Pronominalisoin vallan

Päädyin tänään leikkimään pronomineilla pohtiessani vallankäyttöä ja kuluttajuutta.

Esitän nyt länsimaisen valtadiskurssin kehityskulun.
1. "Sinä."
2. "Sinun."
3. "Minun."
4. "Minulle." ("Sinulle.")

Tätä seuraavat rinnakkain (a) altruistinen, (b) individualistinen ja (c) dekonstruktiivinen lausunto:
5.a "Minulta."
5.b "Minä."
5.c "Kuka muka?"

Luonnostelin tämän pohdittuani hypermodernia vieraantunutta minää ja tyypillisiä pakinatyylisiä väitteitä, joiden mukaan kulttuurimme on "minä"- tai "mulle-kaikki-heti-nyt" -luonteinen. Vallitsevin kulttuuri ei ole ainakaan "minä"-luonteinen. Itseä ei määritellä sisäistyvästi, vaan ulkoistavan tuotteistuneisuuden kautta. Havainto "mulle"-luonteisuudesta sen sijaan pitää paikkansa. Hahmottelen nyt tarkemmin, miten päädyin muotoiluuni.

1. Työväenluokkaa edeltänyt valtadiskurssi oli "sinä"-diskurssia. Siinä valta kuului aina-jo luonnollistuneesti hänelle, jolla se oli. Keskeisin havainto tässä on: "sinä olet valta." Koska "minä" en voi tulla "sinuksi", valta myös jää "sinuun".

2. Työväenluokan syntyminen tapahtui havainnon "vallan välineet ovat sinun" kautta. Valta ei ollutkaan luonnollinen osa "sinua", vaan "sinä" omistit sen instrumentaalisesti. Instrumentit on mahdollista anastaa "minulle", joten valta ei olekaan kiinteää. Siitä voi tulla "minun". Tämän pohjalta syntyivät siis valtadiskurssiin sekä "minulle" että "minun", mutta tosiasiallisesti paradoksaalisessa järjestyksessä ja vastavallankumouksellisesti määrittyen.

3. "Minun" on demonisesti itseäänsiittävän markkinajärjestelmän ensimmäinen menestyksekäs askel vallan "sinun"-luonteisuuden havainneen työväenluokan ohjaamiseksi ulos vallankäytön todellisuudesta. Aiemmin julkisesti valtadiskurssin marginaaliin määritelty ja sitä myöten kapinahenkiseksi muuttunut enemmistö tuottuu (tai jopa äkillisesti kääntyy ympäri) kuluttajuuden ja mainostamisen synnyn myötä uudeksi, kuvitteelliseksi omistajaluokaksi. Havainto "sinun" tuottaa kysynnän koko yhteiskunnan vertikaalisesti läpäisevälle (ja näennäisesti latistavalle) omistajuudelle. Mainos vastaa tähän tarpeeseen: "Tämä voisi olla sinun." Ja pian se onkin "minun". "Sinun"-valtatodellisuus on tällöin itsesäätelevästi kätketty "minun"-luonteisuuden lakanan alle. "Sinun" on siis yhä todellisuutta.

4. "Minulle"-luonteisuus on markkinajärjestelmän tuottaman "minun"-luonteisuuden virtaviivaistuneisuutta. Kyse on jatkuvasti uusiutuvasta (fraktaalisesta) vallan anastamisen vaikutelmasta. Kun "sinun"-luonteisuus havaitaan, siitä seuraa tarve "minulle". Nykyinen "minulle" on kuitenkin käännettyä vallankumouksellisuutta. Se on vastavallankumouksellinen totuus, joka kesyttää vallankumouksellisen "minulle"-tarpeen fraktaaliseksi simulaatioksi, jossa vallan instrumentit näyttävät jakautuvan säälimättömän demokraattisesti. Tässä vaiheessa tuotantovälineitä ei enää kuitenkaan ole olemassa valtadiskurssissa, vain kulutusvälineet. Jopa oma osallisuus tosiasialliseen tuotantoon, eli työ, on muuttunut rahan hankkimisen välineeksi. Rahaa hankitaan kuluttamista varten. Tässä vaiheessa mainostaja sanoo innokkaalle yleisölle: "Tämä on tehty juuri sinulle." Ja pian saankin sen "minulle". "Sinun"-valtatodellisuus on siis yhä totta ja lisäksi "minä" määrityn täysin sen kautta, miten kulutan itseni "sinulle".

Kohta 5 on reaktio spektaakkelisen "minulle"-todellisuuden tunnistamiseen "sinulle"-todellisuudeksi.

5.a Erityisesti hyväntekeväisyyteen liittyvä "minulta" on altruistinen virhe. Se ei huomioi vallan "sinulle"- ja "sinun"-luonteisuutta, vaan kääntää vain "minulle"-luonteisuuden kuluttajuuskehän sisällä ympäri. "Minulta" on "minulle"-luonteisuuden jatke. Voin antaa, koska olen hankkinut. Vain kuluttaja voi osallistua valtadiskurssiin "minulta"-luonteisena.

5.b "Minä"-kulttuuri on se, johon itse aktivoidun. Se on johdonmukainen lopputulos havainnon "sinä" tekemiselle. Se ohittaa tuotannon ja kuluttajuuden syklin ja kääntää luonnollistuneen valtatodellisuuden ytimen ympäri. Se palauttaa subjektin luonnollisen piiriin ja luonnollisen subjektin piiriin. Luonnollinen hallitsija on aina "minä". "Sinä" on aina instrumentti ja tuottaa myös "minusta" instrumenttia. Suvereniteetti on subjektiivista ja itsevaltaista. Olen autokraatti.

5.c Pronominin ja vallankäytön välinen ero katsotaan rauenneeksi. Interrogatiivipronominiin tyytyminen jättää kysymyksen vallan sijainnista vaille vastausta. Toimija sulautuu valtatodellisuuden pintaan. Valta ei ole kenelläkään, eikä kenellekään, vaan kuten Foucault esittää, se tehdään suhteellisuutena.

Vallassa ei siis ole "minä"-kulttuuri, vaan "mulle-kaikki-heti-nyt"-kulttuuri. Tähän voi vastata kolmella tapaa. Itse katson kohdan 5.b olevan aktivistisesti mielekkäin ja kohdan 5.c analyyttisesti mielekkäin. 5.a on tarpeellinen näkökulma lähinnä pyrittäessä anastamaan rahaa kuluttajilta.