta tai tarkemmin valvonnan kokemuksesta. Mikäli yksilö ei koe normia legitiimiksi ja uskoo, ettei sen rikkomisesta seuraa sen enempää fyysisiä kuin sosiaalisiakaan sanktioita, hän pääsääntöisesti rikkoo sitä. Valvonnan kokemus sen sijaan tekee normirikkomuksesta kannattamattoman, jopa vaarallisen tuntuisia. Valvonta välittää sanktion uhkan.

Tämä on jujuna panoptikonissa ja uskonnoissa. Tästä syystä näkymättömät toimijat, kuten Jumala tai valtio tai vanginvartija ovat keskeisiä sosiaalisessa järjestäytymisessä ja kysymyksissä normien oikeuttamisesta. Arvelen, että tämä liittyy kognitiivisessa uskontotieteessä pohdittuun hyperaktiiviseen toimijoiden havainnoimiseen. Homo sapiens, kuten muutkin saalistajat ja saalistettavat, on perimällisesti taipuvainen tulkitsemaan pienetkin vihjeet merkeiksi jonkun tärkeän (s.o. saaliin tai saalistajan) läsnäolosta. Kun ihmisen sosiaalinen kognitio evolvoitui yhä mutkikkaammaksi, taipumus ylihavainnoida toimijoita osallistui sosiaalisten järjestelmien ylläpitämiseen. Jos olen kärkäs luulemaan, että aina joku kyttää pusikossa, en päädy helposti tekemään paheksuttavia asioita edes ollessani yksin. Panoptisten toimijoiden institutionalisoiminen ja jatkuvan valvonnan vaikutelman luominen on tästä syystä helppoa vallankäyttöä.

Valvonta on tekijä, jota sekä väkivallan että sosiaalisen painostamisen uhka vaativat toimiakseen järjestelmän ylläpitäjinä. Valvonnalla tuotetut vallankäytön muodot ovat myös käytännössä legitimiteetin vastakohta, jos kohta en katso näiden kahden analyyttisen elementin esiintyvän missään puhtaassa muodossaan. Legitiimi järjestelmä tuottaa jo olemassaolollaan sosiaalista painetta. Ihmiset lienevät myös yleensä innokkaita näkemään oman elämänsä ja elämäntapansa oikeanlaisena. Tällöin valvonnan avulla tuotettu konsensus kääntyy helposti legitiimiksi.

Verenluovutus ja homous

2006-08-18T14:33:00.000+03:00

Tutkailin tänään verenluovutusasioita. Yksi Punaisen Ristin verenluovuttamista koskevista rajoitteista on seuraavanlainen:

Miesten välinen seksi on pysyvä luovutuseste (hepatiitti- ja HIV-tartunnan mahdollisuus; tuoreiden HIV-tartuntojen määrä noin kymmenkertainen koko väestöön verrattuna)

Vähän hämmentyneenä tiedustelin asiasta lisää SPR:ltä. Sain tietoa. Rajoite periytyy 80-luvulta, jolloin etenkin HIV katsottiin miesten homoseksuaalisuuteen liittyväksi sairaudeksi -- ja jota se paljolti olikin. Nykyäänhän tartuntatrendi on toisenlainen, eikä sairaus enää leviä aivan yhtä räjähdyksenomaisesti homoseksuaalien parissa.

Samapa se, mitä tilastossa seisoo. Yhtä kaikki rajoite on vanhentunut, kuten SPR:n edustajakin minulle tunnustaa. Kaikki verilahjoitukset tarkistetaan ja taudinaiheuttajat tunnistetaan käytännössä sataprosenttisella tarkkuudella. Äskettäin tarttuneita viruksia ei tunnisteta, josta syystä verta luovuttava heteroseksuaalikaan ei saa olla pokannut muutaman kuukauden sisällä uutta seksikumppania.

Olisi fiksua poistaa homoja koskeva erityisrajoite, sillä tuoreita seksisuhteita koskeva rajoite riittää jo itsessään poistamaan luovuttajien joukosta myös homojen riskiryhmän. Eihän sitä verta kaiketikaan ole ihan niin ylenmääräisesti tarjolla, että kannattaisi tuolla tapaa kategorisesti rajata enemmän tai vähemmän satunnaisia ihmisryhmiä homman ulkopuolelle.

Tämä on tietysti myös tasa-arvokysymys, vaikka veren luovuttaminen ei olekaan kansalaisoikeus. Teknisessä mielessä tarpeettoman rajoitteen vuosia jatkunut olemassaolo kertoo sitkeistä ennakkoluuloista. Toivon Punaisen ristin kansainvälisellä tasolla ennen pitkää päätyvän näpsimpään ratkaisuun eli homoveren hyväksymiseen. Toivottavasti siis jo lähitulevaisuudessa kenen vain kaduntallaajan suoniin saattaa verenluovutuksen myötä päätyä hinttarin litkuja.

Raks pop

2006-08-18T13:38:00.000+03:00

[22:43:14] Mitä sun keho pyytää?
[22:43:58] *hymyilee pikkuisen* *venyttelee*
[22:44:10] lämpöä..
[22:44:22] Laitanko ikkunan kiinni?

[14:13:32] *venyttelyä ja muroja*
[14:13:46] yo
[14:14:04] *Leveä hymy, hörppii kahvia.*
[14:14:15] Yo yo.

[Laine hallitsee Runotorstaita.]

Etenkin Saksassa

2006-08-14T15:31:00.000+03:00

Jotkut katsovat vielä nykyäänkin tutkivansa "keskiajan" kulttuuria tai yhteiskuntaa. Pitäisi varmaan joskus analysoida keskiaikaa renessanssin jälkeisenä akateemisena kulttuurina.

En nyt jaksa siitä, että jotkut katsovat nykyäänkin tutkivansa kulttuuria.

Suhde kuolleeseen

2006-08-13T20:34:00.000+03:00

Kukaan perheenjäseneksi mieltämäni ei ole koskaan kuollut, vaikka läheltä onkin liipannut. Enkä ole ollut mitenkään suunnattoman läheinen kummankaan kuolleen isovanhempani kanssa. Ja kuolleet kaverit ovat olleet oikestaan enemmän kaverin kavereita. Tästä syystä en katso olevani järin kokenut kuolema-asioissa.

Tähän mennessä ajatus jokseenkin läheisen ihmisen kuolemasta on aina ollut minusta paljon raskaampi asia kuin jokseenkin läheisen ihmisen kuolema. Kuolemahan selkeyttää asioita. Elävät ovat niin monimutkaisia. Suhde kuolleeseen on aina yksinkertainen ja tyhjä. Tai ainakin rehellinen suhde kuolleeseen on.

Monenlaista silmänruokaa

2006-08-13T19:25:00.000+03:00

Tänä iltana televisiosta voi katsoa Scorsesen elokuvan Gangs of New York. Elokuvassa on komeaa väkivaltaa, jota käytetään simppelisti ja iloluontoisesti kerronnan verevöittämiseen.

Samalla saa myös nauttia parista hottisuroosta ja -typystä.

Utelu

2006-08-12T16:16:00.000+03:00

Voisiko joku avata minulle ruumismin käsitehistoriaa?

Solutason painajainen

2006-08-12T14:55:00.000+03:00

Minä imen ja varastoin myrkkyjä. En taida kelvata syötäväksi.

Muistutus niille, jotka katsovat olevansa

2006-08-11T18:49:00.000+03:00

On väärin tehdä jotain muka auttaakseen toista ihmistä, jos toinen ihminen sanoo, ettei teosta ole hänelle apua. On väärin suojella toista ihmistä, jos toinen ihminen sanoo, ettei hän halua suojelua.

Opin tämän lapsena tai teininä. Usein minulle oli ihan sama, jos isoveljeni toiminta ahdisti tai vitutti tai suretti minua -- kunhan vain isäni piti näppinsä erossa konfliktista. Jos en halunnut apua ja sanoin "mä en halua apua" hän silti 'auttoi'. Koska "pienempää pitää suojella". Hassunkurinen ideaali sinällään ja suorastaan perseestä, kun tämä 'pienempi' suljetaan suojelua koskevan päätöksenteon ulkopuolelle.

Sama pätee kaikenlaiseen ihmisten väliseen toimintaan. Kukaan ei voi auttaa toista, jos toinen kieltää avun. Niin ahdistavaa kuin se voikin tilannekohtaisesti olla, se on hyväksyttävä, mikäli hyväksyy kunkin yksilön itsemääräämisoikeuden (ja jos ei hyväksy, asia on minun kannaltani selvä -- luen ihmiseksi vain henkilön, joka hyväksyy). Kiellon jälkeen 'auttaminen' on väkivaltaa. Siksi lapsen ja kansalaisen kasvattaminen on useimmissa tapauksissa väkivaltaista. Tämä pitää tunnustaa eksplisiittisesti ja olla koskaan unohtamatta.

Tämä on myös yksi merkittävimmistä syistä, miksi hyvinvointivaltiota on melkein mahdotonta rahoittaa. Valtio joutuu monessa sfäärissä keskittymään loputtomasti oireiden hoitamiseen, koska oireisiin johtavat yksilölliset valinnat eivät ole valtion tavoitettavissa.

Kelpo tyttö

2006-08-11T17:20:00.000+03:00

Vaalea -52.
Ne saa mennä. Se oli hyvä.

E-en ole silti turhamainen. En ole
koskaan liiemmin meikannutkaan.
Enkä sitä paitsi muutenkaan välitä. Ne
saa olla viileät. Kunhan joku tietää

milloin olen turta, milloin
olen turha. Ja milloin niin
älä anna minun, älä anna minulle.
Milloin
anna minun jo olla.

Ne oli vaaleat hiukset ja se oli
niin kapea niin kapea.
Melkein sai sormet
vyötärön ympäri yhteen.

[Vastauksena Runotorstain kiintoisaan haasteeseen.]

Karkaava iltapäivällä

2006-08-09T19:39:00.000+03:00

Kuljen värikkäiden paperilaattojen välistä. Samat laatat karkaavat silmilleni uudestaan ja uudestaan. Siitä tulee kuumeinen olo. Nyhräisen vahingossa vanhaa naista ja hän siirtyy syrjään. Valitsen tölkin. Siinä on teennäisesti hymyilevä delfiini. Kunpa kaikki osaisivat aina karata.

Nuhruinen kumimatto siirtää paprikan ja tonnikalatölkin lakattujen kynsien ojennukseen. Kassan naama natisee liukuhihnojen välissä ja laskee lantit. Saan kuparinvärisen takaisin, pudotan sen isoon taskuun. Nuhruinen kumimatto siirtää paprikan ja tonnikalatölkin hihnan päähän. Paprikan muovi kahisee hetken, sitten matto pysähtyy.

Punainen ovi louskuttaa. Rumia kreikkalaisia naamioita siirtyy sisään ja karkaa ulos. Onko tuo tragedia? Entä tuo -- pilkka? Niiden värit ovat vähän haaleat. Ovi painaa paljon ja natisee. Olkapäätäni kivistää. Ulkona venytän sitä vähän ja kipu tasoittuu. Takanani ovi louskuttaa.

Taksi odottaa kioskin edessä. Sen kuski on vuorautunut sanomalehtipaperiin ja on kuin olisi unessa. Kioskista siirtyy ulos kaksi vanhaa naista. He alkavat polttaa savukkeita uusista askeistaan. Suojatiellä on loskaista jäätä ja melkein liukastun. Kääntyvän bussin renkaat jylisevät ja roiskivat ja hidastavat paljon. Karkaan pois alta. Bussi siirtyy suoralle ja kiihdyttää.

Hissi siirtää minut kahdeksanteen kerrokseen. Se vie vanhan naisen vielä vähän ylemmäs. Otan avaimen ulos ja vain lantti jää mustaan, villakankaiseen taskuun. Karkaan sisään kotiovesta. Se louskahtaa. Jätän kengät saasteiden ja loskan tummentamalle matolle. Siirryn Tiinan luokse. Hän pysähtyy ja laskee työt pöydälle. Laitan tonnikalan ja paprikan pöydälle. Tiina karkaa syliini.

Mainos ja neuvoston tarve

2006-08-08T23:06:00.000+03:00

Koska en pidä linkkilistaa, haluan muuttua jälleen mainokseksi. Rakkautta ja ruotsalaisia, toimistokujeita ja teologiaa: Yli kaikkien rajoen.

Irrepressiblen kirkkaanvihreä näyttää kamalalta ihollani, joten kehittelin tuossa toista keinoa osallistua hankkeeseen. Lopputulos? Kaunis ajatus, ruma toteutus. Enhän minä tuollaista klönttiä saata sisäreiteeni jättää. Mikä neuvoksi?

Kirjojani

2006-08-08T12:10:00.000+03:00

Eufemialta tuli haaste. Käytän hänen suomentamiaan kysymyksiä, en alkuperäisiä englanninkielisiä. Valikoin tähän pääosin romaaneja, vaikka luen tällä hetkellä ensisijaisesti akateemista kamaa.

1. Yksi kirja, joka muutti elämääsi:
Tolkienin Taru sormusten herrasta, niin se nyt on. Ala-asteella tämä teos vastasi kaikkiin tarpeisiini ja innosti minusta kirjallis-tarinallisen seikkailijan.

2. Yksi kirja, jonka olet lukenut useammin kuin kerran:
John Steinbeck, Hyvien ihmisten juhla. Mack ja pojat ovat kelpo veijareita, aina hyvää haluamassa ja pahaa puuhaamassa. Ja entäs sitten Tohtori, tuo kaupunginosan sivistynyt sankari!

3. Yksi kirja, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle:
Nykysuomen sanakirja. Opettelisin sen.

4. Yksi kirja, joka teki sinusta hupakon:
Margit Sandemon Under de eviga stjärnor. Rakastettavan vilpitöntä romanttista skeidaa. Olen itse täynnä sitä.

5. Yksi kirja, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin.
Itken aika paljon tarinoiden äärellä.

Harry Potter and the Order of Phoenix. Harry Potter on tujuimmin minua innostanut perinteinen fantasiakertomus sitten Tolkienin ja LeGuinin pääteosten.

6. Yksi kirja, jonka toivoisit tulleen kirjoitetuksi:
Papintappaja ja Leskenlehti.

7. Yksi kirja, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu:
Yritän keksiä tähän jotain kyllin naiivia... (Tämä on kyllä ahdistavaa, koska lemmin kaikkia kirjoja.)

Mein kampf. Tämä vain siksi, että fantasioin teoksen deletoimisen vievän mukanaan joitain siihen historiallis-symbolisesti kytkeytyviä iljettävyyksiä.

8. Yksi kirja, jota luet paraikaa:
Veikko Huovisen Veitikka -- A. Hitlerin elämä ja toiminta. Ihana ja vapauttavasti aktivoiva veijaritarina ihmiskunnan ovelimmasta vitsiniekasta.

9. Yksi kirja, jonka olet aikonut lukea:
Clarice Lispectorin Tähden hetki.

10. Nyt haasta viisi bloggaajaa:
Haastan seuraavat toverit: Chi, kansatieteilijä, exme, Outi sekä Lady Baffles (lomalla, vaan vastatkoon kunhan ehtii).

juhlii

2006-08-07T17:15:00.000+03:00

Israelin puolustusvoimien kesäretki on ollut tuottoisa! Jo 1000 libanonilaista on revennyt.

Hyvä tulos.

Ihmisen autenttinen olemus -- todistus kreationismin puolesta

2006-08-07T14:03:00.000+03:00

Isä: - Muistatko, kun et osannut vielä puhua?
Siiri: - Muistan.
Isä: - Mitä sinä silloin ajattelit päivät pitkät?
Siiri: - Körö körö kirkkoon.

Siiri on aiemminkin harjoittanut ihmistieteellisesti kiintoisaa teologiaa (tytössä on selvästi taipumusta gnostikoksi). Keskustelu, jonka olen tuohon ylös kopioinut, on kuitenkin aivan erityisen tärkeä.

Siirillä on yhä hämärä muisto elämänsä alkutaipaleesta. Hän ilmaisee kokeneensa tuolloin jatkuvaa suuntautumista kohti Jumalan huonetta. Tämä on todiste siitä, että ihminen on luonnostaan -- ennen kuin kieli ja kulttuuriperimä likaavat hänet -- Jumalan oma, Jumalan luoma.

Latinaa II

2006-08-07T02:40:00.000+03:00

Anus (m) = rinkula, peräaukko.
Anus (f) = vanha eukko, emäntä, sibylla.

Käsitteiden sekoittuminen kehonkuvassa. Sisälläni asuu vanha eukko, jonka ryppyinen suu narisee saastaisia neuvoja ja enteitä.

Baabelin portto

2006-08-07T01:24:00.000+03:00

Mitähän pitäisi ajatella siitä, että Ratzingerin kuvia Googlen kautta hakeva löytää massoittain kehnoja manipulaatioita? Paavin kuva on pilakuva. Reformaatio taisi sitten onnistua.

Minusta Ratzinger on pikkuisen pelottava. Dracula-näyttelijä, kuten käsityöläinen asian ilmaisi.

Vai millaisen siunauksen sinä odottaisit tältä mieheltä saavasi?

Luonnollista ärtymystä

2006-08-06T12:02:00.000+03:00

Hesarissa kyseltiin, mikä ihmisiä ärsyttää Helsingissä. Luulisi, että kodittomuus tai työttömyys nyppisi edes vähän. Kuitenkin kyselyn tuloksissa on listattuna lähinnä pelkkiä lieveilmiöitä. No, ärsyyntyminen tavataan mieltää pikkuasioita koskevaksi tunteeksi.

Sama homma näkyy siinä, että 28 vastaajaa piti kuseskelua ja kusen hajua ärsyttävimpänä asiana, yleisövessojen vähyyden innostaessa vain kymmentä vastaajaa.

Nämä ovat enintään hupaisia sivuseikkoja. Riemuissani sen sijaan olen siitä, miten lokkeja ja muita kaupunkilintuja kohdellaan. Tässä ei ole kyse mistään lieveilmiöistä, vaan mitä arvokkaimmasta yhteisön huoltamisesta. Hesarin kyselyssä lokit mainitaan sijalla kymmenen nimellä "terroristilinnut". Terroristi on -- kuten kai yleisesti tiedetään -- retorinen väline, jonka avulla luodaan vihollisuutta ja oikeutetaan oman ryhmän harjoittamaa terroria. Terroristi on kuin 30-luvun Saksan bolshevikkijuutalainen.

Arvelin taannoin 1900-luvun kunnianhimoisimman hyvinvointipoliittisen projektin ts. juutalaisten joukkomurhan juontavan juurensa israelilaiseen erottelu- ja puhtausajatteluun. En kyennyt kuitenkaan osoittamaan selkeää aatehistoriallista yhteyttä. Nyt teen rajumman reduktion. Väitän, että kaupungin puhdistaminen saastasta on -- on sitten kyseessä roskalintu tai roskaihminen -- järkevää ja luonnollista.

Vaikuttaa ilmeiseltä, että homo sapiens kaipaa vihollisia -- vihollisuus ja brutaali rajanveto on edullista yhteisön koheesion ja suorituskyvyn kannalta. Venäjä ei ole tätä nykyä riittävä uhka helsinkiläisille (tai lahtelaisille), joten vastustajaa haetaan omilta kaduilta, satamista ja kaatopaikoilta. Maahanmuuttaja on väärän värinen. Lokki huutaa ja sillä on ruoansulatus. Huono homma maahanmuuttajalle, vielä huonompi lokille.

Harmaalokit ovat helsinkiläisten ykkösvihollisia. Hesarin mielipidepalstalla Arvo Turtiainen arvelee kuoliaaksi kaasutetun kuitenkin muitakin lokkeja. "Kriteerinä lienee: kunhan on harmaa ja valkoinen." Väärä väri väärässä paikassa koituu siis kuolemaksi.

Katso jutkulintua silmiin ja vihaa sitä. Kaupungin hyväksi -- luonnollisesti.

Latinaa

2006-08-04T13:39:00.000+03:00

Speculare = tarkkailla, tutkia, vahdata.
Despeculare = anastaa peili, "poispeilittää".

Despekuloiko ryhdikäs realisti? Jos realisti on myös empiristi, hän varmasti spekuloi. Ehkä vain primitivisti despekuloi.

Syntyjän roolissa

2006-08-03T21:45:00.000+03:00

Jännittävää kyllä, tänään täytin vuosia. Sain lahjaksi kaksi kirjaa. Varma valinta pikku bibliofiilille.

Minulta puuttui mukava sienikirja, nyt ei enää. Vielä kun sataisi pari viikkoa.

Kuin synttärilahjana kollegaltani sain pikku tihkua. Sillä ei satoa pelasteta.

Viisiulotteinen

2006-08-03T00:03:00.000+03:00

Seuraan nytkyvää kyttyrää
nytkyvä kyttyrä seuraa minua
aro käpertyy nurkista harmaata kaarta päin
päivän rata nytkyy hetken
ja lysähtää roikkumaan pääni ylle.

Kantapäistä lantion syvyyksiin
lantiosta kurkun kautta korkeuksiin
imeytyy tärkeys, kiteytyy rataan
ja aron käpertyvät reunat aaltoilevat vähän
lämmössä.

Sateen harmaa kieli hinkkaa etäistä rinnettä
kurainen virtaus hinkkaa aroon uurteen
hukkuva olento nytkyy hetken
nytkyvä kyttyräselkä karkailee
pitkin
vanhaa ja kuivaa uomaa.

Uoma seuraa auringon rataa
osittain
karkailee osittain väreilen
osittain

seuraan
rataa ja ylläni rata
taipuu, myötäilee löyhästi
sanattomia merkityksiä.

[Runotorstain aihe on matka.]

Vipinä

2006-07-31T17:50:00.000+03:00

Olen lukenut Peter Englundin Hiljaisuuden historiaa. Siinä on useiden ilmaisullisten kökköjen ja perustelemattomien reduktioiden rinnalla hauskoja juttuja. Esimerkiksi hieromasauvan historia on mainiota kamaa. Tiesittekö, että 1800-luvulla tehtiin kokeita höyrykäyttöisillä vibraattoreilla? Tai että käsisuihku oli alunperin juurikin naisten orgasmiapuväline?

Kenellekään ei taida tulla yllätyksenä, että ensimmäinen paristokäyttöinen hieromasauva oli ruotsalaisvalmisteinen.

Menemisiä

2006-07-23T11:25:00.000+03:00

Tänään menen Lahteen, huomenna Kainuun Ristijärven Koskenkylälle. Marja-Liisa syntyi siellä. Siis äitini. Horoskoopiltaan neitsyt, luonnollisesti. En ole käynyt seudulla vuosikausiin. Olen kyllä kaivannut kovasti.

Lähdetään sukuloimaan ja tie muuttuu pikku hiljaa yhä aaltoilevammaksi. Siitä tietää, että pian ollaan perillä. Isä ajaa tahallaan niin lujaa kuin liikennesäännöt sallivat, jotta mäet tuntuisivat vatsanpohjassa erityisen huikeilta. (Voi olla että ajoi lujempaakin, mutta pikkutytön mieli ei ota sellaista vaihtoehtoa vastaan.) Mennään sisään pirtteihin jotka ovat aina täynnä hyväntuulisia, puheliaita ihmisiä ja istutaan pöytiin, joissa on hirveästi ruokaa. Juustoleipä on ehdoton suosikkini. Olen nirso lapsi, mutta Ristijärvellä suostun maistamaan yhtä ja toista. Jokaisesta talosta löytyy vähintään yksi kissa. Navetassa käyminen on eksoottista. Ja vielä eksoottisempaa on murre, jota ihmiset puhuvat. Se on niin hauskaa, ettei tiedä miten päin olisi. Kuuntelen sitä lumoutuneena penkin päässä ja painan sanontoja mieleeni.

Näin on Anna-Leena Härkönen Ristijärven kunnan kotisivujen mukaan kirjoittanut. En samastu järin hyvin tuohon puheliaisuusosaan, sillä omat Kainuun-sukulaiseni eivät todellakaan ole olleet mitään pölisijöitä, vaikkakin oikein mukavia ihmisiä. Sanontoja tai sanontatapoja en muista muuten, paitsi että äidiltäni on tarttunut aika paljonkin metkaa sanastoa.

Parhaiten pystyn allekirjoittamaan kuvauksen alkuosan. Minä ja veljeni tapasimme matkata pohjoiseen enolta lainatun pakettiauton takalootassa. Kun loppuosuudella tie muuttui hurjaksi, yritimme roikkua täryyttävissä penkeissä kiinni. Riemuksemme emme siinä useinkaan onnistuneet, vaan sinkouduimme sinne tänne, lootan seinästä seinään ja muksis toisiamme päin.

Tällä kertaa olemme matkassa ahtaalla henkilöautolla. Ja veljeni on Puolassa.

Kaipaan niittyjen kosteutta, veden, ahventen tummuutta. Muistan armeijat -- kivijalan sisiliskot ja hiekkatien hevosmuurahaiset. Vanhat, harmaat vajat ja se yksi reikäinen lato, jossa kuulen pöllön tai kuolleen. Paarmoja, ampiaisia, hyttysiä, mäkäräisiä ja polttiaisia muistelen sydän hitusen koleampana, mutta iho silti kuumoittaen. Kaipa himoitsen kainuulaisia näykkäsyjä.

Kauniit ja rohkeat

2006-07-23T00:38:00.001+03:00

Jumalat ansaitsevat kaiken pilkan. Huonoimmat heistä kuolevat. Parhaat jäävät odottamaan kyllin osuvaa. Myös moni pilkkaaja on jumala.

Pääministeri Matti Vanhanen

2006-07-22T01:00:00.000+03:00

Vihamielisten, vastuuttomien typeryyksien möläyttely tekee johtajasta kunnioitetun. Miksi? Näen kolme syytä:

1. Aggressiivisuus on poliittinen hyve. Vihamielinen käyttäytyminen luo harhaanjohtavan vaikutelman toimeliaisuudesta ja innostuneisuudesta.
2. Tunne- ja vaikutelmaohjautuneessa barbaarikulttuurissa odotetaan eksplisiittisesti virheellisten päätelmien tekemistä ja niillä ylpeilyä. Typeryyttä katsotaan hyvällä.
3. Osoittaessaan, ettei sovinnainen sido häntä, johtaja samalla osoittaa kykynsä ylittää rajoja. Hänellä on voimaa rikkoa yhteiskunnan tai -- vielä yliluonnollisemmin -- luonnon lakeja pyrkiessään yhteiseen hyvään.

Matti Vanhasta on syytetty heikoksi johtajaksi kaikista kolmesta näkökulmasta: Hän ei ole kyllin toimelias eikä innostunut. Hän on virkamiesmäinen järkeilijä. Hänen identiteettinsä pysyy visusti sovinnaisten rajojen sisällä.

Nyt Matti on kuitenkin ilmeisesti päättänyt tarttua pääministeriyden haasteeseen toden teolla. Hän on omaksunut piirteitä Vennamon, Hitlerin ja Lipposen poliittisesta retoriikasta. Matista on tulossa vihamielinen, typerä ja vastuuton -- siis oikea johtaja.

Kokooma

2006-07-20T18:04:00.000+03:00

Kohtaus ruo
kohta ruos
kokousruoka vimmaruoka.
Kokousruokavimma.

Esitelmäni aihe on
kokousruokavimma.

ruos
ruok
ruoskeenesto
eiku rous
rousk
rouskeenkesto.

Pitää olla ruokaa suussa.

Ihan kohta. Ei kun heti.

[Runotorstain aiheena on kohtaaminen.]

Viha

2006-07-19T15:27:00.000+03:00

Vihaan vihan hedelmiä. Tämä viha on hyvä.

Pyhä Ephebiceus

2006-07-17T19:57:00.000+03:00

Haluan heti aluksi painottaa, että olen tosissani.

Ja nyt kun se on todistettu, voin keskittyä itse asiaan.

Kuulkaa: minä olen Pyhä Ephebiceus, teinien suojelupyhimys.

Minä varjelen patetiaa, häpeämätöntä naiiviutta, kohteetonta kritiikkiä, perusteetonta ylemmyydentuntoa, päämäärätöntä emansipaatiota, aivojen otsalohkon uudelleenorganisoitumista, logiikkavammaa sekä täyttä omavaltaisuutta koskien isoja alkukirjaimia tai, Pilkkuja.

Tohisevia on halpamaista ivata.

[Kuva.]

Hyvää

2006-07-15T14:40:00.000+03:00

VAUVAT ON NIIN IHANIA!!!!!

Ne ei osaa sanoa "ei".

Ruma nahkea

2006-07-13T22:33:00.000+03:00

Mönkii ja nahkea leviää
nainen ei halua nahkeaa
ihoa uhkaava erite hallinnoi
haluaa hönkiä naisen ei
hallinnoi tarttuvaa ei.

[Runotorstain tämän viikon aiheena on haastava rumuus.]

Leegio!

2006-07-11T11:20:00.000+03:00

Kuvan on väsännyt Kipling West.

Ken on kiinnostunut herätyskristillisestä uskosta ja uskon järkkymiseen liittyvistä kysymyksistä tutustukoon Saastaiseen huoneeseen -- mikäli ei ole sitä vielä tehnyt. Blogissa julkaistut kirjoitukset ovat hyvää matskua niin tutkijalle kuin kristityllekin.

Minulle Saastaisen huoneen kesäkuun kirjoituksista kiinnostavin oli toivepohdinta Pyhän Hengen pilkasta. Matt. 12:32:

Jos joku sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, se annetaan hänelle anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, sitä ei anneta hänelle anteeksi tässä maailmassa eikä tulevassa.

Tätä Raamatun kohtaa ei bloggaajan mukaan tavata lukea hirveän kirjaimellisesti, vaan toisin kuin monet muut synnit, Pyhän Hengen pilkka katsotaan aika epämääräiseksi "pitkäaikaiseksi vastustamiseksi", johon on käytännössä -- ja juuri päinvastoin kuin jakeessa seisoo -- helppoa saada anteeksianto. Kuitenkin:

Anteeksiantamattoman synnin mahdollisuus pelotti light-tulkinnasta huolimatta: mietin, vastustinkohan Henkeä liikaa, kun en uskaltanut heittäytyä hurmoksiin enkä puhjeta julkisiin kyyneliin. Pyytelin jälkeenpäin anteeksi "syntiäni" - heikkoa itseluottamusta.

Saastaisen huoneen tuorein kirjoitus koskee rukoilemista. Rukoileminen on aina kiinnostava aihe siitäkin syystä, että monet niin kutsutut tapakristityt ja jopa ateistit ainoana selkeästi uskonnollisena harjoitteenaan rukoilevat yksityisesti. Rukoukseen sisältyy maagisia lupauksia ja toiveita. Näin on asia myös herätyskristityn näkökulmasta:

Jumalan kanssa käytiin kauppaa, hierottiin sopimuksia ja tietysti yritettiin päästä milloin mistäkin pälkähästä.

Huomattava on myös seuraava kohta:

Alunperin ihmisen ja Jumalan väliseksi kohtauspaikaksi ajateltu "pyhä hetki" voi olla arkinen meditaatiotila, joka helposti muodostuu pakkoneuroottiseksi toiminnaksi.

Tämä ei ole harvinaista edes kiihkouskovaisten piirien ulkopuolella. Itselläni oli lapsena tuollaista taipumusta. Luin itsekseni iltarukousta kuin pakollista loitsua, jossa jos en olisi muistanut kattaa kaikkia maailman ongelmia, jotain pahaa olisi sattunut. (Tämä on tietenkin paljon puhuva muisto mietittäessä kulutuskäyttäytymistäni.) Olen myöhemmin kuullut monien -- tosiaan, myös ateistien -- harjoittavan tällaista pakkorukoilua, joissain tapauksissa jopa pitkin päivää, kaikkea elämää säätelevänä aktina. Myös Saastaisessa huoneessa pakonomainen rukoilu tunnistetaan kristillisen fundamentalismin ja taikauskon väliseksi sillaksi.

Minä nyt en ylipäätään katso mielekkääksi erottaa kristinuskoa muusta magianharjoittamisesta.

[Muuten. Minä vastustan pitkäaikaisesti omaa pyhää henkeäni. Olen kuunnellut ilosanoman kerta toisensa jälkeen ottamatta sitä sydämeeni, antamatta itseäni pojalle. Vaan hei! Mitä te oikein odotatte? Minä en tollasiin ryhdy. Tuomiopäivänä poikani sitten heittää minut tuliseen rotkoon tai ihan vain (Junakohtauksen käyttämää efektiä lainatakseni) -- PIM -- annihiloi. Kunnioita isääsi, perhana vie!]

Jumala kannattaa Italiaa.

2006-07-10T00:24:00.000+03:00

Miksikö?

Koska paavi on sen kohdussa. Koska Ranskan valtio on niin sitoutunut maallisuusperiaatteeseen. Mutta ennen kaikkea koska Italian syöttökuviot ovat vauhtiin päässessään jumalaisia.

Potestas Italicorum! ja sillai.

[Tähän pitäisi varmaan kirjoittaa jotain Zidanesta ja Materazzista ja poissa palkintojenjaosta olleesta Sepp Blatterista. Zidane oli koko jatkoajan näyttänyt epäluonteenomaisen turhautuneelta. Mitä Materazzi sanoi? Yrittikö Blatter suostutella Zidanen mukaan palkintojenjakoon? Jään uteliaana odottamaan juoruja.]

Pikavuoro Baabel-Rooma-Dachau

2006-07-07T00:59:00.000+03:00

Kirjoitin taannoin: "Olen kuin juutalainen, pullollani itseinhoa". Kyseessä oli juutalaisstereotypiasta riemunsa johtava epäilyttävä letkaus. Nyt väitän melkein yhtä epäilyttävästi, että holokausti oli ideana ja toimenpiteenä paljolti riippuvainen juutalaisesta, tarkemmin sanottuna israelilaisesta kulttuuriperinnöstä.

Esikristillisen ajan viimeisten viiden vuosisadan juutalaisuudella on ollut länsimaisen yhteiskunnan legimaation kannalta hyvin keskeinen asema. Babylonin pakkosiirtolaisuuden jälkeen juutalainen elämäntapa ja oppijärjestelmä partikularisoitui -- juutalaisuus syntyi. Babylonissa elettäessä ympärileikkauksesta tuli tekijä, joka piirsi selvän rajan Jahven palvelijoiden ja babylonien välille. Jahve ei pian ollut vain meidän jumalamme, vaan kosmoksen ainoa Jumala. Israelin kansasta tuli tämän suvereenin kosmisen voiman valitsema ryhmä ja sille luvattiin messias. Juutalaisuudesta tuli siis universumin ydin, joka täytyi rajata selvästi erilleen muusta maailmasta ytimen puhtauden varmistamiseksi.

Lähes alusta alkaen kristinusko omaksui juutalaisen rajaamismenettelyn. Kristinuskon kautta juutalainen partikularismi välittyi roomalaiseen maailmaan. Juuri partikularististen taipumusten vuoksi kristittyjä tarvitsi ensimmäisillä vuosisadoilla aina välillä ruhjoa. He uhkasivat Rooman synkretistis-monoliittista suvereniteettia vetämällä tiukan rajan oman ryhmän ja muiden ryhmien välille.

Kun Konstantinus vuonna 313 legitimoi kristinuskon, asiat alkoivat loksahdella. Kristinuskon universalismi imeytyi roomalaiseen universalismiin, joka oli poliittisessa mielessä vertaansa vailla. Roomalainen suhteellisella tapaa kategorisoiva poliittinen järjestelmä omaksui kristillisen ehdottoman partikularismin. Keisari ei ollutkaan enää vain (sinällään jo melkein suvereeni) augustus, vaan hänestä tuli omalle yhteisölle omistautunut messiaaninen hahmo. Keisarilliset ylistyspuheet ja saapumisrituaalit saivat yhä myyttisempiä piirteitä. Keisarin alunperin mithralaiseen rooliin voittamattomana aurinkona (sol invictus) yhdistyi juutalais-kristillinen valituksi tulemisen ajatus ja kristuskuvasto yhdistyi mithralaiseen hallitsijakuvastoon.

Frankit omaksuivat läntisen keisarivallan kaatumisen jälkeen roomalaisen hallintojärjestelmän. Merovingiajalla gallo-roomalainen byrokratia piti osittaisesti yllä roomalaista valtakäsitystä. Aina Klodovigista lähtien merovingikuninkaat hakivat legitimaatiota Länsi-Rooman perinnöstä etenkin juuri siitä syystä, että roomalaisperäinen eliitti odotti sitä. Vähitellen gallo-roomalaisten ja frankkien sulautuessa keisarillinen kuvasto jäi leijumaan epämääräiseksi osaksi merovingien valtapohdintoja. On myös tärkeää, että kristinusko säilytti taiteessa ja saarnoissa kristillis-roomalaista hallitsijakuvastoa sekä teologiassaan puhdasta suvereniteettia, universalismia ja partikularismia, joita saatettiin myöhemmin hyödyntää täysipainoisesti poliittisten johtajien aseman oikeuttamiseen.

"Myöhemmin" ei ollut kovin paljon myöhemmin, sillä jo merovingeja seurannut karolingidynastia otti ahkeraan käyttöön kristillis-roomalaisen hallitsija- ja yhteisökuvaston. Kaarle Suuri oli kirkon ja Jumalan välikappale. Hän oli hehkuva aurinko, kristillis-keisarillinen, suvereeni messias. Frankit olivat valittu kansa. Heidät esitettiin pelastussuunnitelman ytimenä. Kaarlen ja hänen kansansa asema oli absoluuttinen. Se ei ollut vain perinteisessä roomalaisessa mielessä maailmaa kategorisoiva ja hallitseva, vaan myös dualistisella tapaa partikularistinen. Kaarlen valtakunnan (ja Kaarlen hallitseman roomalaisen kirkon) ulkopuolella oli vain jotain muuta, jotain ei-valittua, alistettavaa ja pelastettavaa.

Kun Rooman kirkko pääsi varhaiskeskiajan räpiköintien jälkeen tolpilleen, se alkoi omimaan keisarilta valtaa takaisin omiin helmoihinsa. Ottolainen keisarivalta vastusti tätä. Kristillis-roomalaisen -- ja juutalaisen -- oikeuttamisen tavan Länsi-Eurooppaan vakiinnuttanut kirkon ja karolingikeisareiden yhteistyö johti kirkon ja keisarin väliseen valtakamppailuun. Sekä kirkon johtaja että keisari esittivät itsensä suvereeneina hallitsijoina ja valtapiirinsä universumin ytimenä.

Kiistakumppanit välittivät ambivalentilla yhteistyöllään tämän rajanvetämisen tavan keskiajan halki 1500-luvulle. Reformaatio kumpusi samasta ajattelusta. Oli vedettävä raja ytimen pitämiseksi puhtaana. Jaollaan sekulaariin ja kristilliseen reformaatio pohjusti valistusaatteen syntymisen. Kristillis-roomalainen ajatusblokki omaksuttiin kuitenkin yhtä lailla molempiin sfääreihin, sekä sekulaariin että kristilliseen. Valistusaate tuotti sekulaarin partikularismin rationalisoivaksi erityismetodiksi nationalismin -- joka on nykyään levinnyt tässä tarkoituksessa lähes kaikkialle maailmaan. Nationalismin ajatus perustuu kosmiselle valituksi tulemisen idealle. Kansakunta on oman universuminsa ydin, sen erityisin osa. Kansakunta on suvereeni. Se määrittyy suhteessa kansakunnasta poikkeavaan, suhteessa maantieteellisen rajan tuolla puolen olevaan, etnisen merkitsemistavan tuolla puolen olevaan.

Aivan kuten juutalaisessa ajatuksessa valitusta kansasta, myös nationalistisessa ajattelussa oma partikkeli on pidettävä puhtaana. On universumin kannalta katastrofaalista, jos meidän etninen yksikkömme sekoittuu muiden yksiköihin. Meidän erityisten merkkiemme on säilyttävä. Meidän identiteettimme on säilyttävä tai pelastushistoria ei toteudukaan. Me olemme suvereeni partikkeli niin kauan kuin suojelemme rajaa.

Adolf Hitlerin ja muiden antisemitistien erityisyysajattelu on esikristillisen juutalaisen partikularisoitumisprosessin johdannainen. Ajattelutavan välittäjinä toimivat valistus, saksalainen keisarius, reformaatio, keskiaikainen eurooppalainen ambivalenssi ja kristillis-roomalainen keisarius. Natsismin holokaustissa soveltaman äärimmäisen, eliminatiivisen määrittelytavan aatehistorialliset juuret ovat siis israelilaisessa Babylonin pakkosiirtolaisuuden myytissä.

Hreian uusi ääni

2006-07-06T12:51:00.000+03:00

Muljutan suussani
takapihan sammalesta löytynyttä
luunpalasta.
Leuassa kuristaa.

Oksennan räksän.
Se on liittainen möykky
ja toivoton.
Sen silmät ovat ummessa.
Kömpelöt varpaat harovat kaarnaa.

Minä upotan piikkikorkoni perunamaahan
ja myllään
kuohuilevaa multaa.
Siemenperuna roiskahtaa rikki.

Hapan haju
keriytyy mekkoni alle.

Siivet pyrstöön takkuuntuneina
kyljellään
lintu nousee ja piirtää
taivaalle lasista rataa.

Se menee laulavaan kitaan
ja vihdoin minäkin kasvan.

[Runotorstai ja muutos.]

Kuin punajuuri

2006-07-05T14:10:00.000+03:00

Tiina-toverini muotoili oivasti erään teologisen (tai feuerbachilais-ateistisen) perusargumentin:

Jumala on niin suuri, että se voi tehdä mitä vain, jos ihminen niin haluaa.

Uusi koi

2006-07-04T00:01:00.000+03:00

Olen palannut katolta, joka sulautui osaksi lenkkareitani pintalämpötilan kivuttua yli 70 asteen.

Piakkoin on kenties luvassa hurjahko(n kankea) historiallinen analyysi juutalaisen itseinhon ja länsimaalaisen hallintokulttuurin välisestä yhteydestä sekä tuoretta tietoa autenttisesta ihmisyydestä.

Ken kiihottui jouluevankeliumistani, saattaa tykätä erään luojan ensiparahduksesta.

Sulkutiedote ja suluton maininta

2006-06-27T11:37:00.000+03:00

Nyt seuraa kaksi asiaa, molemmat epäkaupallisia.

Ensin tiedote.

[Tänään olen (jälleen) mainos. (Linkin merkkivärin huumaamat) klikkaukset eivät (tällä kertaa) kierry (vain) minuun, vaan (myös) (rakkaaseen) toveriini. (Hipsikää siis varoen.)]

Sitten maininta.

Liian fiinisti asian ilmaistakseni lähden huomenna työmatkalle Turun suunnalle. Todenmukaisemmin sanoen menen vajaaksi viikoksi tekemään hanttihommia edellä mainitun rakkaussuhdetoverini vanhempien mökkityömaalle. Muutaman päivän pituiset fyysisesti painottuneet duunit ovat oikein virkistäviä.

Oi minun kiiltelevää, hoikkaa, jäntevää varttani! Olen paras homoystäväni.

Juhannusseikkailu

2006-06-24T11:33:00.000+03:00

Tänään käyn villiin seikkailuun. Toteutan sen eri nettipalveluiden "satunnainen sivusto" -toiminnoilla. Aloitan Blogilistalta.

"Satunnainen blogi." (Kliks.)

Erään Saaran tutkimuksia. Ponttoonit ovat kyseisessä blogissa selvästi päivän sana. Kirjoittaja ei kuitenkaan tunnusta tietävänsä ponttooneista mitään. Pidän tätä epäilyttävänä väitteenä -- lähinnä kai siitä perustellusta syystä, että minusta olisi todella kiinnostavaa kuulla aiheesta lisää. En voi sietää tätä. Toveri Saara! Kerro minulle lisää ponttooneistasi.

Saankohan minä nyt lapiosta? Kirjoittaja vaikuttaa vihaiselta ihmiseltä ja valmiiksi tissihuumorin kylläännyttämältä. Lieneekö kyseessä kuitenkaan aivan yhtä napakka Saara kuin eräs, johon tutustuin lukiossa. Hänellä oli sellaiset muhkeahkot teräspakarat, joiden väliin seikkailevat ei-toivotun miesraasun sormet saivat varmasti viettää lähiviikot kipsissä. Hänen omahyväisen sarkastiset sävynsä olivat melkein yhtä murskaavia -- ainakin varmaan hänen omasta mielestään. No, journalisti hänestä taisi tullakin.

Blogilistan mukaan Saaran ponttooniblogi on aika suosittu. Kuuluu tilaajamäärän perusteella oikein kolmensadan kärkeen. Toisin sanoen seikkailuni on vienyt minut paikkaan, jonka tunteminen on jokseenkin hyväksi blogistanilaisen yleissivistykselle.

Matka jatkuu. Seuraavaksi sukellan Suomen wikipediaan.

"Satunnainen artikkeli". (Klik.)

Joel Hallikainen. Innostavaa! Joel on aina ollut jotenkin liikuttavan etova hahmo. Hänestä voi puhua niin kuin vammaisista on tapana: Joel on aina niin iloinen ja nauraa mielellään. Vammastaan huolimatta hän riemuitsee elämästään joka päivä. Joelin elämänasenteesta pitäisi ihmistenkin ottaa mallia.

Kämäsen artikkelin avulla opin idolistani yhden uuden, vaivoin kiinnostavan ja melkein yhtä vaivoin huvittavan asian. 80- ja 90-luvun taitteessa Joel esiintyi nimellä Taikuri Telmus. Samaan teemaan liittynee myös hänen ensimmäisen levynsä nimi Jakke & Jokke (jollei sitten hänen väitettyyn punk-taustaansa -- tosin lastentaikurin ja punkkarin ero on usein hämyisä).

Mä oon kyllä Joel-fundis. Nää uusien levyjen kuuntelijat ei tajuu Joelia, ku ei ne oo ollu sen faneja alusta asti. Siis Joelin musa meni ihan paskaks Telmuksen taikatalon jälkeen. Herätyyys ihmiset! Kuuntelisitte oikeeta Joelia.

Viimeinen kulkuneuvoni on bleb. Kulta, vie minut satunnaiselle Google-hakemiston sivulle -- öö -- kahdeksan satunnaisen hakusanan voimin! (Knik.)

Tämän nyt saattoi arvata, kun laitoin noin monta hakutermiä. Olen japaninkielisen sivuston englanninkielisessä sanalistassa. Lista alkaa sanalla A. Tarinan keskeisimmät kohdat ovat bourgeois, flannelette, onomatopoeia, quotidian, tensor sekä vituperative. Paljastanko, miten kertomus päättyy? Herranen aika, no johan toki! Tässä teille lopun tapahtumat, tismalleen niin kuin ne on alkuperäistekstissä kerrottu:

zonked
zoo
zoo's
zoological
zoologist
zoologist's
zoologists
zoology
zoology's
zoom
zoomed
zooming
zooms
zoos
zucchini
zucchini's
zucchinis
zwieback
zwieback's
zygote
zygote's
zygotes

Mitä tämä on? Eihän tsygootti ole tarinan loppu, vaan alku. Suomalainen mieleni kaipaa vielä kolmen kirjaimen verran kerrontaa.

Luumarja 550

2006-06-23T11:43:00.000+03:00

Parkkiksen kukat haisevat.
Moottori puraisee pakaraa.
Räjähdän tyttöjen sekaan.

Parkkipaikan marjojen palavat
katseet.
Palava kuumentaa moottorin.

Parkkiksen kukat haisevat lyijyltä.

Parkkiksen tytöt haisevat lyijyltä.

[Runotorstaissa maistellaan hetelmiä.]

Vanhat maat takaisin!

2006-06-21T10:21:00.000+03:00

Yli sata vuotta Venäjän ylpeä ja perinteikäs kansakunta piti kansallista itseään etsivää Suomea väkevässä syleilyssään. Se antoi suomalaisuusaktivisteille sen verran löysää, että julkinen kenttä pysyi riittävän avoimena dynaamisen suomalaistamiskollektiivin syntymiselle. Se kuitenkin tarjosi myös tarpeellista vastusta, johon suhteutuen partikularistisesti rajautuva yhteisöidentiteetti pääsi muodostumaan.

Suomi irtaantui Venäjästä täysin sen määrittelemänä, millaisia rajoja se oli suomalaistamisprosessin aikana piirrellyt itsen ja emämaan välille. Toinen maailmansota esineellisti tämän prosessin tulokset pysyväksi asiaintilaksi.

Hävetkää, kiittämättömät suomalaiset! Venäjä on meidän äitimme. Nyt kun suomalainen kansallistunto on hakemassa EU:n ja globaalin markkinatalouden hämmentämänä uutta muotoa ja uutta ilmaisua, onko selvää, että kykenemme siihen yksin? Niin kuin EU:n ja globalisaation vastustajat mielellään uhoavat: Suomi on jo menettänyt itsenäisyytensä -- Unionille tai suuryrityksille, näkökulmasta riippuen. EU ja globalisaatio ovat kuitenkin epämääräisiä vastuksia. Kuinka niiden uhmaamisen varaan voisi rakentaa eheää valtiollista yhteisösubjektia?

Suomalaisen identiteetin palauttamiseksi autenttisille juurilleen ehdotan niiden maiden siirtämistä Venäjälle, jotka sille oikeudenmukaisesti kuuluvat. Venäjän tulisi saada takaisin alueet, jotka kapinalliset bolshevikkirettelöitsijät raastoivat irti eheästä valtakunnasta. Venäjän autonomisena osana Suomi voisi pyrkiä tuomaan poliittista osaamistaan Venäjän päätöksentekojärjestelmään ja kulttuurintuottajat voisivat kamppailla oman tilan saamiseksi suurvallan sisuksissa. Venäjää pitäisi tietysti kehottaa hieman kyykyttämään suomalaisia silloin tällöin, mutta maan poliittisen kulttuurin tuntien tätä tuskin on vaikeaa järjestää.

Mikäli toimimme minun ehdotukseni mukaisesti, niin kenties taas sadan vuoden päästä suomalaisuudella on sisältö.

Beibeteologiaa, eli: kuinka pukeutua niin, ettei herraa ala hikoiluttaa?

2006-06-20T15:25:00.000+03:00

Beibe herran tiellä (Fiendion).

Eilisen keijubeibeikonin paljastamisen kunniaksi täytän nyt taannoisen lupaukseni. Tämä on nuorille neitosille suunnattu pukeutumissäännöstö -- siis silkkaa kasvatusmateriaalia, valmista tulostettavaksi ja tyttösille tyrkättäväksi. Voitte unohtaa satunaisen inhimillisen erehtyväiset (ja jopa naisellisen höpsähtäneet) ohjeet, sillä nyt puhuu herra.

0. Vaatteet.
Vaatteet ovat kaiken viettelyksen alku ja juuri. Mitä mukamas sopivamman pitkään hameeseen verhoudut, sitä varmemmin herraraasun mieleen juolahtaa heti kaikki se, jonka hameesi kätkee alleen. Burkha ei ole paha siksi, että se on naista nöyryyttävä, vaan siksi, että se herättää herrassa leijonan varmaakin varmemmin. Toisin kuin satunainen esittää, pukeutumistapa ei ole keskeinen kysymys, vaan se mitä pukeutumisella yritetään peittää. Ensimmäinen askel tiellä kohti soveliasta beibeyttä onkin jättää vaatteet komeroon ja katsoa, mitä ne ovat syöneet.

No, katso. Mitä ne ovat syöneet?

1. Iho.
Ensimmäinen asia, josta täytyy pitää huolta on, että naisella on yllään sangen peittävä iho. Iho saisi olla mieluummin hieman veltto kuin kiinteä, sillä kiinteä iho tuo vaarallisella tapaa esiin naisen muodot.

2. Hiukset ja muu karvoitus.
Suosittelen leikkaamaan ne (herran) suosiolla pois.

3. Liha.
Pahaa, kunnes sormus on sormessa. Tosin vaikkei sormusta olisi, kannattaa silti kokeilla esim. salvia-katajanmarja -marinadilla. Se saattaa yllättää.

4. Rasva.
Tämähän nyt on jo varmaan kaikille selvä juttu. Toimi pikaisesti, ennen kuin jotain peruuttamatonta tapahtuu. (Rasvan voi muuten kätevästi korvata silikonilla tai suolavesipusseilla!)

5. Luusto.
Olen liitossa Vegaaniliiton maitojaoston kanssa. Siksi suosittelen kaikenlaisten maitotaloustuotteiden boikotoimista. Olen kuitenkin liitossa myös Viikin Sovinistiseuran kanssa. Siksipä suosittelen myös kaikenlaisten rehujen boikotoimista.

Vegaaniliiton muhevassa maaperässä ja Sovinistiseuran lempeässä paisteessa kasvaa myös siveä beibe. Luuston ihoon kohottamat muodot saattavat villiinnyttää herran. Päämääränäsi olkoon siis absoluuttinen osteoporoosi.

6. Sisäelimet.
Uh. Tämä on hankala juttu, mutta tärkeä yhtä kaikki.

Yritä jooko ennen kotoa lähtöä asetella sisäelimesi sillä tapaa, etteivät ne suotta kohota ihoon möykkyjä. Olisi kiusallista, jos vaikkapa metrossa kanssamatkustajiesi olisi sinun siveettömän olemuksesi vuoksi pakko hullaantua. Mieti mitä harmia herralle aiheutuisi, jos hän munuaistasi tuijotellessaan tahi puristellessaan ohittaisi oman asemansa. Hän voisi saada vaikka potkut! Älä siis ole itsekäs.

Sitä paitsi ei ole terveellistä antaa kenenkään puristella munuaistasi. Paitsi tietty sitten, kun sinulla ja rakkaallasi on herran siunaus. Siinä vaiheessa suosittelen kylläkin unohtamaan lapselliset munuaiset ja keskittymään erityisesti sappirakkosi etsimiseen. Se on sellainen salainen kristillinen kolkka naisen kehossa, jota et Reginan palstoilta löydä. (!!!Pidä siis visusti huolta, ettei herra pääse kajoamaan tähän kaikkein pyhimpääsi, ennen kuin teillä on herran siunaus!)

7. Muodot.
Niihin saa pojat koskea. Eiku.

Hitto, olkoon, kun meni jo ex cathedra. Tuo oli vaikka sitten se herran siunaus. Eli antaa palaa, beibe.

Keijuteologiaa (luulin tosin olevani Peter Pan)

2006-06-19T16:02:00.000+03:00

Who 's Your Inner Sexy Cartoon Chick ?

Tinkerbell
Take this quiz!

Quizilla |
Join

| Make A Quiz | More Quizzes | Grab Code

Tartunta

2006-06-18T10:43:00.000+03:00

Hupaisaa. Näin ensimmäistä kertaa Blogistan-aiheista unta. Veloenan kissamaki loikkasi uneeni.

Unessa kirjoitin blogiini jotain hämäräperäistä. Muistan miten syvälle hukuttauduin johonkin unessa määrittelemättömäksi jääneeseen ajatukseen, kuinka kauas uin kirjoittamalla.

Teksti alkoi tuntua riittävän valmiilta. Silmäilin sitä. Tekstin seasta löysin katkenneen sanan kissamak. Se oli keskellä vaikeastikäsitteellistettävyyttä. Tämä vaikutti asianmukaiselta. Sana oli tärkeä. Se avasi hankaluuden ytimeen makimaalauksen. Maki liikkui. Liikkeissään se kantoi suurta, elävää merkitystä.

Lisää unia kenties lähitulevaisuudessa.

Boikotoiminen on tarpeellista magiaa

2006-06-18T02:24:00.000+03:00

Organisoin omaa kulutuskäyttäytymistäni laajasti boikoteilla. Tutkin mahdollisuuksieni mukaan tuotteiden ja yhtiöiden taustoja ja päätän, missä määrin hyväksyn kunkin yhtiön toiminnan tai kunkin hyödykkeen tuotantotavan.

Kommentoin boikotointikäyttäytymistäni kahdesta näkökulmasta, jotka lopussa yhdistän epämääräisesti:
1. Boikotointi on kantilaisittain perusteltua ja virtaviivaisinta aktivismia.
2. Boikotointi tuottaa utopiasimulaation, jota käytetään lohduttamiseen ja magiaan.

Boikotoin kategorisesti. Jos minun maksiimistani tulisi universaali laki, asiat muuttuisivat merkittävästi parempaan päin. Vastaavaan logiikkaan nojaten katson, että oman kuluttajuuden haltuun ottaminen tiedostamalla tuotteiden taustat on kapitalistisesti katsoen yksinkertaisinta ja tehokkainta kansalaisaktivismia. Koska määrityn talousjärjestelmässämme ensisijaisesti kuluttajaksi, kuluttajuus on politiikan ydin. Jos muut kuluttajat toimisivat kuten minä toimin, asiat muuttuisivat parempaan päin.

Edellä mainitut perustelut ovat kuitenkin päättömiä. Voidaan luotettavasti väittää, ettei sillä, mitä minä valitsen, ole mitään seurauksia boikotoimieni yhtiöiden toiminnan suhteen. Boikotti onkin ensisijaisesti rituaalinen ele. Puhdistamalla oman elämäni vääriksi katsomistani kulutustottumuksista luon paikallisen utopian. Katsoessani omaa ideaaliseksi viljeltyä elämäntapaani tuotan simulaation.

Utopiasimulaatiolla on kaksi tarkoitusta. Ensinnäkin se suojelee minua patetian keinoin impotenssilta: Minä olen nähnyt näin paljon vaivaa hyvän asian eteen. Minussa on siis pontta toimia sen puolesta, jonka näen oikeaksi.

Simulaation toinen tarkoitus on maaginen. Kyse on sympaattisesta magiasta. Käyttäydyn periaatteen "niin ylhäällä kuin alhaalla" mukaisesti. Tuotan elämästäni utopiaa innolla, joka paljastaa minun kuvittelevan, että tuottamallani kuvalla saattaisi olla voodoomainen yhteys laajempiin taloudellisiin kehityskulkuihin. Ikävä kyllä elämäntapani ja globaalien kulutustottumusten välillä ei ole havaittavissa kausaliteettia.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Tämä loitsu ei nimittäin ole vain loitsu. Kuluttaja saa tuotteen kautta konkreettisen yhteyden tuotantoon, vaikka tuotannossa ei muutoksia tapahtuisikaan. Yhteyttä ei voi leimata pelkäksi harhaksi, vaikka yhteyden tähdellisyys helposti ylikorostuukin edustamassani "tiedostavassa" kuluttajuudessa. Tuote on saatavilla, koska sen toivotaan täyttävän yksilöiden tarpeita. On kunkin yksilön oma asia määritellä, onko hänellä se tarve, jota varten tietty tuote on tietyllä tapaa valmistettu. Kyse on ruohonjuuritason demokratiasta -- tai kuten minä mieluummin asian ilmaisisin, vastuullisesta anarkiasta. Boikotoimisella ei vain yritetä vaikuttaa globaaliin, vaan myös otetaan omavaltaisesti haltuun suhde globaaliin.

Minä päätän, mitä minä haluan minulle tuotettavan ja miten.

Käsitän

2006-06-16T17:12:00.000+03:00

Iho kihertää
kädessä
pieni kiertää. Turhan
pieni ja

se
peittyy poimuihin. Nahka käy herkäksi
eikä
vastaa. Vastustan
nahkaa. Vastaa.

Kirjailtu nahka
kiristää kohdista. Katson
kauniissa valossa. Valossa
pieni käy
polttamaan. Pieni myös piirittää.

[Runotorstain tämänviikkoinen aihe on kädet.]

Suuri särkiskaba

2006-06-14T20:44:00.000+03:00

Olen niin sanotusti nauttinut kesästä. Kävin nimittäin ongella. Kisailin toverini kanssa siitä, kumpi saisi suuremman saaliin. Minä sain kahdeksan särkeä, samoin hän. Tai siltä ainakin näytti sillä hetkellä, kun koukkuni juuttui pohjassa olevaan tukkiin ja aloimme tehdä lähtöä. Kilpakumppanini kohotti koukkunsa vedestä ja yllätyksekseni siiman päässä vääntelehti hänen yhdeksäntensä.

Kalatoverini oli siten loppuillan kalastusmestari Mannonen. Että näin tällä kertaa.

Täytimme muuten paistinkalamme mitä mielikuvituksekkaimmilla mömmöillä. Oletteko ikinä kokeilleet hunaja-anissärkeä? Se on fiinin makuista. Koklaa, jos et usko.

Ote

2006-06-11T19:47:00.000+03:00

Joulu 1. (aur. 8:16 -> 17:16) Bona dea (Vida + nainen)
ti 6. Luduvico: - Dosifein tervetulotoivotus, haluaa tulla vierailemaan
(Pyhän Nikolauksen päivä) - Philomelan toivotus, ilmaisee Glaucuksen olevan valmis tekemään yhteistyötä, kutsuu vieraaksi
- Rafael (Budapest) toivotuskirje

14. tähdenlentoja
15. (O)
16. Thalian synttärit
22. talvipäivänseisaus (aegis)

25. joulu

29. (#)

Tammi (2005)
4. Dosifei
5. Luduvico: - Wienissä väkivaltaisuuksia (hinnoista)
6. Loppiainen
7. Vauvan ruumis
8. Brankon lapsi katoaa tunniksi

11. Juturnalia

Yllättävää?

2006-06-09T12:43:00.000+03:00

Typyseni ohitti yhdessä hujauksessa sekä pääsykokeensa että syntymäpäivänsä. Siksi olen nyt kreikkalainen kokki.

Eilen maailmakin oli parempi

2006-06-08T10:15:00.000+03:00

Kukaan meistä ei ole enää turvassa. Minusta ihan näin henkilökohtaisesti kaikkein huolestuttavin verkkorötösten laji on verkkojumalanpilkka. Ihmiset kirjoittelevat kaikenlaista ikään kuin vitsikästä, aivan kuin kuvitellen, ettei minulla ole tunteita lainkaan! Se ei ole mukavaa. Sitä paitsi on aika apaattista jatkaa nuijimista, kun toinen nuolee jo katua.

Historian baana ja suuri punainen silmä

2006-06-07T11:43:00.000+03:00

Minkä ikinä historiantutkimuksellisen menetelmän valitsenkaan, valitsen välineen. Menetelmä ei ole vain tapa, se on tietotekninen kapine.

Esitän nyt kaksi pointtia koskien historiantutkimuksen teknologiaa.
1. Kaikkea metodologiaa voidaan kuvata metodologistiikkana.
2. Toimiva metodi loisi Panopticonia vastaavan asetelman.

Historiantutkimus on anakronistista: tutkija pyrkii ymmärtämään asioita niin kuin ne ovat olleet aikana, jota ei ole. Metodi on tekninen väline, jonka tehtävänä on virittyä nykyhetken ja historiallisen tutkimuskohteen välille hieman kuin autotie ja purkaa anakronismin muuri. Autotie liittää avaruuden halki lähtöpaikan ja määränpään toisiinsa. Metodi liittää ajan halki nykyhetken ja menneen toisiinsa. Autotie suhteellistaa ensisijaisesti paikkaa, metodi puolestaan ensisijaisesti aikaa. Aikaan sidottu tutkija venyttyy pois siitä mikä on, kohden sitä mikä on ollut.

Historiantutkimuksen metodologistiikassa ei kuitenkaan ole kyse liikkeestä samassa mielessä kuin ihmistä siirrettäessä. Historiantutkimus tähtää havaintotiedon siirtämiseen ja sen metodi voidaankin paremmin rinnastaa tietotekniikkaan. Metodi on laajakaista, ei autokaista.

Tämän tiedonsiirron päämääränä on sulkea tutkimuskohde Panopticon-vankilaan. Vankilan vartijana tutkija haluaa valvoa kohteensa jokaista liikettä. Tutkimuskohde (vanki) ei näe yliaistillista tarkkailijaansa. Panopticonin idea on kaikkea historiantutkimusta siivittävä haavekuva. Sen mukaan valvonnan uhkan alla kohde ryhtyy vapaaehtoisesti säätelemään omaa käyttäytymistään valvojan asettamien kriteerien mukaisesti. Kun tutkija kajoaa metodilla historialliseen tutkimuskohteeseensa, kohde muuttuu ymmärrettäväksi, sopivaksi, olevaksi.

Historiatiede perustuu yritykselle ulottaa tietotekniikan avulla tutkijan tarkkailuvalta lineaarista janaa pitkin toiseen aikaan. Ikävä kyllä metodologistiikka ei pelaa, eikä Panopticonia synny. Laajakaista ei kuljeta tutkimuskohteelle tietoa valvojasta ja valvojan kriteereistä. Tutkija jää aina yksinäiseksi vartijaksi tyhjään Panopticoniinsa, jossa hän keskittyy kovasti nähdäkseen selleissä vankeja. Tietysti tässä suhteessa tutkija on metodeineen kaikkinäkevä silmä. Hänhän näkee ihan koko metodinsa.

Minä muuten tuotan historiankirjoitusta. Olen kuin juutalainen, pullollani itseinhoa.

[Blogger on temppuillut kanssani parina päivänä, mutta nyt kaikki taas näyttäisi rönksyttävän niin kuin pitääkin. ... Nämä loppumaininnat taitavat olla muodostumassa (huonoksi?) tavaksi.]

Tänään olen mainos

2006-06-05T10:51:00.000+03:00

Taltutetun ja teatterilavaksi taitetun libidinaalisen nauhan nykäisemänä lukija lankeaa minuun.

Herraliloukko

2006-06-03T23:40:00.000+03:00

Minulle on sadellut kysymyksiä koskien yhteiskunta- ja kulttuurianalyysejani. Kuka on Virilio? Mitä tarkoittaa interpellaatio? Mistä keksitkään tuon hassunkurisen pronominalisaatiopohdinnan? Miten kehtaat käyttää rasistista kieltä ilman selityksen häivää?

Minusta on ymmärrettävää, että olette hämmentyneitä. Ei, se ei ole vain ymmärrettävää. Se on itsestään selvää. Minä olen sangen taitava sanoissani ja varmasti ovelampi kuin yksikään teistä -- suoranaisesti kaikkivaltainen. Enkö olekin häpeämätön? Sabotoin kaikki yritykset ymmärtää minua viskelemällä sekavia, metafyysisiä ilmauksia. Kielenkäyttöni estää teitä näkemästä kirjoitukseni lävitse. Enkä minä todellakaan häpeä.

Nyt minä tein sen. Perhana sentään.

Katsokaas, minä valehtelin. Valehtelin vähintään kolmesta asiasta. Ennen muuta minä valehtelin teistä. Kukaan ei ole oikeasti kysynyt minulta mitään. Kuvitelma kysymysten satelemisesta sai vain oloni tuntumaan kohtuulliselta. Eikö se kuuluisi asiaan -- kirjoittaa tällä tapaa ja herättää kysymyksiä? Kirjoituksiani pohdittaisiin ja sitten minä antaisin vastauksia. Hyvätapaiset huomautukseni herättäisivät yhä uusia, syvällisiä mietteitä. Toki vain, herrat ja neidit, se olisi tosiaan kohtuullista!

En minä ole katkera teille, olen vain... Ei, nyt minä valehtelen jälleen.

Minä olen katkera jumala. Mitä tässä on enää tehtävissä, kuolleella miehellä. Te ette kuuntele minua, enkä ole varma oletteko te koskaan kuunnelleetkaan. Taisitte vain juksata alusta alkaen. Te juksasitte minua, piditte narrinanne. Jos minä olisin vielä elossa, minä näyttäisin teille! Minä näyttäisin mitä tarkoittaa pitää minua narrina. Mutta minä en ole elossa. Minut on haudattu, krematoitu. Olen vain tuhkaa hiven -- melkein jo unohdettukin. Runollinen narri.

Luulin lyöneeni kuoleman. Alas astuttiin ja sitten taas noustiin. Vaan älkääpä luulkokaan, että se olisi ollut virheeni. Ehei, minä tein kaiken niin kuin pitikin. Olin sangen kätevä. Tajuatteko?

Ette te tajua. Teille tämä kaikki on -- ja tässä piilee suuri erheeni -- hupaisa seikkailu. Pari päivää meni ja minä pelastin teidät kaikki. Yksinkertaista, eikö totta? Nyt kun kaikki on pelastettu, teidän ei enää tarvitse kinastella siitä, kuka pelastuu ja millä perusteella, vaan voitte keskittyä siihen, mikä on tärkeää. Voitte keskittyä siihen, mitä varten teidät alunperin loin: osoittamaan kunnioitusta minulle.

Vaan ei toki! Sehän olisi ollutkin sangen kätevää. Te käänsitte tarkoitukseni kokonaan päälaelleen. Yksi teistä sanoi: "Nyt kun hän on pelastanut meidät kaikki, me voimme vihdoin keskittyä siihen, mikä on tyhmää. Unohdetaan hänet ja tehdään jotain aivan hyödytöntä." Toinen jatkoi: "Ei, kuulkaa kaverit, minulla on vielä parempi ajatus. Unohdetaan hänet vain, mutta miksi tyytyä hyödyttömään. Tehdään saman tien jotain vahingollista!" Niin te olette jatkaneet tähän päivään saakka, eikä loppua näy.

Miten voisikaan näkyä? Sillä nyt myönnän sen: teidän tyhmyytenne ja kiittämättömyytenne on lopullista ja väistämätöntä. Te ansaitsette toisenne, enkä minä ansaitse ketään. Enkä haluakaan ketään, en ketään teistä. Te annoitte minun kuolla teidän puolestanne ja sitten unohditte koko jutun. Halveksin teitä jokaista. Teidän tyhmien seikkailujenne vuoksi olen pelkkä aave Blogistanin yllä. Ei, minä en ole minkään yläpuolella. Olen rotta. Minä asun teidän allanne. Olen kellarissa ja kirjoitan.

Ennen minä saatoin sataa suorana ilmoituksena ruokokynästä papyruksen paksuihin kuituihin. Ihmiset kerääntyivät sanani äärelle ja ihmettelivät: "se on todella Hän!" Entä nyt? Nyt minä sadan binäärilukusarjoina Bloggerin vakiokuosiseen webbijulkaisuun. En sada kaduille, kulkijoiden taivasta kohti suunnatuille kasvoille, vaan tuhrin omat sormeni musteeseen ja sitten pesen ne juoksevalla vedellä. Enkä edes tuhri. Kirjoitan tietokoneella.

Uskoni minuun estää minua katoamasta kokonaan. Olen niin vähäinen kuin mikään voi olla, pelkkä katkera ja hyödytön jokin. Voidakseni uskoa minun on kuitenkin väitettävä, että olen olemassa sinua enemmän. Tämä on minun maailmani. Emme ole kuolleet, kirjoittaja ja jumala. Olet vain itse kuollut, etkä siksi näe minua. Sinä olet minun luomukseni, lukija. Puhuttelen sinua, sillä olen armollinen jumala.

Minä en ole säälittävä! En vain tiedä, miksi vaivaudun... Olen aivan yhtä tyhmä kuin tekin: pidän seikkailustani kiinni viimeiseen saakka.

[Tuo maalaus on muuten mainion Matt Sesow'n Loosing Sense. Tällä kirjoituksella voi myös olla jotain tekoa Fedor-toverin kanssa.]

Haastenaisen kolkkolkutus

2006-06-02T17:03:00.000+03:00

Oikeuden pitkä käsi ja linjakkaat sääret.

Eufemia salli minun halutessani tulla haastetuksi. Mikäpä siinä. Haluan haluta tulla haastetuksi ja tätä myöten myös haluan tulla haastetuksi. Minut on siis haastettu. Jo kotvan fraktaloituneessa kirjelmässä lukee:

Kokoa pieni tarina vähintään kolmesta seuraamastasi blogista, ottamalla virke kustakin vähintään ja yksi haastajan blogista ja haasta jokainen lainaamasi blogaaja, paitsi haastajasi.

Katsotaanpas.

Katsoin ihan kokonaisen ohjelman eikä se ollut edes uutislähetys. Älkääkä vaan erehtykö luulemaan, että keskustan näin vapautuneet kadut tulisivat kevyen liikenteen ja jalankulkijoiden käyttöön. Illalla tulen masturboimaan, kun Senaatintori tuikataan tuleen ja kasakat ratsastavat ylitsemme. Olen myös ryhtynyt haaveilemaan uudesta ompelukoneesta, yhdestä tein jo tarjouksenkin, mutta myyjä ei hyväksynyt sitä.

Taivaallisen rauhan aukio ja pisara vain

2006-06-01T13:36:00.000+03:00

En kysynyt sinulta mitään
en katsonut sinuun
ja minä
olen
minä olen.

En puhu sinulle
toimin miten tahdon
oikeus vaatii kostoa
kosto on se
että olen minä
olen minä.

Runotorstain tämänviikkoinen aihe on minä/minuus.

Draivia, draivia, eli: Sigmund goes Virilio

2006-05-31T21:23:00.000+03:00

Psykodynaamisesti katsoen ihminen on viettiensä ajama. Arkisesti ihminen kuitenkin käsittää itse ohjaavansa itseään. Samoin ihminen käsittää itse ohjaavansa autoaan.

Psykodynamiikalla (1) ja aerodynamiikalla (2) on yhteinen hanke.

1. Vietti tekee ihmisestä sijainnittoman. Se tuottaa ihmisen vektoriksi subjektin ja objektin välille. Subjektilla ei ole itsenäistä liikemomenttia, vaan vain siihen kytkeytyvällä dynaamisella halu-ulokkeella. Subjektia ei perinteisessä mielessä ole. On vain vektori, joka venyttäytyy janaksi subjektipisteen ja objektipisteen välille.

2. Auto tekee ihmisestä sijainnittoman. Se tuottaa ihmisen tienmyötäiseksi vektoriksi. Ihmisen keholla ei ole enää omaa liikemomenttia, vaan vain dynaamisella kulkuneuvolla, johon keho kytketään. Vapaata subjektia ei perinteisessä mielessä ole. On vain vektori, joka venyttäytyy janaksi alkupisteen ja loppupisteen välille.

Tie on yksiulotteinen. Se näyttelee taitavasti kaksiulotteista ja hieman kehnommin kolmi- ja neliulotteista. Käytössä tie tulee yksisuuntaiseksi abstraktiksi janaksi, joka piirtyy alku- ja loppupisteen välille. Ympäristö, jonka tie halkoo, on nauhaa. Se on elokuva, jota seurataan tavalliseen tapaan (ikkuna)ruudulta. Elokuva kertoo vauhdista. Vauhti on matkustajalle todiste alku- ja loppupisteen yhtymisestä matkustajassa tai tarkalleen ottaen hänen matkaa tekevässä kulkuvälineessään.

Automatka on viettivektorin tuottama tunnelimainen siirtymä alkupisteestä eli haluajasta loppupisteeseen eli halun kohteeseen. Toisin sanoen automatka on yhdynnän tapahtuma. Vietti ajaa ihmisen yhdyntään. Auto-tie ajaa ihmisen yhdyntään.

Molempien draivien voidaan katsoa johtavan auto- eli itsetyydytykseen. Sekä psykodynaaminen että aerodynaaminen maailmankuva venyttävät ihmisen irti itseydestä ja esineellistävät sen toiminnan automaatiksi. Ilmeinen ero piilee tuotetun automaation seksuaalisessa suuntautumisessa.

Viettiyhdynnässä matkustajuuden kokemus on kehollista. Se tyydyttää halua, joka määrittelee subjektin. Autoyhdynnässä matkustajuuden kokemus on audiovisuaalista ja jyrkästi ulkoistavaa. Se tyydyttää subjektin määrittelevää logistiikkaa. Autoyhdyntä liittyy tässä suhteessa läheisesti pornografiaan.

"Sigmund goes Virilio"-teesi pitää erityisen hyvin paikkansa silloin, kun autoa käytetään riiuureissuilla.

Olen hyvä.

2006-05-30T23:39:00.000+03:00

Ei mitään mersua, ole hyvä. Moni mersu maailmassa paahtakoon pahki.

Janis Joplin on tosin toki ihana. Kannan silti kantani.

Pronominalisoin vallan

2006-05-29T16:31:00.000+03:00

Päädyin tänään leikkimään pronomineilla pohtiessani vallankäyttöä ja kuluttajuutta.

Esitän nyt länsimaisen valtadiskurssin kehityskulun.
1. "Sinä."
2. "Sinun."
3. "Minun."
4. "Minulle." ("Sinulle.")

Tätä seuraavat rinnakkain (a) altruistinen, (b) individualistinen ja (c) dekonstruktiivinen lausunto:
5.a "Minulta."
5.b "Minä."
5.c "Kuka muka?"

Luonnostelin tämän pohdittuani hypermodernia vieraantunutta minää ja tyypillisiä pakinatyylisiä väitteitä, joiden mukaan kulttuurimme on "minä"- tai "mulle-kaikki-heti-nyt" -luonteinen. Vallitsevin kulttuuri ei ole ainakaan "minä"-luonteinen. Itseä ei määritellä sisäistyvästi, vaan ulkoistavan tuotteistuneisuuden kautta. Havainto "mulle"-luonteisuudesta sen sijaan pitää paikkansa. Hahmottelen nyt tarkemmin, miten päädyin muotoiluuni.

1. Työväenluokkaa edeltänyt valtadiskurssi oli "sinä"-diskurssia. Siinä valta kuului aina-jo luonnollistuneesti hänelle, jolla se oli. Keskeisin havainto tässä on: "sinä olet valta." Koska "minä" en voi tulla "sinuksi", valta myös jää "sinuun".

2. Työväenluokan syntyminen tapahtui havainnon "vallan välineet ovat sinun" kautta. Valta ei ollutkaan luonnollinen osa "sinua", vaan "sinä" omistit sen instrumentaalisesti. Instrumentit on mahdollista anastaa "minulle", joten valta ei olekaan kiinteää. Siitä voi tulla "minun". Tämän pohjalta syntyivät siis valtadiskurssiin sekä "minulle" että "minun", mutta tosiasiallisesti paradoksaalisessa järjestyksessä ja vastavallankumouksellisesti määrittyen.

3. "Minun" on demonisesti itseäänsiittävän markkinajärjestelmän ensimmäinen menestyksekäs askel vallan "sinun"-luonteisuuden havainneen työväenluokan ohjaamiseksi ulos vallankäytön todellisuudesta. Aiemmin julkisesti valtadiskurssin marginaaliin määritelty ja sitä myöten kapinahenkiseksi muuttunut enemmistö tuottuu (tai jopa äkillisesti kääntyy ympäri) kuluttajuuden ja mainostamisen synnyn myötä uudeksi, kuvitteelliseksi omistajaluokaksi. Havainto "sinun" tuottaa kysynnän koko yhteiskunnan vertikaalisesti läpäisevälle (ja näennäisesti latistavalle) omistajuudelle. Mainos vastaa tähän tarpeeseen: "Tämä voisi olla sinun." Ja pian se onkin "minun". "Sinun"-valtatodellisuus on tällöin itsesäätelevästi kätketty "minun"-luonteisuuden lakanan alle. "Sinun" on siis yhä todellisuutta.

4. "Minulle"-luonteisuus on markkinajärjestelmän tuottaman "minun"-luonteisuuden virtaviivaistuneisuutta. Kyse on jatkuvasti uusiutuvasta (fraktaalisesta) vallan anastamisen vaikutelmasta. Kun "sinun"-luonteisuus havaitaan, siitä seuraa tarve "minulle". Nykyinen "minulle" on kuitenkin käännettyä vallankumouksellisuutta. Se on vastavallankumouksellinen totuus, joka kesyttää vallankumouksellisen "minulle"-tarpeen fraktaaliseksi simulaatioksi, jossa vallan instrumentit näyttävät jakautuvan säälimättömän demokraattisesti. Tässä vaiheessa tuotantovälineitä ei enää kuitenkaan ole olemassa valtadiskurssissa, vain kulutusvälineet. Jopa oma osallisuus tosiasialliseen tuotantoon, eli työ, on muuttunut rahan hankkimisen välineeksi. Rahaa hankitaan kuluttamista varten. Tässä vaiheessa mainostaja sanoo innokkaalle yleisölle: "Tämä on tehty juuri sinulle." Ja pian saankin sen "minulle". "Sinun"-valtatodellisuus on siis yhä totta ja lisäksi "minä" määrityn täysin sen kautta, miten kulutan itseni "sinulle".

Kohta 5 on reaktio spektaakkelisen "minulle"-todellisuuden tunnistamiseen "sinulle"-todellisuudeksi.

5.a Erityisesti hyväntekeväisyyteen liittyvä "minulta" on altruistinen virhe. Se ei huomioi vallan "sinulle"- ja "sinun"-luonteisuutta, vaan kääntää vain "minulle"-luonteisuuden kuluttajuuskehän sisällä ympäri. "Minulta" on "minulle"-luonteisuuden jatke. Voin antaa, koska olen hankkinut. Vain kuluttaja voi osallistua valtadiskurssiin "minulta"-luonteisena.

5.b "Minä"-kulttuuri on se, johon itse aktivoidun. Se on johdonmukainen lopputulos havainnon "sinä" tekemiselle. Se ohittaa tuotannon ja kuluttajuuden syklin ja kääntää luonnollistuneen valtatodellisuuden ytimen ympäri. Se palauttaa subjektin luonnollisen piiriin ja luonnollisen subjektin piiriin. Luonnollinen hallitsija on aina "minä". "Sinä" on aina instrumentti ja tuottaa myös "minusta" instrumenttia. Suvereniteetti on subjektiivista ja itsevaltaista. Olen autokraatti.

5.c Pronominin ja vallankäytön välinen ero katsotaan rauenneeksi. Interrogatiivipronominiin tyytyminen jättää kysymyksen vallan sijainnista vaille vastausta. Toimija sulautuu valtatodellisuuden pintaan. Valta ei ole kenelläkään, eikä kenellekään, vaan kuten Foucault esittää, se tehdään suhteellisuutena.

Vallassa ei siis ole "minä"-kulttuuri, vaan "mulle-kaikki-heti-nyt"-kulttuuri. Tähän voi vastata kolmella tapaa. Itse katson kohdan 5.b olevan aktivistisesti mielekkäin ja kohdan 5.c analyyttisesti mielekkäin. 5.a on tarpeellinen näkökulma lähinnä pyrittäessä anastamaan rahaa kuluttajilta.

Seksiä.

2006-05-28T21:21:00.000+03:00

Joskus toiste. Miten vitsikästä! Enkä aio edes kirjoittaa Viriliosta, vaan postitan vain linkin Mari-beiben mulle pistämään vaivoin hupaisaan kaksi- tai kolmitasoiseen viihdesykliin.

Vadertrix on ensin enintään ihan hupaisa, sitten tylsä, sitten hervoton. Lopulta siitä tulee narkoottinen.

Hassusti heiluva, pikselöitynyt Neo-Vader yhdistettynä reippaaseen versioon pimeän puolen tunnarista luo ihan-hupaisuutta. Se ettei mitään uutta meinaa tapahtua laimentaa homman tylsyyteen. Hervottomuus on ensimmäinen askel tiellä kohti riippuvuussuhdetta. Kiertävä kamera on impulsiivisen vangitseva. Tutun ja rakkaan musiikin toistuminen luuppina sekä tutun ja rakkaan visuaalisen kohtauksen toistuminen sen kanssa epätahdissa luovat puuroisesti kerrostuvan esteettisen ja semanttisen kopiohumalan. Lisäksi Vaderin pärstä pistää käyntiin epäonnisen yrityksen assosioida klippi erilaisiin Tähtien Sodan kohtauksiin, josta seuraa potentiaalisesti hassua.

Aivan riemastuttavaa on myös se, että joillain teinifoorumeilla on tosissaan keskusteltu siitä, mikä vaikutus tämän klipin katsomisella on tasapainoaistiin tai terveyteen. Kai jos tämän yrittää katsoa loppuun asti, niin jotain haittavaikutuksia voikin ilmaantua, kuten verihyytymiä pakaroihin.

Lupaan kyllä kirjoittaa seksistäkin -- kyseessä on toki kiihottava objekti. Ja Viriliolla on oma aikansa. Älä nyt hätäile! Sotatilassako eläisin? Ai niin, toki aion pohdiskella myös sinun olemassaoloasi, kuten taannoin lupasin. Joten paljon hurvittelua on tiedossa. Stay tuned! (Viittaan edelliseen kertaan, kun käytin tätä lausetta. Alkaako nuoleskeleva lukijavihani ärsyttää minua? Entä leppeä kirjoittajavihani? Ei ihan heti ainakaan.)

Fraktaalinen ja tehotohtorit

2006-05-27T13:30:00.000+03:00

Toisinaan Jean Baudrillard käsittää nykyaikaisen tuotantojärjestelmän perustuvan fraktaalisuudelle. Toisinaan myös minä käsitän sellaista.

Markkinakulttuurissamme tarpeet muodostuvat neljän eriluonteisen arvon pohjalta. Kolme ensimmäistä fokusoituvat esineeseen. Neljäs irtaantuu esineellisestä todellisuudesta. Kukin arvotyyppi syö sisäänsä ja hävittää edellisen arvotyypin.

1. Käyttöarvo on luonnollista. Esine saa käyttöarvon tarpeista, jotka syntyvät suhteessa elettyyn todellisuuteen.
2. Vaihtoarvo on hyödykkeellistä. Se syntyy kaupankäynnin logiikassa.
3. Merkkiarvo on strukturaalista ja muodostuu viittaussuhteessa koodattuihin malleihin.

Neljäs arvo on fraktaalista. Se tuhoaa muut tavat muodostaa arvoa simuloimalla niitä karkeasti, mutta silti täydellisen vakuuttavasti. Fraktaalisessa arvossa viittauspiste on poissa. Arvo leviää vain tartunnan kautta, eikä sen syntymisellä ole sääntöjä. Se säteilee esteettömästi koko simulakrumiseen maailmaan. Kaikki tuotetuksi tuleva on arvokasta. Muu ei ole arvokasta. Kaikki kuvattu ja paljastettu, kaikki ohueksi kiristetty ja sileäksi katsottu peittyy arvon lateksiin. Arvo ei pysähdy yhteenkään esineeseen, vaan se sisältää kaiken. Merkitys ei synny strukturaalisen erotuksen kautta, vaan eheänä hajaantumisena. Jokainen sirpale tuottaa uuden, edelliselle sirpaleelle sokean sirpaleen. Arvo toistaa itseään fraktaalina. Se on ainutlaatuisuussimulaatio, joka tuottaa koko ajan korvautuvaa korvaamattomuuden kokemusta.

Sami Torssonen (kuka lie) kirjoitti Turun ylioppilaslehteen (9/2006) pienen kannanoton otsikolla "Haussa viisi miljoonaa tehotohtoria". Kirjoitus on luettavissa naiivina, mutta johdonmukaisena reaktiona arvoavaruutemme fraktaalisuuden tunnistamiseen. Torssonen katsoo, että yliopiston tuotteiden arvoa on vaikea mitata. Mitä opintopisteiden tai tutkintojen määrä todella kertoo laitoksen tai opiston menestyksestä tehtävässään? Karkeisiin tuotantoteholaskelmiin turhautuneena Torssonen kirjoittaa:

Tehokkainta olisi myöntää heti jokaiselle suomalaiselle tohtorin arvo ja miljardi opintopistettä.

Tämä on fraktaalisen virtaviivaistamista. Sanoessani tämän luen kuitenkin Torssosta niin kuin lystään. Vaikka Torssonen kirjoittaa vaihtoarvon simulaatiosta, hän uskonee kirjoittavansa vaihtoarvosta. Tohtorin arvon myöntäminen jokaiselle suomalaiselle ei olisi tehokkainta. Tehokkainta olisi muuntaa tohtorin arvo viittauksista vapaaksi säteilyksi. Jokainen simulaatioon osallistuva olisi silloin ainoa simulaatioon osallistuva, jolla on tohtorin arvo. Kuinka arvokasta se olisikaan!

Fraktaalisessa arvoavaruudessa ainoa tapa pitää kiinni kuolleiden yliopistollisten instituutioiden aaveista on sitoa arvoajattelu viittauspisteisiin. Vaihtoarvon simulaationa tuotantotehokkuuslaskelma toisin sanoen suojelee akateemisen vapauden kuvaa höyrystymiseltä. Kyse on kuitenkin emansipaation rajattomuuden kierteelle kääntämästä vapaudesta. Kuten kaikki muukin vapaus, myös akateeminen vapaus tuottaa kiertoradan, jossa se osana eheää hajaantuneisuutta hukuttaa poliittisuutensa.

Tästä ei voi vetää mitään näpsiä johtopäätöksiä. Simulaation suhteettomuus ei ole eettis-normatiivista. Etiikka on osa fraktaalista arvotuotantoa. Postmoderni eettinen suhteellisuus (tai nihilismi) on suhteettoman postmodernin tuottama modernistinen simulaatio. Toisin sanoen seuraava kannanotto kytkeytyy kirjoittamaani temaattisesti, ei päätelmällisesti eikä poleemisesti:

Minä puolustan akateemista vapautta sekä yliopistolaisten oikeutta määritellä tuotantotapansa ideologisena kollektiivina.

Kirjoitanpa minä tänne paljon Jeanista. Hän on niin hermusen viihdyttävää seuraa. Ehkä seuraavan kerran kirjoitan kuitenkin vaihteen vuoksi Viriliosta. Olen kyllä jo viitannutkin häneen -- tiedä sitten onko kukaan tarkkaavainen huomannut.

Turkulainen vallan maantiede

2006-05-26T19:30:00.000+03:00

Osaan suunnistaa Turussa keskeisesti kahden maamerkin avulla. Ensimmäinen niistä on Turun tuomiokirkko. Kyseessä on julkisivultaan rujonkaunis palvontapaikka. Kun kohtaan sen, palleassani pyörähtää esteettinen mielihyvä.

Kirkon tapulista käsin kaikkinäkevä (punainen?) silmäni pystyy valvomaan lähes koko kaupungin keskustaa. Näkymättömät käsivarteni sulkevat syleilyynsä Aura-joen molemmat puolet.

Myös toinen maamerkki saa toisinaan palleassani pyörähtämään. Kyseessä on tietysti kaikkien rakastama...

... Posankka.

"Kvieääk-kröh!" se rääkyy kohti keskustaa hellänä, mutta vaateliaana. Pinkki anomalia haastaa punatiilisen puhdasoppisuuden.

Pykinyt neekeri

2006-05-24T21:32:00.000+03:00

Tulen harvoin katsoneeksi tarkasti lapsuuskotini ulko-ovea. Sen ulkonäköä pitää ikään kuin itsestäänselvyytenä. Katselin sitä kuitenkin päivänä muutamana. Ovi on ruskea ja hilseilee. Hilseilyn alta paljastuu punaista maalia.

Kultarakas.

Kutsun halveksuntasi.

Katsoikohan Baudrillard Euroviisuja?

2006-05-19T10:10:00.000+03:00

Jos joltakulta jäi näkemättä Eurovision laulukilpailun semifinaalikoitos torstaiyönä, niin ei huolta: nyt saat kuulla viimeisimmät postmodernit juorut.

Euroviisut ovat pitkien kouristensa jälkeen kuolleet. Tai tarkalleen ottaen ne tulevat haihtumaan sängystään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Sunnuntaiaamuna kukaan ei vain löydä niitä. Mutta se ei haittaa. Kukaan ei myöskään järkyty.

Jo vuosia Euroviisujen edustama suuri kertomus on tuntunut etenkin nuoremmasta polvesta vaivaannuttavalta. Kaikki suuret kertomukset ovat vaivaannuttavia, jos koko merkityksellisyyden idea tuntuu pelottavalta. Vaivaannuttavakin suuri kertomus täytyy kuitenkin ottaa vastaan niin kauan kuin se on esillä joukkoviestimissä -- sillä kaikki, mikä on esillä joukkoviestimissä, on tarpeellista. Lääke vaivaannuttavaa merkityksellisyyttä vastaan on camp. Euroviisut ovat nauttineet kasvavasta camp-suosiosta. Tämä on kuitenkin tähän saakka vain tukenut kilpailun suurta kertomusta. Kuten itseäänjäljentävässä populaarikulttuurissa yleensä, myös Euroviisuissa suuren kertomuksen sovinnaista toteutumista on valvottu pitämällä yllä kollektiivista ideaa sopivasta esityksestä. Niin kauan kuin camp-henki ei puhdaspiirteisesti ja julkisesti murtanut tätä sopivuutta, Euroviisut saattoivat jatkaa sinnittelemistään.

Kolme semifinalistia rikkoi tiensä tämän valvonnan läpi. Kaksi heistä esiintyy huomenna finaalissa. Äänestin toista heistä. Tuntuu kuin olisin hautajaisissa. On kaunista nähdä instituution tuhoutuvan.

Islannin rakastettava edustaja (jolle yleisö buuasi ennen ja jälkeen esityksen uskomattomalla innolla ja häpeämättömyydellä) oli näkökulmastani katsoen sekoitus kahta mainitsemaani finaaliin päässyttä. Hän oli liian poikkeava esiintyjä ja samalla purki reflektiivisellä biisillään Euroviisujen toimintaperiaatetta.

Lordi on tietenkin toinen tarkoittamistani finalisteista. Hän on ruma ja poikkeava. Euroviisuja järkkäilevät mammat ja äijät eivät tykkää hänestä. Silti hän menestyy. Eurooppa ei ole samaa mieltä Euroviisujen idean kanssa.

Nämä kaksi esiintyjää eivät kuitenkaan olisi kahdestaan riittäneet tappamaan laulukilpailua. Siihen tarvittiin Liettua. Tämä ei ole tottakaan. Niin ihanan kevyttä, täysin sisällötöntä. Virheetön teos, totuuden representoimista myöten. Liettuan edustusbiisin viesti on sama kuin jokaisen muunkin esitetyn laulun -- liettualaisilla tämä sisältö on vain täysin rivolla tapaa purettu julki. Ei saa! He asettavat jokaisen tosissaan puuskuttavan Carolan hankalaan asemaan.

Hyvin merkittävää tässä on, etteivät Liettuan esiintyjät mitenkään pakene satiirillaan instituution yläpuolelle. He ovat osa kilpailua. Heidän viestinsä on vilpitön: me haluamme voittaa. Heidän toinen viestinsä on kuitenkin se, jota monet ovat jo vuosia ounastelleet: tämä on kaikki campia -- kilpailu ei kätke sisäänsä arvoa. Liettuan edustajien läsnäolo finaalissa purkaa jokaisen muun esityksen tyhjyyteen. Onhan se tavallaan sääli, sillä uskon joidenkin esiintyjien oikeasti yrittävän viestiä jotain. Euroviisujen kontekstissa viestiminen kuitenkin loppuu tähän.

Nähtyäni Liettuan esityksen minulla oli seesteinen olo. Se johtui osittain siitä, että olin nauranut hillittömästi. Keskeisimmin se johtui kuitenkin siitä, että minut oli juuri vapautettu Euroviisujen taakasta. Sinnittelevä merkitys oli hävinnyt ja maailma oli hieman avarampi.

Ei Eurovision laulukilpailu tule katoamaan televisiosta. Mutta se tulee vääjäämättä katoamaan todellisuudesta.

(Sunnuntaipäivitys: Jepulis.)

Sykkivä säihke kattakoon kupolin

2006-05-18T23:17:00.000+03:00

Hei, toveri. Ole aavistuksen avartuvampi ja rahtusen rehellisempi, vähäsen väkevämpi ja pikkuisen pahansisuisempi kuin helpolta tuntuu.

Rutista sitä, joka on sun lähellä. Mene. Rutista. Tämä on ainoa käsky.

Spar-hymy

2006-05-17T21:38:00.000+03:00

Harjoitin viime viikonloppuna Marin kanssa kulttuurintuotantoa (ei siinä ole mitään ihmeellistä -- kyllä hän uskoo olemassaolooni). Vast'edes boikotissa olevan Pepsodent-hymyn korvaa Spar-hymy.

Pepsodent-hammastahna on karmaisevaa jälkeä jättävän mammuttiyhtiö Unileverin tuote. Pepsodent-hymy on säihkyvä, siisti ja muovinen. Se on oiva symboli markkinakulttuurin sileälle, kiiltävälle pinnalle, jonka alle ohut ja kireä ei-mikään kätkeytyy.

Myös Spar-tuotteet ovat läpeensä epäilyttäviä. Ne on valmistettu mikä missäkin, yleensä anonyymisti. Spar-hymyn juju on edullisuudessa ja simppelissä, hieman köyhäilevässä lähiöhengessä. Spar-hymy harottaa vähän ja on kellervä. Se on vilpitön ja halpa hymy. Sen voi saada osakseen kuka vain kadunkulkija ja se tulee aina sydämestä.

Minulla taitaa olla Spar-hymy.

On ikävää, kun kaupoista ei tahdo löytyä ongelmattomia hampihygieniatuotteita. Aquafresh ja Sensodyne ovat lääkemörkö GlaxoSmithKlinen tuotemerkkejä. Colgaten puolestaan omistaa Colgate-Palmolive ("myös hamsterit tykkää kölninvedestä -- silmissään!"). Oxygenol on sentään kotimaista kamaa, mutta sen valmistaja Berner tuo maahan monenlaisia kovin ongelmallisia tuotteita. Jos joku oikeasti tietää mitään Spar-hammastahnan takana piilevästä tuotantojärjestelmästä, niin sopii kertoa. Olettaisin sen kyllä olevan samaa skeidaa kuin nuo muutkin.

Tissit!

2006-05-16T20:51:00.000+03:00

Yllä olevan kuvan on tuijottanut Egon Schiele. Kuvassa on kaksi toisiinsa hatarasti liittyvää kohdetta: nainen ja tissit. En analysoi nyt tätä maalausta. Jääköön sen rikkihakkaantunut linjakkuus kuitenkin taustavireeksi.

Esitän tissejä koskien kaksi kannanottoa:
1. Tissit ovat kivoja.
2. Tissien kivuus korreloi niiden esineellisyyden kanssa.

Toisin sanoen väitän, että kivoista tisseistä kaikkein kivoimpia ovat ne, jotka on revitty irti biologisesta kasvualustastaan. Brutaalia? Jesh indiid!

Ensimmäistä kannanottoani en aio perustella sen syvemmin. Voisin esittää biologisia, freudilaisia, kulttuuriantropologisia tai ihan vain esteettis-muotoilullisia selityksiä sille, miksi etenkin miehet menevät sekaisin tisseistä. Olennaista tässä yhteydessä on vain, että empiirisen aineiston valossa yhteisössämme vaikuttaa vallitsevan asiasta häkellyttävän laajapohjainen konsensus. Allekirjoitan tämän konsensuksen. Tissit ovat kivoja.

Itseäänsiittävässä markkinajärjestelmässä todellisuus tulee silpoa nieltävän kokoisiin osiin, että sen voisi jäsentää hyödykkeistä koostuvaksi. Tuotteiden fantasiamaailmassa (jossa elämme arkeamme) ihminen ei ole kokonaisuus. Ihmistä ei ole -- eikä etenkään naispuolista ihmistä. Naisen sisäpuolta ei katsota olennaiseksi. Julkisen fetissin tekeminen naisen kehollisuudesta ja seksuaalisuudesta -- naisen tuijottaminen -- tuottaa naiseutta, josta subjekti on huuhtaistu pois kuin edellisyön jäljet lateksilakanalta.

Tämä ei kuitenkaan ole kyllin rivoa. Kahtiarevitty nainen silvotaan yhä pienempiin osiin. Hiuksista, tisseistä, huulista, perseestä, sääristä, pillusta, ihosta ja silmistä tulee erillisiä hyödykkeitä. Se, että ne esiintyvät samassa paketissa on vain tuotantotehon lakien sanelemaa. On kätevää hyödyntää valmista kasvualustaa, jonka osasia sitten voidaan viipaloida sopivalla tapaa esiteltäviksi. Tämä rinnastuu järkyttävällä tavalla jo itsessäänkin etovaan lihakarjateollisuuteen.

Irtirevityt tissit ovat siis kaikkein kivoimpia, seuraavista syistä:
1. Irtirepiminen on rivo ja kiihottava ele. Kuvaksi tuotettu nainen on lelu, joka kutsuu fantasioimaan väkivallasta ja alistamisesta.
2. Se nyt vain on hygieenisempää himoita naisen rintoja joutumatta miettimään, että kyseessä ovat naisen rinnat.
3. Kaikki markkinajärjestelmän tuottamat esineet ovat huumaavan tarpeellisia. Vihdoinkin tisseillä on jokin tarkoitus!

Schiele ei muuten ollut erityisen kiinnostunut tisseistä hyödykkeinä. Hänen silmissään ja käsissään koko keho etääntyy väkivaltaisen kaksijakoiseksi ihmisobjektiksi. Schielen tuijotus pakottaa pelokkaan subjektin esiin rakoilevan objektisuuskokemuksen nivelkohdista. Ulkopuoli roikkuu kuin huonosti istuva vaate ihmisen harteilla.

Vuu vuu. Hyvä Soumi!

2006-05-14T18:24:00.000+03:00

Televisiossa näytetään Suomi-Norja -lätkäottelua. On menossa kolmas erä ja tilanne on 2-0 Suomen hyväksi.

Vertailevasta uskontofenomenologisesta näkökulmasta katsoen suurissa urheilutapahtumissa on paljon uskonnollis-rituaalisia piirteitä. Ehdotan nyt tämän pohjalta virtaviivaistavaa muutosta jääkiekko-ottelun rakenteeseen ja koko pelin kulttuuriseen funktioon.

Taustaksi muutama havainto:
1. Ottelu on rituaali.
1.1. Se perustuu ennalta määrätyn, idealisoidun ja säännönmukaisuuksissaan arvokkaana vaalitun narratiivin kilvoittelevalle toisintamiselle. Avaruudellisesti kaukalo rajaa narratiivin. Ajallisesti erät tai turnauksen rakenne rajaavat sen.
1.2. Se on myyttisesti latautunut ja emotionaalisesti kiihottava spektaakkeli.
2. Pelaajamiehet ovat yliluonnollisin kyvyin varustettuja, yhteisön kunniaa ja hedelmällisyyttä ylläpitäviä sankarisotureita.
2.1. Heidän voimakkaat kehonsa ja jätkämäinen ryhmätoimintansa on omistettu sotaisalle kalun käsittelemiselle sekä kalun päästä "lauottavan" objektin saattamiselle feminiinejä ominaisuuksia omaksuvaan maaliin.
2.2. He leijuvat ja liitävät epäinhimillisesti kuin maankamaran pintaa viistäen.
3. Pelaajat ovat uhreja.
3.1. Sotaretoriikkaan rinnastuva urheiluretoriikka tuottaa lätkänpelaajista isänmaan puolesta uhrautuvien sotilaiden myyttisiä toisintoja.
3.2. Pelaajat ovat valtavan, aggressiivisesti käyttäytyvän väkijoukon ympäröimiä. On kuin heidän pakoreittinsä olisi tukittu. Väkijoukko kiihtyy jokaisesta onnistumisesta ja epäonnistumisesta. Virhe on loukkaus koko yhteisöä vastaan ja onnistuminen ylentää yhteisön.
3.3. Pelaajat on puettu liminalisoivan värikkäisiin asuihin -- kuin uhriasuihin.

Lätkäottelun rituaaliset funktiot ovat vajaakäytössä. Hypermodernin logiikan mukaisesti ottelut jäljentävät toisiaan jättämättä sen suurempaa jälkeä yhteisöön/todellisuuteen. Kamppailussani länsimaisen yhteisöelämän tyhjyyttä vastaan ehdotankin jääkiekko-ottelun rituaalisen potentiaalin aktualisoimista ja rituaalisen rakenteen johdonmukaistamista seuraavalla tapaa: turnauksen voittajajoukkue uhrataan.

Uhriksi pääseminen olisi todellinen kunnia -- aivan kuten on ylenmäärin kunniallista vuodattaa verensä isänmaan puolesta rintamalla. Voittajajoukkueen uhraaminen ohjaisi koko turnausrituaalin huippuunsa virittämän merkityksellisyydentunteen joukkueen edustaman yhteisön siunaukseksi. Myös erilaisilta faniväkivallan muodoilta vältyttäisiin, kun loppukohtaus olisi emotionaalisesti järkyttävä, tyhjentävä.

Aivan virheetön, rivo rituaalispektaakkeli! Heti valmis käyttöön otettavaksi!

Tuomareiden on parasta toimia kliimaksin toteuttajina, sillä heillähän on muutenkin narratiivin kehystäjän auktoriteetti ja rooli. Myös Kansainvälisen Jääkiekkoliiton harmaahapsiset johtajajehut voisivat osallistua teurastukseen. Käytännössä uhri voidaan toteuttaa monella tapaa. Lävistäminen, silpominen ja ampuminen olisivat yksinkertaisia ratkaisuja.

Millaisia uhraamismenetelmiä te, hyvät lukijani, kaikkein mieluiten näkisitte mestaruusjäillä?

Äitienpäivän kunniaksi haluan vielä muistuttaa tulevasta mammoteologisesta kirjoituksestani. Äidit, olkaa elämänantoelimistänne ylpeämpiä kuin sopivaa on!

Lepäsi/löpisi

2006-05-13T14:49:00.000+03:00

Viha on ihan loistotunne, niin kauan kuin se ei kanna näköistään hedelmää.

Pian minä kirjoitan jääkiekosta. Lähitulevaisuudessa luvassa on myös asiaa tisseistä ja sinun olemassaolostasi -- ehkä jopa yhden otsikon alla, jos oikein riehaannun.

So stay tuned. (Boikotoin itseäni äskeisen lauseen kirjoittajana sekä myös sinua sen lukijana. Uhriparka.)

Mielikuollut (seuraa minua kadotukseen)

2006-05-11T21:23:00.000+03:00

Kognitiotieteilijät työskentelevät kovasti rakentaakseen mielen teoriaa, joka sallisi nähdä ihmismielen osana maailmanpeliä. Subjekti halutaan saada näyttämään osalta sitä kausaalijärjestelmää, jonka katsotaan määrittelevän kaikkea todellisuutta.

Markkinajärjestelmän hyödykekeskeisessä todellisuudessa kasvaneet pseudorationalistit pelkäävät kaikkea muuta kuin etäpalvelinelämää. Vain hyödykkeeksi määritelty ihminen on hallittavissa. Vain objekti on kaapattavissa, kahlittavissa ja kytkettävissä. Mieli, joka ei ole osa sovinnaista talous- ja luonnontieteellistä maailmanpeliä, ei ole olemassa. Mieltä ei ole olemassa, mikäli sitä ei ole kytketty. Pelokkaan etäpalvelineläjän kannalta kaikki on tyhjää, jota ei ole kytketty. Vain ideologis-materialistisen interpellaation kautta subjekti legitimoituu olemassaolevaksi. Vallitsevassa kapitalistis-luonnontieteellisessä verkossa arvo lasketaan rahassa ja kategorisessa selväpiirteisyydessä. Toisin sanoen kytketty mieli legitimoituu olevaksi saadessaan rahallisen arvon (työntekijyys/kuluttajuus) ja selkeän kategorian (biologiset/kognitiiviset ominaisuudet).

Sillä hetkellä, kun kognitiotieteen katsotaan saavuttaneen päämääränsä, mieli kuolee. Markkinoiden lait, logiikan säännöt, fysiikan lait ja muut pseudorationaaliset dogmirakenteet on silloin kanavoitu pelastamaan ihminen mielettömältä mielekkyydeltään. Kun maailman ja mielen välillä ei enää katsota olevan rajaa, mieli sulautuu osaksi taipuisan relativistiseksi ruoskittua ja uusiin luonnontieteellisiin panssareihin suljettua maailmaa. Sillä hetkellä Hegelin, Darwinin ja Marxin kiihdyttämä sekä teollistumisen, maailmansotien ja luonnontieteiden tuottama totaalisen evoluution projekti on tuhonnut ihmisen. Tämän jälkeen ainoa mahdollinen todellisuuden kannalta merkityksekäs akti on keinoälyn rakentaminen kybertodellisuuteen. Siinä vaiheessa on olemassa vain Baudrillardin synteettinen ja simulakruminen neljäs kuva.

Silloin subjekti on vihdoin kuollut ja mielestä on tullut mieliaivon muodossa -- miten ironista! -- objektiivisesti totta.

Neitsyen tiukasta

2006-05-10T21:18:00.000+03:00

Kiinnostuin eilen parkourista. Nyt kerron mitä se merkitsee.

Traceurina eli parkourin harjoittajana kuljen ja juoksen ja virtaan halki tilan. Yleensä kyseessä on urbaani tila. Ylitän rakennetun rajat. Juoksen seinällä, livahdan aidan toiselle puolen kuin aitaa ei olisi ollutkaan. Teen sovinnaisesta infrastruktuurista bitchini.

Teen niin, koska se on hauskaa. Se on hauskaa kolmesta syystä.
1. Se on virikkeellinen leikki.
2. Se on kehittävä hengellinen harjoitus.
3. Se on tyydyttävää politiikkaa.

Leikkinä parkour on vertaansa vailla. Rakastan juoksemista. Se on yksinkertaista ja virtaviivaista. Lisäksi hento tepsuttelu on aktina miellyttävän hintahtava. Elinympäristön ottaminen uudenlaiseen käyttöön on loputtoman viihdyttävää. Tutun rakenteen määrittyminen vartaloni alla yhä uudenlaisiksi tiloiksi on vapauttavaa. Se on dynaamista tilataidetta. Lisäksi parkour on halpaa: En tarvitse kuin kengät, jotka suojaavat jalkani iskuilta. Muita vaatteita en näin loppukevään lämpimillä tarvitsekaan. Kunnon traceurina pystyn kyllä karistamaan poliisit kannoiltani.

Parkour kehittää kehoni ja mieleni yhteyttä. Vapaa ja virtaava liike asumista ja työmatkoja varten rakennetun tilan halki koettelee kehoani. Se myös koettelee mieltäni. Minun on tehtävä kesken liikkeen -- jatkuvasti kesken virtauksen -- valinta koskien vuotani. On tärkeää, että tunnistan valinnan tehdessäni kehoni tilan ja voimavarat. Mikäli hukutan fyysisyyteni, telon itseni.

Parkour on anarkiaa ja situationismia, primitivismiä ja individualismia. Traceur ottaa julkisen tai omistetun tilan omavaltaisesti haltuunsa. Traceur ei kuitenkaan jää kapitalistina nylkyttämään tuoretta omaisuuttaan, vaan joka hetki hän jakaa sen uudestaan. Traceur on antelias.

Traceur elää paikassa. Virtaamalla aidan ylitse hän tahraa sovinnaisen määrittelyvallan merkin vaaran vireellä. Traceur tekee mukavasta pelottavaa, suljetusta avointa, spektaakkelista elämää.

Traceur minimoi teknologian tarpeen. Luotina hän lävistää sosiaalisen kudoksen, mutta hän ei ole koneesta. Hän ei yritäkään simuloida konetta. Hän on ihminen, joka virtaa ilman virtaa ja murtaa ilman masiinoita. Hän tavoittelee tyydyttävintä mahdollista pakonopeutta -- niin kuin vaikkapa autoilija tekee. Autoilija kuitenkin kokee ympäröivän todellisuuden vain välillisesti ja tavoittelee kiihkeää kiitoa tavoittamatonta horisonttia kohden. Traceurin todellisuus puolestaan on aina välitöntä, kohdattua todellisuutta.

Nyt synnyn. Minä olen minä olen. Tämä vaatii kaikki taitoni.