Vanhat maat takaisin!

Yli sata vuotta Venäjän ylpeä ja perinteikäs kansakunta piti kansallista itseään etsivää Suomea väkevässä syleilyssään. Se antoi suomalaisuusaktivisteille sen verran löysää, että julkinen kenttä pysyi riittävän avoimena dynaamisen suomalaistamiskollektiivin syntymiselle. Se kuitenkin tarjosi myös tarpeellista vastusta, johon suhteutuen partikularistisesti rajautuva yhteisöidentiteetti pääsi muodostumaan.

Suomi irtaantui Venäjästä täysin sen määrittelemänä, millaisia rajoja se oli suomalaistamisprosessin aikana piirrellyt itsen ja emämaan välille. Toinen maailmansota esineellisti tämän prosessin tulokset pysyväksi asiaintilaksi.

Hävetkää, kiittämättömät suomalaiset! Venäjä on meidän äitimme. Nyt kun suomalainen kansallistunto on hakemassa EU:n ja globaalin markkinatalouden hämmentämänä uutta muotoa ja uutta ilmaisua, onko selvää, että kykenemme siihen yksin? Niin kuin EU:n ja globalisaation vastustajat mielellään uhoavat: Suomi on jo menettänyt itsenäisyytensä -- Unionille tai suuryrityksille, näkökulmasta riippuen. EU ja globalisaatio ovat kuitenkin epämääräisiä vastuksia. Kuinka niiden uhmaamisen varaan voisi rakentaa eheää valtiollista yhteisösubjektia?

Suomalaisen identiteetin palauttamiseksi autenttisille juurilleen ehdotan niiden maiden siirtämistä Venäjälle, jotka sille oikeudenmukaisesti kuuluvat. Venäjän tulisi saada takaisin alueet, jotka kapinalliset bolshevikkirettelöitsijät raastoivat irti eheästä valtakunnasta. Venäjän autonomisena osana Suomi voisi pyrkiä tuomaan poliittista osaamistaan Venäjän päätöksentekojärjestelmään ja kulttuurintuottajat voisivat kamppailla oman tilan saamiseksi suurvallan sisuksissa. Venäjää pitäisi tietysti kehottaa hieman kyykyttämään suomalaisia silloin tällöin, mutta maan poliittisen kulttuurin tuntien tätä tuskin on vaikeaa järjestää.

Mikäli toimimme minun ehdotukseni mukaisesti, niin kenties taas sadan vuoden päästä suomalaisuudella on sisältö.