Naurava imaami
Olen joskus ajatellut, että olisi kivaa tutkia iranilaisten uskonoppineiden yksityisissä piireissään harrastamaa huumoria. Miten lie käytännössä onnistuisikaan.
Milleköhän noissa ympyröissä yleensä nauretaan?
Milleköhän noissa ympyröissä yleensä nauretaan?
6 Comments:
Huumorin ja itseironian taju on ihan hyvä sivistyksen mittari sekin.
Tuosta tuli mieleeni juutalaishuumorin suomenkielinen kokoelma "Mille rabbi nauroi?" Juutalaisten itseironia on ainakin maailmankuulua.
Missähän törmäsin ko. teokseen aivan äskettäin? En osaa sanoa, mutta tunnistan tapauksen.
Kirjassa Ajatollahin ajatuksia Khomeini kirjoittaa selvästi ja ehdottomasti, että huumori ei kuulu islamiin missään muodossa.
Onko näin? No, toisaalta en ole mitenkään yllättänyt.
Se on pelkoa, se. Ne pelkäävät naurua enemmän kuin kuolemaa. Niin kuin kaikki diktaattorit mustien lasiensa takana.
Helppoa uskoa, kyllä. Sen sijaan en helposti usko, etteikö uskonoppineiden parissa muodostuisi tästä huolimatta jonkinlaista äijäkerhoutumista. Ja minun on vaikea kuvitella äijäkerhoa, jossa ei ajoittain röhötetä jollekin (jollekulle).
Matti Pulkkisen kirjassa Ehdotus rakkausromaaniksi esitetään yksi aika odotettava näkemys.
Esimerkiksi väitetään, että palestiinalaiset menivät aivan ymmälleen juutalaisten itseironiasta. Eivät tajunneet mitä tapahtui ja miksi.
Siinä on tietenkin kyse tavallisesta kansasta eikä oppineista. Lisäksi pitää tunnustaa, että Khomeini oli teologina absoluuttisen epäpätevä ja yleissivistykseltään todennäköisesti reippaasti alle suomalaisen keskivertoyläastelaisen.
Vuoden 1979 tapahtumien jälkeen ihmeteltiin, miksei Ranska tehnyt mitään tälle tyypille tai edes hillinnyt hänen toimiaan. Vastaus oli suunnilleen, ettei kukaan arvannut, että mäntti joka kirjoittaa lähinnä pikkutyttöihin penetroitumisesta ja moskeijassa pieraisemisen säännöistä pystyisi saamaan aikaan vallankumousta yhtään missään.
Lähetä kommentti
<< Home