Karkaava iltapäivällä

Kuljen värikkäiden paperilaattojen välistä. Samat laatat karkaavat silmilleni uudestaan ja uudestaan. Siitä tulee kuumeinen olo. Nyhräisen vahingossa vanhaa naista ja hän siirtyy syrjään. Valitsen tölkin. Siinä on teennäisesti hymyilevä delfiini. Kunpa kaikki osaisivat aina karata.

Nuhruinen kumimatto siirtää paprikan ja tonnikalatölkin lakattujen kynsien ojennukseen. Kassan naama natisee liukuhihnojen välissä ja laskee lantit. Saan kuparinvärisen takaisin, pudotan sen isoon taskuun. Nuhruinen kumimatto siirtää paprikan ja tonnikalatölkin hihnan päähän. Paprikan muovi kahisee hetken, sitten matto pysähtyy.

Punainen ovi louskuttaa. Rumia kreikkalaisia naamioita siirtyy sisään ja karkaa ulos. Onko tuo tragedia? Entä tuo -- pilkka? Niiden värit ovat vähän haaleat. Ovi painaa paljon ja natisee. Olkapäätäni kivistää. Ulkona venytän sitä vähän ja kipu tasoittuu. Takanani ovi louskuttaa.

Taksi odottaa kioskin edessä. Sen kuski on vuorautunut sanomalehtipaperiin ja on kuin olisi unessa. Kioskista siirtyy ulos kaksi vanhaa naista. He alkavat polttaa savukkeita uusista askeistaan. Suojatiellä on loskaista jäätä ja melkein liukastun. Kääntyvän bussin renkaat jylisevät ja roiskivat ja hidastavat paljon. Karkaan pois alta. Bussi siirtyy suoralle ja kiihdyttää.

Hissi siirtää minut kahdeksanteen kerrokseen. Se vie vanhan naisen vielä vähän ylemmäs. Otan avaimen ulos ja vain lantti jää mustaan, villakankaiseen taskuun. Karkaan sisään kotiovesta. Se louskahtaa. Jätän kengät saasteiden ja loskan tummentamalle matolle. Siirryn Tiinan luokse. Hän pysähtyy ja laskee työt pöydälle. Laitan tonnikalan ja paprikan pöydälle. Tiina karkaa syliini.