Neitsyen tiukasta
Kiinnostuin eilen parkourista. Nyt kerron mitä se merkitsee.
Traceurina eli parkourin harjoittajana kuljen ja juoksen ja virtaan halki tilan. Yleensä kyseessä on urbaani tila. Ylitän rakennetun rajat. Juoksen seinällä, livahdan aidan toiselle puolen kuin aitaa ei olisi ollutkaan. Teen sovinnaisesta infrastruktuurista bitchini.
Teen niin, koska se on hauskaa. Se on hauskaa kolmesta syystä.
1. Se on virikkeellinen leikki.
2. Se on kehittävä hengellinen harjoitus.
3. Se on tyydyttävää politiikkaa.
Leikkinä parkour on vertaansa vailla. Rakastan juoksemista. Se on yksinkertaista ja virtaviivaista. Lisäksi hento tepsuttelu on aktina miellyttävän hintahtava. Elinympäristön ottaminen uudenlaiseen käyttöön on loputtoman viihdyttävää. Tutun rakenteen määrittyminen vartaloni alla yhä uudenlaisiksi tiloiksi on vapauttavaa. Se on dynaamista tilataidetta. Lisäksi parkour on halpaa: En tarvitse kuin kengät, jotka suojaavat jalkani iskuilta. Muita vaatteita en näin loppukevään lämpimillä tarvitsekaan. Kunnon traceurina pystyn kyllä karistamaan poliisit kannoiltani.
Parkour kehittää kehoni ja mieleni yhteyttä. Vapaa ja virtaava liike asumista ja työmatkoja varten rakennetun tilan halki koettelee kehoani. Se myös koettelee mieltäni. Minun on tehtävä kesken liikkeen -- jatkuvasti kesken virtauksen -- valinta koskien vuotani. On tärkeää, että tunnistan valinnan tehdessäni kehoni tilan ja voimavarat. Mikäli hukutan fyysisyyteni, telon itseni.
Parkour on anarkiaa ja situationismia, primitivismiä ja individualismia. Traceur ottaa julkisen tai omistetun tilan omavaltaisesti haltuunsa. Traceur ei kuitenkaan jää kapitalistina nylkyttämään tuoretta omaisuuttaan, vaan joka hetki hän jakaa sen uudestaan. Traceur on antelias.
Traceur elää paikassa. Virtaamalla aidan ylitse hän tahraa sovinnaisen määrittelyvallan merkin vaaran vireellä. Traceur tekee mukavasta pelottavaa, suljetusta avointa, spektaakkelista elämää.
Traceur minimoi teknologian tarpeen. Luotina hän lävistää sosiaalisen kudoksen, mutta hän ei ole koneesta. Hän ei yritäkään simuloida konetta. Hän on ihminen, joka virtaa ilman virtaa ja murtaa ilman masiinoita. Hän tavoittelee tyydyttävintä mahdollista pakonopeutta -- niin kuin vaikkapa autoilija tekee. Autoilija kuitenkin kokee ympäröivän todellisuuden vain välillisesti ja tavoittelee kiihkeää kiitoa tavoittamatonta horisonttia kohden. Traceurin todellisuus puolestaan on aina välitöntä, kohdattua todellisuutta.
Nyt synnyn. Minä olen minä olen. Tämä vaatii kaikki taitoni.
Traceurina eli parkourin harjoittajana kuljen ja juoksen ja virtaan halki tilan. Yleensä kyseessä on urbaani tila. Ylitän rakennetun rajat. Juoksen seinällä, livahdan aidan toiselle puolen kuin aitaa ei olisi ollutkaan. Teen sovinnaisesta infrastruktuurista bitchini.
Teen niin, koska se on hauskaa. Se on hauskaa kolmesta syystä.
1. Se on virikkeellinen leikki.
2. Se on kehittävä hengellinen harjoitus.
3. Se on tyydyttävää politiikkaa.
Leikkinä parkour on vertaansa vailla. Rakastan juoksemista. Se on yksinkertaista ja virtaviivaista. Lisäksi hento tepsuttelu on aktina miellyttävän hintahtava. Elinympäristön ottaminen uudenlaiseen käyttöön on loputtoman viihdyttävää. Tutun rakenteen määrittyminen vartaloni alla yhä uudenlaisiksi tiloiksi on vapauttavaa. Se on dynaamista tilataidetta. Lisäksi parkour on halpaa: En tarvitse kuin kengät, jotka suojaavat jalkani iskuilta. Muita vaatteita en näin loppukevään lämpimillä tarvitsekaan. Kunnon traceurina pystyn kyllä karistamaan poliisit kannoiltani.
Parkour kehittää kehoni ja mieleni yhteyttä. Vapaa ja virtaava liike asumista ja työmatkoja varten rakennetun tilan halki koettelee kehoani. Se myös koettelee mieltäni. Minun on tehtävä kesken liikkeen -- jatkuvasti kesken virtauksen -- valinta koskien vuotani. On tärkeää, että tunnistan valinnan tehdessäni kehoni tilan ja voimavarat. Mikäli hukutan fyysisyyteni, telon itseni.
Parkour on anarkiaa ja situationismia, primitivismiä ja individualismia. Traceur ottaa julkisen tai omistetun tilan omavaltaisesti haltuunsa. Traceur ei kuitenkaan jää kapitalistina nylkyttämään tuoretta omaisuuttaan, vaan joka hetki hän jakaa sen uudestaan. Traceur on antelias.
Traceur elää paikassa. Virtaamalla aidan ylitse hän tahraa sovinnaisen määrittelyvallan merkin vaaran vireellä. Traceur tekee mukavasta pelottavaa, suljetusta avointa, spektaakkelista elämää.
Traceur minimoi teknologian tarpeen. Luotina hän lävistää sosiaalisen kudoksen, mutta hän ei ole koneesta. Hän ei yritäkään simuloida konetta. Hän on ihminen, joka virtaa ilman virtaa ja murtaa ilman masiinoita. Hän tavoittelee tyydyttävintä mahdollista pakonopeutta -- niin kuin vaikkapa autoilija tekee. Autoilija kuitenkin kokee ympäröivän todellisuuden vain välillisesti ja tavoittelee kiihkeää kiitoa tavoittamatonta horisonttia kohden. Traceurin todellisuus puolestaan on aina välitöntä, kohdattua todellisuutta.
Nyt synnyn. Minä olen minä olen. Tämä vaatii kaikki taitoni.
posted by theokratie | 10.5.06
3 Comments:
Parkourilaiset rikkovat yhteistä omaisuutta. Siksi heitä pitää sortaa.
Miten niin rikkoo? Juoksee vain yli, ei yhteinen omaisuus siitä hajoa.
Tommi. Mikäli ajattelet byrokraattis-demokraattisen konsensuksen määrittelemiä abstrakteja kaavoituksia hajoavana omaisuutena, olet oikeassa.
Mikäli taasen väität traceurin rikkovan julkista materiaa, olet väärässä. Kuten eufemiakin antaa ymmärtää, kunnon traceur ei jätä jälkeä.
Asian vierestä voin vielä todeta, etten kylläkään vastusta järin jyrkästi julkisen omaisuuden vahingoittamista. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä parkourin kanssa.
Lähetä kommentti
<< Home