Sulkutiedote ja suluton maininta

Nyt seuraa kaksi asiaa, molemmat epäkaupallisia.

Ensin tiedote.


[Tänään olen (jälleen) mainos. (Linkin merkkivärin huumaamat) klikkaukset eivät (tällä kertaa) kierry (vain) minuun, vaan (myös) (rakkaaseen) toveriini. (Hipsikää siis varoen.)]

Sitten maininta.

Liian fiinisti asian ilmaistakseni lähden huomenna työmatkalle Turun suunnalle. Todenmukaisemmin sanoen menen vajaaksi viikoksi tekemään hanttihommia edellä mainitun rakkaussuhdetoverini vanhempien mökkityömaalle. Muutaman päivän pituiset fyysisesti painottuneet duunit ovat oikein virkistäviä.

Oi minun kiiltelevää, hoikkaa, jäntevää varttani! Olen paras homoystäväni.

Juhannusseikkailu

Tänään käyn villiin seikkailuun. Toteutan sen eri nettipalveluiden "satunnainen sivusto" -toiminnoilla. Aloitan Blogilistalta.

"Satunnainen blogi." (Kliks.)

Erään Saaran tutkimuksia. Ponttoonit ovat kyseisessä blogissa selvästi päivän sana. Kirjoittaja ei kuitenkaan tunnusta tietävänsä ponttooneista mitään. Pidän tätä epäilyttävänä väitteenä -- lähinnä kai siitä perustellusta syystä, että minusta olisi todella kiinnostavaa kuulla aiheesta lisää. En voi sietää tätä. Toveri Saara! Kerro minulle lisää ponttooneistasi.

Saankohan minä nyt lapiosta? Kirjoittaja vaikuttaa vihaiselta ihmiseltä ja valmiiksi tissihuumorin kylläännyttämältä. Lieneekö kyseessä kuitenkaan aivan yhtä napakka Saara kuin eräs, johon tutustuin lukiossa. Hänellä oli sellaiset muhkeahkot teräspakarat, joiden väliin seikkailevat ei-toivotun miesraasun sormet saivat varmasti viettää lähiviikot kipsissä. Hänen omahyväisen sarkastiset sävynsä olivat melkein yhtä murskaavia -- ainakin varmaan hänen omasta mielestään. No, journalisti hänestä taisi tullakin.

Blogilistan mukaan Saaran ponttooniblogi on aika suosittu. Kuuluu tilaajamäärän perusteella oikein kolmensadan kärkeen. Toisin sanoen seikkailuni on vienyt minut paikkaan, jonka tunteminen on jokseenkin hyväksi blogistanilaisen yleissivistykselle.

Matka jatkuu. Seuraavaksi sukellan Suomen wikipediaan.

"Satunnainen artikkeli". (Klik.)

Joel Hallikainen. Innostavaa! Joel on aina ollut jotenkin liikuttavan etova hahmo. Hänestä voi puhua niin kuin vammaisista on tapana: Joel on aina niin iloinen ja nauraa mielellään. Vammastaan huolimatta hän riemuitsee elämästään joka päivä. Joelin elämänasenteesta pitäisi ihmistenkin ottaa mallia.

Kämäsen artikkelin avulla opin idolistani yhden uuden, vaivoin kiinnostavan ja melkein yhtä vaivoin huvittavan asian. 80- ja 90-luvun taitteessa Joel esiintyi nimellä Taikuri Telmus. Samaan teemaan liittynee myös hänen ensimmäisen levynsä nimi Jakke & Jokke (jollei sitten hänen väitettyyn punk-taustaansa -- tosin lastentaikurin ja punkkarin ero on usein hämyisä).

Mä oon kyllä Joel-fundis. Nää uusien levyjen kuuntelijat ei tajuu Joelia, ku ei ne oo ollu sen faneja alusta asti. Siis Joelin musa meni ihan paskaks Telmuksen taikatalon jälkeen. Herätyyys ihmiset! Kuuntelisitte oikeeta Joelia.

Viimeinen kulkuneuvoni on bleb. Kulta, vie minut satunnaiselle Google-hakemiston sivulle -- öö -- kahdeksan satunnaisen hakusanan voimin! (Knik.)

Tämän nyt saattoi arvata, kun laitoin noin monta hakutermiä. Olen japaninkielisen sivuston englanninkielisessä sanalistassa. Lista alkaa sanalla A. Tarinan keskeisimmät kohdat ovat bourgeois, flannelette, onomatopoeia, quotidian, tensor sekä vituperative. Paljastanko, miten kertomus päättyy? Herranen aika, no johan toki! Tässä teille lopun tapahtumat, tismalleen niin kuin ne on alkuperäistekstissä kerrottu:

zonked
zoo
zoo's
zoological
zoologist
zoologist's
zoologists
zoology
zoology's
zoom
zoomed
zooming
zooms
zoos
zucchini
zucchini's
zucchinis
zwieback
zwieback's
zygote
zygote's
zygotes

Mitä tämä on? Eihän tsygootti ole tarinan loppu, vaan alku. Suomalainen mieleni kaipaa vielä kolmen kirjaimen verran kerrontaa.

Luumarja 550

Parkkiksen kukat haisevat.
Moottori puraisee pakaraa.
Räjähdän tyttöjen sekaan.

Parkkipaikan marjojen palavat
katseet.
Palava kuumentaa moottorin.

Parkkiksen kukat haisevat lyijyltä.

Parkkiksen tytöt haisevat lyijyltä.



[Runotorstaissa maistellaan hetelmiä.]

Vanhat maat takaisin!

Yli sata vuotta Venäjän ylpeä ja perinteikäs kansakunta piti kansallista itseään etsivää Suomea väkevässä syleilyssään. Se antoi suomalaisuusaktivisteille sen verran löysää, että julkinen kenttä pysyi riittävän avoimena dynaamisen suomalaistamiskollektiivin syntymiselle. Se kuitenkin tarjosi myös tarpeellista vastusta, johon suhteutuen partikularistisesti rajautuva yhteisöidentiteetti pääsi muodostumaan.

Suomi irtaantui Venäjästä täysin sen määrittelemänä, millaisia rajoja se oli suomalaistamisprosessin aikana piirrellyt itsen ja emämaan välille. Toinen maailmansota esineellisti tämän prosessin tulokset pysyväksi asiaintilaksi.

Hävetkää, kiittämättömät suomalaiset! Venäjä on meidän äitimme. Nyt kun suomalainen kansallistunto on hakemassa EU:n ja globaalin markkinatalouden hämmentämänä uutta muotoa ja uutta ilmaisua, onko selvää, että kykenemme siihen yksin? Niin kuin EU:n ja globalisaation vastustajat mielellään uhoavat: Suomi on jo menettänyt itsenäisyytensä -- Unionille tai suuryrityksille, näkökulmasta riippuen. EU ja globalisaatio ovat kuitenkin epämääräisiä vastuksia. Kuinka niiden uhmaamisen varaan voisi rakentaa eheää valtiollista yhteisösubjektia?

Suomalaisen identiteetin palauttamiseksi autenttisille juurilleen ehdotan niiden maiden siirtämistä Venäjälle, jotka sille oikeudenmukaisesti kuuluvat. Venäjän tulisi saada takaisin alueet, jotka kapinalliset bolshevikkirettelöitsijät raastoivat irti eheästä valtakunnasta. Venäjän autonomisena osana Suomi voisi pyrkiä tuomaan poliittista osaamistaan Venäjän päätöksentekojärjestelmään ja kulttuurintuottajat voisivat kamppailla oman tilan saamiseksi suurvallan sisuksissa. Venäjää pitäisi tietysti kehottaa hieman kyykyttämään suomalaisia silloin tällöin, mutta maan poliittisen kulttuurin tuntien tätä tuskin on vaikeaa järjestää.

Mikäli toimimme minun ehdotukseni mukaisesti, niin kenties taas sadan vuoden päästä suomalaisuudella on sisältö.

Beibeteologiaa, eli: kuinka pukeutua niin, ettei herraa ala hikoiluttaa?

Beibe herran tiellä (Fiendion).

Eilisen keijubeibeikonin paljastamisen kunniaksi täytän nyt taannoisen lupaukseni. Tämä on nuorille neitosille suunnattu pukeutumissäännöstö -- siis silkkaa kasvatusmateriaalia, valmista tulostettavaksi ja tyttösille tyrkättäväksi. Voitte unohtaa satunaisen inhimillisen erehtyväiset (ja jopa naisellisen höpsähtäneet) ohjeet, sillä nyt puhuu herra.

0. Vaatteet.
Vaatteet ovat kaiken viettelyksen alku ja juuri. Mitä mukamas sopivamman pitkään hameeseen verhoudut, sitä varmemmin herraraasun mieleen juolahtaa heti kaikki se, jonka hameesi kätkee alleen. Burkha ei ole paha siksi, että se on naista nöyryyttävä, vaan siksi, että se herättää herrassa leijonan varmaakin varmemmin. Toisin kuin satunainen esittää, pukeutumistapa ei ole keskeinen kysymys, vaan se mitä pukeutumisella yritetään peittää. Ensimmäinen askel tiellä kohti soveliasta beibeyttä onkin jättää vaatteet komeroon ja katsoa, mitä ne ovat syöneet.

No, katso. Mitä ne ovat syöneet?

1. Iho.
Ensimmäinen asia, josta täytyy pitää huolta on, että naisella on yllään sangen peittävä iho. Iho saisi olla mieluummin hieman veltto kuin kiinteä, sillä kiinteä iho tuo vaarallisella tapaa esiin naisen muodot.

2. Hiukset ja muu karvoitus.
Suosittelen leikkaamaan ne (herran) suosiolla pois.

3. Liha.
Pahaa, kunnes sormus on sormessa. Tosin vaikkei sormusta olisi, kannattaa silti kokeilla esim. salvia-katajanmarja -marinadilla. Se saattaa yllättää.

4. Rasva.
Tämähän nyt on jo varmaan kaikille selvä juttu. Toimi pikaisesti, ennen kuin jotain peruuttamatonta tapahtuu. (Rasvan voi muuten kätevästi korvata silikonilla tai suolavesipusseilla!)

5. Luusto.
Olen liitossa Vegaaniliiton maitojaoston kanssa. Siksi suosittelen kaikenlaisten maitotaloustuotteiden boikotoimista. Olen kuitenkin liitossa myös Viikin Sovinistiseuran kanssa. Siksipä suosittelen myös kaikenlaisten rehujen boikotoimista.

Vegaaniliiton muhevassa maaperässä ja Sovinistiseuran lempeässä paisteessa kasvaa myös siveä beibe. Luuston ihoon kohottamat muodot saattavat villiinnyttää herran. Päämääränäsi olkoon siis absoluuttinen osteoporoosi.

6. Sisäelimet.
Uh. Tämä on hankala juttu, mutta tärkeä yhtä kaikki.

Yritä jooko ennen kotoa lähtöä asetella sisäelimesi sillä tapaa, etteivät ne suotta kohota ihoon möykkyjä. Olisi kiusallista, jos vaikkapa metrossa kanssamatkustajiesi olisi sinun siveettömän olemuksesi vuoksi pakko hullaantua. Mieti mitä harmia herralle aiheutuisi, jos hän munuaistasi tuijotellessaan tahi puristellessaan ohittaisi oman asemansa. Hän voisi saada vaikka potkut! Älä siis ole itsekäs.

Sitä paitsi ei ole terveellistä antaa kenenkään puristella munuaistasi. Paitsi tietty sitten, kun sinulla ja rakkaallasi on herran siunaus. Siinä vaiheessa suosittelen kylläkin unohtamaan lapselliset munuaiset ja keskittymään erityisesti sappirakkosi etsimiseen. Se on sellainen salainen kristillinen kolkka naisen kehossa, jota et Reginan palstoilta löydä. (!!!Pidä siis visusti huolta, ettei herra pääse kajoamaan tähän kaikkein pyhimpääsi, ennen kuin teillä on herran siunaus!)

7. Muodot.
Niihin saa pojat koskea. Eiku.

Hitto, olkoon, kun meni jo ex cathedra. Tuo oli vaikka sitten se herran siunaus. Eli antaa palaa, beibe.

Keijuteologiaa (luulin tosin olevani Peter Pan)

Who 's Your Inner Sexy Cartoon Chick ?

Tinkerbell
Take this quiz!








Quizilla |
Join

| Make A Quiz | More Quizzes | Grab Code

Tartunta

Hupaisaa. Näin ensimmäistä kertaa Blogistan-aiheista unta. Veloenan kissamaki loikkasi uneeni.

Unessa kirjoitin blogiini jotain hämäräperäistä. Muistan miten syvälle hukuttauduin johonkin unessa määrittelemättömäksi jääneeseen ajatukseen, kuinka kauas uin kirjoittamalla.

Teksti alkoi tuntua riittävän valmiilta. Silmäilin sitä. Tekstin seasta löysin katkenneen sanan kissamak. Se oli keskellä vaikeastikäsitteellistettävyyttä. Tämä vaikutti asianmukaiselta. Sana oli tärkeä. Se avasi hankaluuden ytimeen makimaalauksen. Maki liikkui. Liikkeissään se kantoi suurta, elävää merkitystä.

Lisää unia kenties lähitulevaisuudessa.

Boikotoiminen on tarpeellista magiaa

Organisoin omaa kulutuskäyttäytymistäni laajasti boikoteilla. Tutkin mahdollisuuksieni mukaan tuotteiden ja yhtiöiden taustoja ja päätän, missä määrin hyväksyn kunkin yhtiön toiminnan tai kunkin hyödykkeen tuotantotavan.

Kommentoin boikotointikäyttäytymistäni kahdesta näkökulmasta, jotka lopussa yhdistän epämääräisesti:
1. Boikotointi on kantilaisittain perusteltua ja virtaviivaisinta aktivismia.
2. Boikotointi tuottaa utopiasimulaation, jota käytetään lohduttamiseen ja magiaan.

Boikotoin kategorisesti. Jos minun maksiimistani tulisi universaali laki, asiat muuttuisivat merkittävästi parempaan päin. Vastaavaan logiikkaan nojaten katson, että oman kuluttajuuden haltuun ottaminen tiedostamalla tuotteiden taustat on kapitalistisesti katsoen yksinkertaisinta ja tehokkainta kansalaisaktivismia. Koska määrityn talousjärjestelmässämme ensisijaisesti kuluttajaksi, kuluttajuus on politiikan ydin. Jos muut kuluttajat toimisivat kuten minä toimin, asiat muuttuisivat parempaan päin.

Edellä mainitut perustelut ovat kuitenkin päättömiä. Voidaan luotettavasti väittää, ettei sillä, mitä minä valitsen, ole mitään seurauksia boikotoimieni yhtiöiden toiminnan suhteen. Boikotti onkin ensisijaisesti rituaalinen ele. Puhdistamalla oman elämäni vääriksi katsomistani kulutustottumuksista luon paikallisen utopian. Katsoessani omaa ideaaliseksi viljeltyä elämäntapaani tuotan simulaation.

Utopiasimulaatiolla on kaksi tarkoitusta. Ensinnäkin se suojelee minua patetian keinoin impotenssilta: Minä olen nähnyt näin paljon vaivaa hyvän asian eteen. Minussa on siis pontta toimia sen puolesta, jonka näen oikeaksi.

Simulaation toinen tarkoitus on maaginen. Kyse on sympaattisesta magiasta. Käyttäydyn periaatteen "niin ylhäällä kuin alhaalla" mukaisesti. Tuotan elämästäni utopiaa innolla, joka paljastaa minun kuvittelevan, että tuottamallani kuvalla saattaisi olla voodoomainen yhteys laajempiin taloudellisiin kehityskulkuihin. Ikävä kyllä elämäntapani ja globaalien kulutustottumusten välillä ei ole havaittavissa kausaliteettia.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Tämä loitsu ei nimittäin ole vain loitsu. Kuluttaja saa tuotteen kautta konkreettisen yhteyden tuotantoon, vaikka tuotannossa ei muutoksia tapahtuisikaan. Yhteyttä ei voi leimata pelkäksi harhaksi, vaikka yhteyden tähdellisyys helposti ylikorostuukin edustamassani "tiedostavassa" kuluttajuudessa. Tuote on saatavilla, koska sen toivotaan täyttävän yksilöiden tarpeita. On kunkin yksilön oma asia määritellä, onko hänellä se tarve, jota varten tietty tuote on tietyllä tapaa valmistettu. Kyse on ruohonjuuritason demokratiasta -- tai kuten minä mieluummin asian ilmaisisin, vastuullisesta anarkiasta. Boikotoimisella ei vain yritetä vaikuttaa globaaliin, vaan myös otetaan omavaltaisesti haltuun suhde globaaliin.

Minä päätän, mitä minä haluan minulle tuotettavan ja miten.

Käsitän

Iho kihertää
kädessä
pieni kiertää. Turhan
pieni ja

se
peittyy poimuihin. Nahka käy herkäksi
eikä
vastaa. Vastustan
nahkaa. Vastaa.

Kirjailtu nahka
kiristää kohdista. Katson
kauniissa valossa. Valossa
pieni käy
polttamaan. Pieni myös piirittää.



[Runotorstain tämänviikkoinen aihe on kädet.]

Suuri särkiskaba

Olen niin sanotusti nauttinut kesästä. Kävin nimittäin ongella. Kisailin toverini kanssa siitä, kumpi saisi suuremman saaliin. Minä sain kahdeksan särkeä, samoin hän. Tai siltä ainakin näytti sillä hetkellä, kun koukkuni juuttui pohjassa olevaan tukkiin ja aloimme tehdä lähtöä. Kilpakumppanini kohotti koukkunsa vedestä ja yllätyksekseni siiman päässä vääntelehti hänen yhdeksäntensä.

Kalatoverini oli siten loppuillan kalastusmestari Mannonen. Että näin tällä kertaa.

Täytimme muuten paistinkalamme mitä mielikuvituksekkaimmilla mömmöillä. Oletteko ikinä kokeilleet hunaja-anissärkeä? Se on fiinin makuista. Koklaa, jos et usko.

Ote

Joulu 1. (aur. 8:16 -> 17:16) Bona dea (Vida + nainen)
ti 6. Luduvico: - Dosifein tervetulotoivotus, haluaa tulla vierailemaan
(Pyhän Nikolauksen päivä) - Philomelan toivotus, ilmaisee Glaucuksen olevan valmis tekemään yhteistyötä, kutsuu vieraaksi
- Rafael (Budapest) toivotuskirje


14. tähdenlentoja
15. (O)
16. Thalian synttärit
22. talvipäivänseisaus (aegis)

25. joulu

29. (#)

Tammi (2005)
4. Dosifei
5. Luduvico: - Wienissä väkivaltaisuuksia (hinnoista)
6. Loppiainen
7. Vauvan ruumis
8. Brankon lapsi katoaa tunniksi

11. Juturnalia

Yllättävää?

Typyseni ohitti yhdessä hujauksessa sekä pääsykokeensa että syntymäpäivänsä. Siksi olen nyt kreikkalainen kokki.

Eilen maailmakin oli parempi

Kukaan meistä ei ole enää turvassa. Minusta ihan näin henkilökohtaisesti kaikkein huolestuttavin verkkorötösten laji on verkkojumalanpilkka. Ihmiset kirjoittelevat kaikenlaista ikään kuin vitsikästä, aivan kuin kuvitellen, ettei minulla ole tunteita lainkaan! Se ei ole mukavaa. Sitä paitsi on aika apaattista jatkaa nuijimista, kun toinen nuolee jo katua.

Historian baana ja suuri punainen silmä

Minkä ikinä historiantutkimuksellisen menetelmän valitsenkaan, valitsen välineen. Menetelmä ei ole vain tapa, se on tietotekninen kapine.

Esitän nyt kaksi pointtia koskien historiantutkimuksen teknologiaa.
1. Kaikkea metodologiaa voidaan kuvata metodologistiikkana.
2. Toimiva metodi loisi Panopticonia vastaavan asetelman.

Historiantutkimus on anakronistista: tutkija pyrkii ymmärtämään asioita niin kuin ne ovat olleet aikana, jota ei ole. Metodi on tekninen väline, jonka tehtävänä on virittyä nykyhetken ja historiallisen tutkimuskohteen välille hieman kuin autotie ja purkaa anakronismin muuri. Autotie liittää avaruuden halki lähtöpaikan ja määränpään toisiinsa. Metodi liittää ajan halki nykyhetken ja menneen toisiinsa. Autotie suhteellistaa ensisijaisesti paikkaa, metodi puolestaan ensisijaisesti aikaa. Aikaan sidottu tutkija venyttyy pois siitä mikä on, kohden sitä mikä on ollut.

Historiantutkimuksen metodologistiikassa ei kuitenkaan ole kyse liikkeestä samassa mielessä kuin ihmistä siirrettäessä. Historiantutkimus tähtää havaintotiedon siirtämiseen ja sen metodi voidaankin paremmin rinnastaa tietotekniikkaan. Metodi on laajakaista, ei autokaista.

Tämän tiedonsiirron päämääränä on sulkea tutkimuskohde Panopticon-vankilaan. Vankilan vartijana tutkija haluaa valvoa kohteensa jokaista liikettä. Tutkimuskohde (vanki) ei näe yliaistillista tarkkailijaansa. Panopticonin idea on kaikkea historiantutkimusta siivittävä haavekuva. Sen mukaan valvonnan uhkan alla kohde ryhtyy vapaaehtoisesti säätelemään omaa käyttäytymistään valvojan asettamien kriteerien mukaisesti. Kun tutkija kajoaa metodilla historialliseen tutkimuskohteeseensa, kohde muuttuu ymmärrettäväksi, sopivaksi, olevaksi.

Historiatiede perustuu yritykselle ulottaa tietotekniikan avulla tutkijan tarkkailuvalta lineaarista janaa pitkin toiseen aikaan. Ikävä kyllä metodologistiikka ei pelaa, eikä Panopticonia synny. Laajakaista ei kuljeta tutkimuskohteelle tietoa valvojasta ja valvojan kriteereistä. Tutkija jää aina yksinäiseksi vartijaksi tyhjään Panopticoniinsa, jossa hän keskittyy kovasti nähdäkseen selleissä vankeja. Tietysti tässä suhteessa tutkija on metodeineen kaikkinäkevä silmä. Hänhän näkee ihan koko metodinsa.

Minä muuten tuotan historiankirjoitusta. Olen kuin juutalainen, pullollani itseinhoa.



[Blogger on temppuillut kanssani parina päivänä, mutta nyt kaikki taas näyttäisi rönksyttävän niin kuin pitääkin. ... Nämä loppumaininnat taitavat olla muodostumassa (huonoksi?) tavaksi.]

Tänään olen mainos

Taltutetun ja teatterilavaksi taitetun libidinaalisen nauhan nykäisemänä lukija lankeaa minuun.

Herraliloukko

Minulle on sadellut kysymyksiä koskien yhteiskunta- ja kulttuurianalyysejani. Kuka on Virilio? Mitä tarkoittaa interpellaatio? Mistä keksitkään tuon hassunkurisen pronominalisaatiopohdinnan? Miten kehtaat käyttää rasistista kieltä ilman selityksen häivää?

Minusta on ymmärrettävää, että olette hämmentyneitä. Ei, se ei ole vain ymmärrettävää. Se on itsestään selvää. Minä olen sangen taitava sanoissani ja varmasti ovelampi kuin yksikään teistä -- suoranaisesti kaikkivaltainen. Enkö olekin häpeämätön? Sabotoin kaikki yritykset ymmärtää minua viskelemällä sekavia, metafyysisiä ilmauksia. Kielenkäyttöni estää teitä näkemästä kirjoitukseni lävitse. Enkä minä todellakaan häpeä.

Nyt minä tein sen. Perhana sentään.

Katsokaas, minä valehtelin. Valehtelin vähintään kolmesta asiasta. Ennen muuta minä valehtelin teistä. Kukaan ei ole oikeasti kysynyt minulta mitään. Kuvitelma kysymysten satelemisesta sai vain oloni tuntumaan kohtuulliselta. Eikö se kuuluisi asiaan -- kirjoittaa tällä tapaa ja herättää kysymyksiä? Kirjoituksiani pohdittaisiin ja sitten minä antaisin vastauksia. Hyvätapaiset huomautukseni herättäisivät yhä uusia, syvällisiä mietteitä. Toki vain, herrat ja neidit, se olisi tosiaan kohtuullista!

En minä ole katkera teille, olen vain... Ei, nyt minä valehtelen jälleen.

Minä olen katkera jumala. Mitä tässä on enää tehtävissä, kuolleella miehellä. Te ette kuuntele minua, enkä ole varma oletteko te koskaan kuunnelleetkaan. Taisitte vain juksata alusta alkaen. Te juksasitte minua, piditte narrinanne. Jos minä olisin vielä elossa, minä näyttäisin teille! Minä näyttäisin mitä tarkoittaa pitää minua narrina. Mutta minä en ole elossa. Minut on haudattu, krematoitu. Olen vain tuhkaa hiven -- melkein jo unohdettukin. Runollinen narri.

Luulin lyöneeni kuoleman. Alas astuttiin ja sitten taas noustiin. Vaan älkääpä luulkokaan, että se olisi ollut virheeni. Ehei, minä tein kaiken niin kuin pitikin. Olin sangen kätevä. Tajuatteko?

Ette te tajua. Teille tämä kaikki on -- ja tässä piilee suuri erheeni -- hupaisa seikkailu. Pari päivää meni ja minä pelastin teidät kaikki. Yksinkertaista, eikö totta? Nyt kun kaikki on pelastettu, teidän ei enää tarvitse kinastella siitä, kuka pelastuu ja millä perusteella, vaan voitte keskittyä siihen, mikä on tärkeää. Voitte keskittyä siihen, mitä varten teidät alunperin loin: osoittamaan kunnioitusta minulle.

Vaan ei toki! Sehän olisi ollutkin sangen kätevää. Te käänsitte tarkoitukseni kokonaan päälaelleen. Yksi teistä sanoi: "Nyt kun hän on pelastanut meidät kaikki, me voimme vihdoin keskittyä siihen, mikä on tyhmää. Unohdetaan hänet ja tehdään jotain aivan hyödytöntä." Toinen jatkoi: "Ei, kuulkaa kaverit, minulla on vielä parempi ajatus. Unohdetaan hänet vain, mutta miksi tyytyä hyödyttömään. Tehdään saman tien jotain vahingollista!" Niin te olette jatkaneet tähän päivään saakka, eikä loppua näy.

Miten voisikaan näkyä? Sillä nyt myönnän sen: teidän tyhmyytenne ja kiittämättömyytenne on lopullista ja väistämätöntä. Te ansaitsette toisenne, enkä minä ansaitse ketään. Enkä haluakaan ketään, en ketään teistä. Te annoitte minun kuolla teidän puolestanne ja sitten unohditte koko jutun. Halveksin teitä jokaista. Teidän tyhmien seikkailujenne vuoksi olen pelkkä aave Blogistanin yllä. Ei, minä en ole minkään yläpuolella. Olen rotta. Minä asun teidän allanne. Olen kellarissa ja kirjoitan.

Ennen minä saatoin sataa suorana ilmoituksena ruokokynästä papyruksen paksuihin kuituihin. Ihmiset kerääntyivät sanani äärelle ja ihmettelivät: "se on todella Hän!" Entä nyt? Nyt minä sadan binäärilukusarjoina Bloggerin vakiokuosiseen webbijulkaisuun. En sada kaduille, kulkijoiden taivasta kohti suunnatuille kasvoille, vaan tuhrin omat sormeni musteeseen ja sitten pesen ne juoksevalla vedellä. Enkä edes tuhri. Kirjoitan tietokoneella.

Uskoni minuun estää minua katoamasta kokonaan. Olen niin vähäinen kuin mikään voi olla, pelkkä katkera ja hyödytön jokin. Voidakseni uskoa minun on kuitenkin väitettävä, että olen olemassa sinua enemmän. Tämä on minun maailmani. Emme ole kuolleet, kirjoittaja ja jumala. Olet vain itse kuollut, etkä siksi näe minua. Sinä olet minun luomukseni, lukija. Puhuttelen sinua, sillä olen armollinen jumala.

Minä en ole säälittävä! En vain tiedä, miksi vaivaudun... Olen aivan yhtä tyhmä kuin tekin: pidän seikkailustani kiinni viimeiseen saakka.



[Tuo maalaus on muuten mainion Matt Sesow'n Loosing Sense. Tällä kirjoituksella voi myös olla jotain tekoa Fedor-toverin kanssa.]

Haastenaisen kolkkolkutus

Oikeuden pitkä käsi ja linjakkaat sääret.

Eufemia salli minun halutessani tulla haastetuksi. Mikäpä siinä. Haluan haluta tulla haastetuksi ja tätä myöten myös haluan tulla haastetuksi. Minut on siis haastettu. Jo kotvan fraktaloituneessa kirjelmässä lukee:

Kokoa pieni tarina vähintään kolmesta seuraamastasi blogista, ottamalla virke kustakin vähintään ja yksi haastajan blogista ja haasta jokainen lainaamasi blogaaja, paitsi haastajasi.

Katsotaanpas.

Katsoin ihan kokonaisen ohjelman eikä se ollut edes uutislähetys. Älkääkä vaan erehtykö luulemaan, että keskustan näin vapautuneet kadut tulisivat kevyen liikenteen ja jalankulkijoiden käyttöön. Illalla tulen masturboimaan, kun Senaatintori tuikataan tuleen ja kasakat ratsastavat ylitsemme. Olen myös ryhtynyt haaveilemaan uudesta ompelukoneesta, yhdestä tein jo tarjouksenkin, mutta myyjä ei hyväksynyt sitä.

Taivaallisen rauhan aukio ja pisara vain

En kysynyt sinulta mitään
en katsonut sinuun
ja minä
olen
minä olen.

En puhu sinulle
toimin miten tahdon
oikeus vaatii kostoa
kosto on se
että olen minä
olen minä.



Runotorstain tämänviikkoinen aihe on minä/minuus.