perjantaina, elokuuta 11, 2006

Kelpo tyttö

Vaalea -52.
Ne saa mennä. Se oli hyvä.

E-en ole silti turhamainen. En ole
koskaan liiemmin meikannutkaan.
Enkä sitä paitsi muutenkaan välitä. Ne
saa olla viileät. Kunhan joku tietää

milloin olen turta, milloin
olen turha. Ja milloin niin
älä anna minun, älä anna minulle.
Milloin
anna minun jo olla.

Ne oli vaaleat hiukset ja se oli
niin kapea niin
kapea.
Melkein sai sormet
vyötärön ympäri yhteen.




[Vastauksena Runotorstain kiintoisaan haasteeseen.]

4 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Onpa hankalaa. Sujuva teksti - lähes tajunnanvirtaa? - mutta en saa punaisesta langasta kiinni. Harhaileva ja katkeileva ajatus assosioi sanasta toiseen?

19:02  
Anonymous Anonyymi said...

en ehkä kaikesta saanut selvää, mutta tässä oli jotain joka sai mut lukemaan sen useampaan kertaan. tuli mieleen monet mummot, jotka eivät usko itse vanhenneensa, halua myöstää, kaikista muista vaan on tullut niin rumia ja raihnaisia.

19:40  
Anonymous Anonyymi said...

Minulle tuli mieleen tas kaikki kauniit mummot, jotka muistavat yhä, miten hoikkia nuorina olivat, mutta tietävät, että ovat nytkin kauniita.

09:33  
Blogger theokratie said...

Kiitos kaikille kommentoijille.

Tui: Teksti ei ole kieroudestaan huolimatta tajunnanvirtana tuotettu, vaan vahvasti rakennettu. Punaista lankaa voi olla vaikea löytää, ainakaan en sellaista runoon kirjoittanut. Ennemminkin kirjoitin osittain toisiinsa limittyviä ja osittain karkeita rakoja väliinsä jättäviä merkityskenttiä.

Emmi: Mukavaa, jos runossa riittää luettavaa useammaksikin kertaa.

Roosa: Ajatuksesi on ainakin jossain määrin sen liepeillä, mitä itse mielsin lopun ja aivan alun käsittelevän.

12:06  

Lähetä kommentti

<< Home

Who links to me?