Tissit!
Yllä olevan kuvan on tuijottanut Egon Schiele. Kuvassa on kaksi toisiinsa hatarasti liittyvää kohdetta: nainen ja tissit. En analysoi nyt tätä maalausta. Jääköön sen rikkihakkaantunut linjakkuus kuitenkin taustavireeksi.
Esitän tissejä koskien kaksi kannanottoa:
1. Tissit ovat kivoja.
2. Tissien kivuus korreloi niiden esineellisyyden kanssa.
Toisin sanoen väitän, että kivoista tisseistä kaikkein kivoimpia ovat ne, jotka on revitty irti biologisesta kasvualustastaan. Brutaalia? Jesh indiid!
Ensimmäistä kannanottoani en aio perustella sen syvemmin. Voisin esittää biologisia, freudilaisia, kulttuuriantropologisia tai ihan vain esteettis-muotoilullisia selityksiä sille, miksi etenkin miehet menevät sekaisin tisseistä. Olennaista tässä yhteydessä on vain, että empiirisen aineiston valossa yhteisössämme vaikuttaa vallitsevan asiasta häkellyttävän laajapohjainen konsensus. Allekirjoitan tämän konsensuksen. Tissit ovat kivoja.
Itseäänsiittävässä markkinajärjestelmässä todellisuus tulee silpoa nieltävän kokoisiin osiin, että sen voisi jäsentää hyödykkeistä koostuvaksi. Tuotteiden fantasiamaailmassa (jossa elämme arkeamme) ihminen ei ole kokonaisuus. Ihmistä ei ole -- eikä etenkään naispuolista ihmistä. Naisen sisäpuolta ei katsota olennaiseksi. Julkisen fetissin tekeminen naisen kehollisuudesta ja seksuaalisuudesta -- naisen tuijottaminen -- tuottaa naiseutta, josta subjekti on huuhtaistu pois kuin edellisyön jäljet lateksilakanalta.
Tämä ei kuitenkaan ole kyllin rivoa. Kahtiarevitty nainen silvotaan yhä pienempiin osiin. Hiuksista, tisseistä, huulista, perseestä, sääristä, pillusta, ihosta ja silmistä tulee erillisiä hyödykkeitä. Se, että ne esiintyvät samassa paketissa on vain tuotantotehon lakien sanelemaa. On kätevää hyödyntää valmista kasvualustaa, jonka osasia sitten voidaan viipaloida sopivalla tapaa esiteltäviksi. Tämä rinnastuu järkyttävällä tavalla jo itsessäänkin etovaan lihakarjateollisuuteen.
Irtirevityt tissit ovat siis kaikkein kivoimpia, seuraavista syistä:
1. Irtirepiminen on rivo ja kiihottava ele. Kuvaksi tuotettu nainen on lelu, joka kutsuu fantasioimaan väkivallasta ja alistamisesta.
2. Se nyt vain on hygieenisempää himoita naisen rintoja joutumatta miettimään, että kyseessä ovat naisen rinnat.
3. Kaikki markkinajärjestelmän tuottamat esineet ovat huumaavan tarpeellisia. Vihdoinkin tisseillä on jokin tarkoitus!
Schiele ei muuten ollut erityisen kiinnostunut tisseistä hyödykkeinä. Hänen silmissään ja käsissään koko keho etääntyy väkivaltaisen kaksijakoiseksi ihmisobjektiksi. Schielen tuijotus pakottaa pelokkaan subjektin esiin rakoilevan objektisuuskokemuksen nivelkohdista. Ulkopuoli roikkuu kuin huonosti istuva vaate ihmisen harteilla.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home