Historian baana ja suuri punainen silmä

Minkä ikinä historiantutkimuksellisen menetelmän valitsenkaan, valitsen välineen. Menetelmä ei ole vain tapa, se on tietotekninen kapine.

Esitän nyt kaksi pointtia koskien historiantutkimuksen teknologiaa.
1. Kaikkea metodologiaa voidaan kuvata metodologistiikkana.
2. Toimiva metodi loisi Panopticonia vastaavan asetelman.

Historiantutkimus on anakronistista: tutkija pyrkii ymmärtämään asioita niin kuin ne ovat olleet aikana, jota ei ole. Metodi on tekninen väline, jonka tehtävänä on virittyä nykyhetken ja historiallisen tutkimuskohteen välille hieman kuin autotie ja purkaa anakronismin muuri. Autotie liittää avaruuden halki lähtöpaikan ja määränpään toisiinsa. Metodi liittää ajan halki nykyhetken ja menneen toisiinsa. Autotie suhteellistaa ensisijaisesti paikkaa, metodi puolestaan ensisijaisesti aikaa. Aikaan sidottu tutkija venyttyy pois siitä mikä on, kohden sitä mikä on ollut.

Historiantutkimuksen metodologistiikassa ei kuitenkaan ole kyse liikkeestä samassa mielessä kuin ihmistä siirrettäessä. Historiantutkimus tähtää havaintotiedon siirtämiseen ja sen metodi voidaankin paremmin rinnastaa tietotekniikkaan. Metodi on laajakaista, ei autokaista.

Tämän tiedonsiirron päämääränä on sulkea tutkimuskohde Panopticon-vankilaan. Vankilan vartijana tutkija haluaa valvoa kohteensa jokaista liikettä. Tutkimuskohde (vanki) ei näe yliaistillista tarkkailijaansa. Panopticonin idea on kaikkea historiantutkimusta siivittävä haavekuva. Sen mukaan valvonnan uhkan alla kohde ryhtyy vapaaehtoisesti säätelemään omaa käyttäytymistään valvojan asettamien kriteerien mukaisesti. Kun tutkija kajoaa metodilla historialliseen tutkimuskohteeseensa, kohde muuttuu ymmärrettäväksi, sopivaksi, olevaksi.

Historiatiede perustuu yritykselle ulottaa tietotekniikan avulla tutkijan tarkkailuvalta lineaarista janaa pitkin toiseen aikaan. Ikävä kyllä metodologistiikka ei pelaa, eikä Panopticonia synny. Laajakaista ei kuljeta tutkimuskohteelle tietoa valvojasta ja valvojan kriteereistä. Tutkija jää aina yksinäiseksi vartijaksi tyhjään Panopticoniinsa, jossa hän keskittyy kovasti nähdäkseen selleissä vankeja. Tietysti tässä suhteessa tutkija on metodeineen kaikkinäkevä silmä. Hänhän näkee ihan koko metodinsa.

Minä muuten tuotan historiankirjoitusta. Olen kuin juutalainen, pullollani itseinhoa.



[Blogger on temppuillut kanssani parina päivänä, mutta nyt kaikki taas näyttäisi rönksyttävän niin kuin pitääkin. ... Nämä loppumaininnat taitavat olla muodostumassa (huonoksi?) tavaksi.]