Fraktaalinen ja tehotohtorit

Toisinaan Jean Baudrillard käsittää nykyaikaisen tuotantojärjestelmän perustuvan fraktaalisuudelle. Toisinaan myös minä käsitän sellaista.

Markkinakulttuurissamme tarpeet muodostuvat neljän eriluonteisen arvon pohjalta. Kolme ensimmäistä fokusoituvat esineeseen. Neljäs irtaantuu esineellisestä todellisuudesta. Kukin arvotyyppi syö sisäänsä ja hävittää edellisen arvotyypin.

1. Käyttöarvo on luonnollista. Esine saa käyttöarvon tarpeista, jotka syntyvät suhteessa elettyyn todellisuuteen.
2. Vaihtoarvo on hyödykkeellistä. Se syntyy kaupankäynnin logiikassa.
3. Merkkiarvo on strukturaalista ja muodostuu viittaussuhteessa koodattuihin malleihin.

Neljäs arvo on fraktaalista. Se tuhoaa muut tavat muodostaa arvoa simuloimalla niitä karkeasti, mutta silti täydellisen vakuuttavasti. Fraktaalisessa arvossa viittauspiste on poissa. Arvo leviää vain tartunnan kautta, eikä sen syntymisellä ole sääntöjä. Se säteilee esteettömästi koko simulakrumiseen maailmaan. Kaikki tuotetuksi tuleva on arvokasta. Muu ei ole arvokasta. Kaikki kuvattu ja paljastettu, kaikki ohueksi kiristetty ja sileäksi katsottu peittyy arvon lateksiin. Arvo ei pysähdy yhteenkään esineeseen, vaan se sisältää kaiken. Merkitys ei synny strukturaalisen erotuksen kautta, vaan eheänä hajaantumisena. Jokainen sirpale tuottaa uuden, edelliselle sirpaleelle sokean sirpaleen. Arvo toistaa itseään fraktaalina. Se on ainutlaatuisuussimulaatio, joka tuottaa koko ajan korvautuvaa korvaamattomuuden kokemusta.

Sami Torssonen (kuka lie) kirjoitti Turun ylioppilaslehteen (9/2006) pienen kannanoton otsikolla "Haussa viisi miljoonaa tehotohtoria". Kirjoitus on luettavissa naiivina, mutta johdonmukaisena reaktiona arvoavaruutemme fraktaalisuuden tunnistamiseen. Torssonen katsoo, että yliopiston tuotteiden arvoa on vaikea mitata. Mitä opintopisteiden tai tutkintojen määrä todella kertoo laitoksen tai opiston menestyksestä tehtävässään? Karkeisiin tuotantoteholaskelmiin turhautuneena Torssonen kirjoittaa:

Tehokkainta olisi myöntää heti jokaiselle suomalaiselle tohtorin arvo ja miljardi opintopistettä.

Tämä on fraktaalisen virtaviivaistamista. Sanoessani tämän luen kuitenkin Torssosta niin kuin lystään. Vaikka Torssonen kirjoittaa vaihtoarvon simulaatiosta, hän uskonee kirjoittavansa vaihtoarvosta. Tohtorin arvon myöntäminen jokaiselle suomalaiselle ei olisi tehokkainta. Tehokkainta olisi muuntaa tohtorin arvo viittauksista vapaaksi säteilyksi. Jokainen simulaatioon osallistuva olisi silloin ainoa simulaatioon osallistuva, jolla on tohtorin arvo. Kuinka arvokasta se olisikaan!

Fraktaalisessa arvoavaruudessa ainoa tapa pitää kiinni kuolleiden yliopistollisten instituutioiden aaveista on sitoa arvoajattelu viittauspisteisiin. Vaihtoarvon simulaationa tuotantotehokkuuslaskelma toisin sanoen suojelee akateemisen vapauden kuvaa höyrystymiseltä. Kyse on kuitenkin emansipaation rajattomuuden kierteelle kääntämästä vapaudesta. Kuten kaikki muukin vapaus, myös akateeminen vapaus tuottaa kiertoradan, jossa se osana eheää hajaantuneisuutta hukuttaa poliittisuutensa.

Tästä ei voi vetää mitään näpsiä johtopäätöksiä. Simulaation suhteettomuus ei ole eettis-normatiivista. Etiikka on osa fraktaalista arvotuotantoa. Postmoderni eettinen suhteellisuus (tai nihilismi) on suhteettoman postmodernin tuottama modernistinen simulaatio. Toisin sanoen seuraava kannanotto kytkeytyy kirjoittamaani temaattisesti, ei päätelmällisesti eikä poleemisesti:

Minä puolustan akateemista vapautta sekä yliopistolaisten oikeutta määritellä tuotantotapansa ideologisena kollektiivina.

Kirjoitanpa minä tänne paljon Jeanista. Hän on niin hermusen viihdyttävää seuraa. Ehkä seuraavan kerran kirjoitan kuitenkin vaihteen vuoksi Viriliosta. Olen kyllä jo viitannutkin häneen -- tiedä sitten onko kukaan tarkkaavainen huomannut.