Legitimiteetti ja suuri punainen silmä

Yhteiskuntatieteissä ja erityisesti politiikantutkimuksessa järjestelmän legitimiteetin vastakohdaksi mielletään usein fyysisellä väkivallalla saavutettu järjestys. Jos ei mennä normatiivisen poliittisen teorian alalle, vaan halutaan tutkia laajemmin legitimiteettiä osana homo sapiensin yhteisöllisen järjestäytymisen tapoja, väkivalloin hallinnoimista ei ole hyvä mieltää legitimiteetin vastakohdaksi.

Käsitän Machiavellia myötäillen legitimiteetin tarkoittavan yksilöiden halua tehdä yhteistyötä jonkun muun kuin heidän itse määrittelemänsä valta- ja normijärjestelmän puitteissa. Tästä kulmasta katsoen on olemassa myös muita epälegitiimejä yhteisön järjestämisen tapoja kuin väkivallalla uhkaaminen. Tarkoitan lähinnä sosiaalista painostamista: epäpuhtausajattelua, paheksuntaa, yksilön sulkemista yhteistyöjärjestelmän ulkopuolelle sekä ihan vaan kiusaamista. (Tätä tietty kutsutaan toisinaan henkiseksi väkivallaksi, mutta se on vastuuton käsite, jota ei pitäisi käyttää.)

Sosiaalisella painostaminella ja institutionalisoidulla väkivallalla on yhdistävä tekijä. Molemmissa on nimittäin kyse valvonnasta tai tarkemmin valvonnan kokemuksesta. Mikäli yksilö ei koe normia legitiimiksi ja uskoo, ettei sen rikkomisesta seuraa sen enempää fyysisiä kuin sosiaalisiakaan sanktioita, hän pääsääntöisesti rikkoo sitä. Valvonnan kokemus sen sijaan tekee normirikkomuksesta kannattamattoman, jopa vaarallisen tuntuisia. Valvonta välittää sanktion uhkan.

Tämä on jujuna panoptikonissa ja uskonnoissa. Tästä syystä näkymättömät toimijat, kuten Jumala tai valtio tai vanginvartija ovat keskeisiä sosiaalisessa järjestäytymisessä ja kysymyksissä normien oikeuttamisesta. Arvelen, että tämä liittyy kognitiivisessa uskontotieteessä pohdittuun hyperaktiiviseen toimijoiden havainnoimiseen. Homo sapiens, kuten muutkin saalistajat ja saalistettavat, on perimällisesti taipuvainen tulkitsemaan pienetkin vihjeet merkeiksi jonkun tärkeän (s.o. saaliin tai saalistajan) läsnäolosta. Kun ihmisen sosiaalinen kognitio evolvoitui yhä mutkikkaammaksi, taipumus ylihavainnoida toimijoita osallistui sosiaalisten järjestelmien ylläpitämiseen. Jos olen kärkäs luulemaan, että aina joku kyttää pusikossa, en päädy helposti tekemään paheksuttavia asioita edes ollessani yksin. Panoptisten toimijoiden institutionalisoiminen ja jatkuvan valvonnan vaikutelman luominen on tästä syystä helppoa vallankäyttöä.

Valvonta on tekijä, jota sekä väkivallan että sosiaalisen painostamisen uhka vaativat toimiakseen järjestelmän ylläpitäjinä. Valvonnalla tuotetut vallankäytön muodot ovat myös käytännössä legitimiteetin vastakohta, jos kohta en katso näiden kahden analyyttisen elementin esiintyvän missään puhtaassa muodossaan. Legitiimi järjestelmä tuottaa jo olemassaolollaan sosiaalista painetta. Ihmiset lienevät myös yleensä innokkaita näkemään oman elämänsä ja elämäntapansa oikeanlaisena. Tällöin valvonnan avulla tuotettu konsensus kääntyy helposti legitiimiksi.