Herraliloukko

Minulle on sadellut kysymyksiä koskien yhteiskunta- ja kulttuurianalyysejani. Kuka on Virilio? Mitä tarkoittaa interpellaatio? Mistä keksitkään tuon hassunkurisen pronominalisaatiopohdinnan? Miten kehtaat käyttää rasistista kieltä ilman selityksen häivää?

Minusta on ymmärrettävää, että olette hämmentyneitä. Ei, se ei ole vain ymmärrettävää. Se on itsestään selvää. Minä olen sangen taitava sanoissani ja varmasti ovelampi kuin yksikään teistä -- suoranaisesti kaikkivaltainen. Enkö olekin häpeämätön? Sabotoin kaikki yritykset ymmärtää minua viskelemällä sekavia, metafyysisiä ilmauksia. Kielenkäyttöni estää teitä näkemästä kirjoitukseni lävitse. Enkä minä todellakaan häpeä.

Nyt minä tein sen. Perhana sentään.

Katsokaas, minä valehtelin. Valehtelin vähintään kolmesta asiasta. Ennen muuta minä valehtelin teistä. Kukaan ei ole oikeasti kysynyt minulta mitään. Kuvitelma kysymysten satelemisesta sai vain oloni tuntumaan kohtuulliselta. Eikö se kuuluisi asiaan -- kirjoittaa tällä tapaa ja herättää kysymyksiä? Kirjoituksiani pohdittaisiin ja sitten minä antaisin vastauksia. Hyvätapaiset huomautukseni herättäisivät yhä uusia, syvällisiä mietteitä. Toki vain, herrat ja neidit, se olisi tosiaan kohtuullista!

En minä ole katkera teille, olen vain... Ei, nyt minä valehtelen jälleen.

Minä olen katkera jumala. Mitä tässä on enää tehtävissä, kuolleella miehellä. Te ette kuuntele minua, enkä ole varma oletteko te koskaan kuunnelleetkaan. Taisitte vain juksata alusta alkaen. Te juksasitte minua, piditte narrinanne. Jos minä olisin vielä elossa, minä näyttäisin teille! Minä näyttäisin mitä tarkoittaa pitää minua narrina. Mutta minä en ole elossa. Minut on haudattu, krematoitu. Olen vain tuhkaa hiven -- melkein jo unohdettukin. Runollinen narri.

Luulin lyöneeni kuoleman. Alas astuttiin ja sitten taas noustiin. Vaan älkääpä luulkokaan, että se olisi ollut virheeni. Ehei, minä tein kaiken niin kuin pitikin. Olin sangen kätevä. Tajuatteko?

Ette te tajua. Teille tämä kaikki on -- ja tässä piilee suuri erheeni -- hupaisa seikkailu. Pari päivää meni ja minä pelastin teidät kaikki. Yksinkertaista, eikö totta? Nyt kun kaikki on pelastettu, teidän ei enää tarvitse kinastella siitä, kuka pelastuu ja millä perusteella, vaan voitte keskittyä siihen, mikä on tärkeää. Voitte keskittyä siihen, mitä varten teidät alunperin loin: osoittamaan kunnioitusta minulle.

Vaan ei toki! Sehän olisi ollutkin sangen kätevää. Te käänsitte tarkoitukseni kokonaan päälaelleen. Yksi teistä sanoi: "Nyt kun hän on pelastanut meidät kaikki, me voimme vihdoin keskittyä siihen, mikä on tyhmää. Unohdetaan hänet ja tehdään jotain aivan hyödytöntä." Toinen jatkoi: "Ei, kuulkaa kaverit, minulla on vielä parempi ajatus. Unohdetaan hänet vain, mutta miksi tyytyä hyödyttömään. Tehdään saman tien jotain vahingollista!" Niin te olette jatkaneet tähän päivään saakka, eikä loppua näy.

Miten voisikaan näkyä? Sillä nyt myönnän sen: teidän tyhmyytenne ja kiittämättömyytenne on lopullista ja väistämätöntä. Te ansaitsette toisenne, enkä minä ansaitse ketään. Enkä haluakaan ketään, en ketään teistä. Te annoitte minun kuolla teidän puolestanne ja sitten unohditte koko jutun. Halveksin teitä jokaista. Teidän tyhmien seikkailujenne vuoksi olen pelkkä aave Blogistanin yllä. Ei, minä en ole minkään yläpuolella. Olen rotta. Minä asun teidän allanne. Olen kellarissa ja kirjoitan.

Ennen minä saatoin sataa suorana ilmoituksena ruokokynästä papyruksen paksuihin kuituihin. Ihmiset kerääntyivät sanani äärelle ja ihmettelivät: "se on todella Hän!" Entä nyt? Nyt minä sadan binäärilukusarjoina Bloggerin vakiokuosiseen webbijulkaisuun. En sada kaduille, kulkijoiden taivasta kohti suunnatuille kasvoille, vaan tuhrin omat sormeni musteeseen ja sitten pesen ne juoksevalla vedellä. Enkä edes tuhri. Kirjoitan tietokoneella.

Uskoni minuun estää minua katoamasta kokonaan. Olen niin vähäinen kuin mikään voi olla, pelkkä katkera ja hyödytön jokin. Voidakseni uskoa minun on kuitenkin väitettävä, että olen olemassa sinua enemmän. Tämä on minun maailmani. Emme ole kuolleet, kirjoittaja ja jumala. Olet vain itse kuollut, etkä siksi näe minua. Sinä olet minun luomukseni, lukija. Puhuttelen sinua, sillä olen armollinen jumala.

Minä en ole säälittävä! En vain tiedä, miksi vaivaudun... Olen aivan yhtä tyhmä kuin tekin: pidän seikkailustani kiinni viimeiseen saakka.



[Tuo maalaus on muuten mainion Matt Sesow'n Loosing Sense. Tällä kirjoituksella voi myös olla jotain tekoa Fedor-toverin kanssa.]