Menemisiä

Tänään menen Lahteen, huomenna Kainuun Ristijärven Koskenkylälle. Marja-Liisa syntyi siellä. Siis äitini. Horoskoopiltaan neitsyt, luonnollisesti. En ole käynyt seudulla vuosikausiin. Olen kyllä kaivannut kovasti.

Lähdetään sukuloimaan ja tie muuttuu pikku hiljaa yhä aaltoilevammaksi. Siitä tietää, että pian ollaan perillä. Isä ajaa tahallaan niin lujaa kuin liikennesäännöt sallivat, jotta mäet tuntuisivat vatsanpohjassa erityisen huikeilta. (Voi olla että ajoi lujempaakin, mutta pikkutytön mieli ei ota sellaista vaihtoehtoa vastaan.) Mennään sisään pirtteihin jotka ovat aina täynnä hyväntuulisia, puheliaita ihmisiä ja istutaan pöytiin, joissa on hirveästi ruokaa. Juustoleipä on ehdoton suosikkini. Olen nirso lapsi, mutta Ristijärvellä suostun maistamaan yhtä ja toista. Jokaisesta talosta löytyy vähintään yksi kissa. Navetassa käyminen on eksoottista. Ja vielä eksoottisempaa on murre, jota ihmiset puhuvat. Se on niin hauskaa, ettei tiedä miten päin olisi. Kuuntelen sitä lumoutuneena penkin päässä ja painan sanontoja mieleeni.

Näin on Anna-Leena Härkönen Ristijärven kunnan kotisivujen mukaan kirjoittanut. En samastu järin hyvin tuohon puheliaisuusosaan, sillä omat Kainuun-sukulaiseni eivät todellakaan ole olleet mitään pölisijöitä, vaikkakin oikein mukavia ihmisiä. Sanontoja tai sanontatapoja en muista muuten, paitsi että äidiltäni on tarttunut aika paljonkin metkaa sanastoa.

Parhaiten pystyn allekirjoittamaan kuvauksen alkuosan. Minä ja veljeni tapasimme matkata pohjoiseen enolta lainatun pakettiauton takalootassa. Kun loppuosuudella tie muuttui hurjaksi, yritimme roikkua täryyttävissä penkeissä kiinni. Riemuksemme emme siinä useinkaan onnistuneet, vaan sinkouduimme sinne tänne, lootan seinästä seinään ja muksis toisiamme päin.

Tällä kertaa olemme matkassa ahtaalla henkilöautolla. Ja veljeni on Puolassa.

Kaipaan niittyjen kosteutta, veden, ahventen tummuutta. Muistan armeijat -- kivijalan sisiliskot ja hiekkatien hevosmuurahaiset. Vanhat, harmaat vajat ja se yksi reikäinen lato, jossa kuulen pöllön tai kuolleen. Paarmoja, ampiaisia, hyttysiä, mäkäräisiä ja polttiaisia muistelen sydän hitusen koleampana, mutta iho silti kuumoittaen. Kaipa himoitsen kainuulaisia näykkäsyjä.