SHRC expresses condemnation of the abovementioned arrests which are being conducted outside the rule of the law, and requests that the Syrian authorities should stop this campaign of arrests and immediately release the detainees and give way to the freedoms including the freedom of expression and the right in political action. SHRC appeals to all supporters of human rights in Syria and the International Human Rights organizations to intervene to make an end to series of arrests and human rights violations.
Olen osallistunut kahteen muuttoon. Toinen tapahtui Turusta Vartiokylään, toinen Kumpulasta Kallioon.
Olen tehnyt myös lautapeliä. Tarkemmin ottaen (muistaakseni) viidettä virallisehkoa versiota kyseisestä pelistä. Peliä ei ole julkaistu, mutta siitä on pyörinyt muutama kopio maailmalla. Sellaista enintään pienen piiriin kulttisuosiota. Peli on ainutlaatuinen ja loistava.
Teoksesta Building legitimacy -- political discourses and forms of legitimacy in medieval societies:
It was not just military necessity which kept Carolingian kings on the move, their right to hold power was justified by incessant movement.
Mietin, että miten tämä suhteutuu Virilion pohtimaan logistiikan ja vallankäytön suhteeseen.
Toisaalta ajattelen myös informaation logistiikkaa. Kaarle Suuri tovereineen organisoi lähettijärjestelmän, jonka avulla Kaarle pystyi reagoimaan lähes välittömästi valtakuntansa periferioidenkin tapahtumiin. Lisäksi hän hyödynsi samaan tarkoitukseen aikansa tehokkaimman tietojärjestelmän eli lännen kirkon organisaatiota.
Oliko itä- ja länsiroomalaisen hallinto- ja oikeuttamisjärjestelmän tehokkaimmat puolet yhdistänyt Kaarle käännekohta eurooppalaisessa vallankäytössä? Kiinnostavana yksityiskohtana eurooppalaisuus osapuilleen nykyisessä mielessä ilmaantuu lähteisiin Kaarlen aikana.
Tämä kaikki liittyy myös valvonnan vaikutelmaan vallankäytön elementtinä.
Olen joskus ajatellut, että olisi kivaa tutkia iranilaisten uskonoppineiden yksityisissä piireissään harrastamaa huumoria. Miten lie käytännössä onnistuisikaan.
Yhteiskuntatieteissä ja erityisesti politiikantutkimuksessa järjestelmän legitimiteetin vastakohdaksi mielletään usein fyysisellä väkivallalla saavutettu järjestys. Jos ei mennä normatiivisen poliittisen teorian alalle, vaan halutaan tutkia laajemmin legitimiteettiä osana homo sapiensin yhteisöllisen järjestäytymisen tapoja, väkivalloin hallinnoimista ei ole hyvä mieltää legitimiteetin vastakohdaksi.
Käsitän Machiavellia myötäillen legitimiteetin tarkoittavan yksilöiden halua tehdä yhteistyötä jonkun muun kuin heidän itse määrittelemänsä valta- ja normijärjestelmän puitteissa. Tästä kulmasta katsoen on olemassa myös muita epälegitiimejä yhteisön järjestämisen tapoja kuin väkivallalla uhkaaminen. Tarkoitan lähinnä sosiaalista painostamista: epäpuhtausajattelua, paheksuntaa, yksilön sulkemista yhteistyöjärjestelmän ulkopuolelle sekä ihan vaan kiusaamista. (Tätä tietty kutsutaan toisinaan henkiseksi väkivallaksi, mutta se on vastuuton käsite, jota ei pitäisi käyttää.)
Sosiaalisella painostaminella ja institutionalisoidulla väkivallalla on yhdistävä tekijä. Molemmissa on nimittäin kyse valvonnasta tai tarkemmin valvonnan kokemuksesta. Mikäli yksilö ei koe normia legitiimiksi ja uskoo, ettei sen rikkomisesta seuraa sen enempää fyysisiä kuin sosiaalisiakaan sanktioita, hän pääsääntöisesti rikkoo sitä. Valvonnan kokemus sen sijaan tekee normirikkomuksesta kannattamattoman, jopa vaarallisen tuntuisia. Valvonta välittää sanktion uhkan.
Tämä on jujuna panoptikonissa ja uskonnoissa. Tästä syystä näkymättömät toimijat, kuten Jumala tai valtio tai vanginvartija ovat keskeisiä sosiaalisessa järjestäytymisessä ja kysymyksissä normien oikeuttamisesta. Arvelen, että tämä liittyy kognitiivisessa uskontotieteessä pohdittuun hyperaktiiviseen toimijoiden havainnoimiseen. Homo sapiens, kuten muutkin saalistajat ja saalistettavat, on perimällisesti taipuvainen tulkitsemaan pienetkin vihjeet merkeiksi jonkun tärkeän (s.o. saaliin tai saalistajan) läsnäolosta. Kun ihmisen sosiaalinen kognitio evolvoitui yhä mutkikkaammaksi, taipumus ylihavainnoida toimijoita osallistui sosiaalisten järjestelmien ylläpitämiseen. Jos olen kärkäs luulemaan, että aina joku kyttää pusikossa, en päädy helposti tekemään paheksuttavia asioita edes ollessani yksin. Panoptisten toimijoiden institutionalisoiminen ja jatkuvan valvonnan vaikutelman luominen on tästä syystä helppoa vallankäyttöä.
Valvonta on tekijä, jota sekä väkivallan että sosiaalisen painostamisen uhka vaativat toimiakseen järjestelmän ylläpitäjinä. Valvonnalla tuotetut vallankäytön muodot ovat myös käytännössä legitimiteetin vastakohta, jos kohta en katso näiden kahden analyyttisen elementin esiintyvän missään puhtaassa muodossaan. Legitiimi järjestelmä tuottaa jo olemassaolollaan sosiaalista painetta. Ihmiset lienevät myös yleensä innokkaita näkemään oman elämänsä ja elämäntapansa oikeanlaisena. Tällöin valvonnan avulla tuotettu konsensus kääntyy helposti legitiimiksi.
Tutkailin tänään verenluovutusasioita. Yksi Punaisen Ristin verenluovuttamista koskevista rajoitteista on seuraavanlainen:
Miesten välinen seksi on pysyvä luovutuseste (hepatiitti- ja HIV-tartunnan mahdollisuus; tuoreiden HIV-tartuntojen määrä noin kymmenkertainen koko väestöön verrattuna)
Vähän hämmentyneenä tiedustelin asiasta lisää SPR:ltä. Sain tietoa. Rajoite periytyy 80-luvulta, jolloin etenkin HIV katsottiin miesten homoseksuaalisuuteen liittyväksi sairaudeksi -- ja jota se paljolti olikin. Nykyäänhän tartuntatrendi on toisenlainen, eikä sairaus enää leviä aivan yhtä räjähdyksenomaisesti homoseksuaalien parissa.
Samapa se, mitä tilastossa seisoo. Yhtä kaikki rajoite on vanhentunut, kuten SPR:n edustajakin minulle tunnustaa. Kaikki verilahjoitukset tarkistetaan ja taudinaiheuttajat tunnistetaan käytännössä sataprosenttisella tarkkuudella. Äskettäin tarttuneita viruksia ei tunnisteta, josta syystä verta luovuttava heteroseksuaalikaan ei saa olla pokannut muutaman kuukauden sisällä uutta seksikumppania.
Olisi fiksua poistaa homoja koskeva erityisrajoite, sillä tuoreita seksisuhteita koskeva rajoite riittää jo itsessään poistamaan luovuttajien joukosta myös homojen riskiryhmän. Eihän sitä verta kaiketikaan ole ihan niin ylenmääräisesti tarjolla, että kannattaisi tuolla tapaa kategorisesti rajata enemmän tai vähemmän satunnaisia ihmisryhmiä homman ulkopuolelle.
Tämä on tietysti myös tasa-arvokysymys, vaikka veren luovuttaminen ei olekaan kansalaisoikeus. Teknisessä mielessä tarpeettoman rajoitteen vuosia jatkunut olemassaolo kertoo sitkeistä ennakkoluuloista. Toivon Punaisen ristin kansainvälisellä tasolla ennen pitkää päätyvän näpsimpään ratkaisuun eli homoveren hyväksymiseen. Toivottavasti siis jo lähitulevaisuudessa kenen vain kaduntallaajan suoniin saattaa verenluovutuksen myötä päätyä hinttarin litkuja.
Jotkut katsovat vielä nykyäänkin tutkivansa "keskiajan" kulttuuria tai yhteiskuntaa.Pitäisi varmaan joskus analysoida keskiaikaa renessanssin jälkeisenä akateemisena kulttuurina.
En nyt jaksa siitä, että jotkut katsovat nykyäänkin tutkivansa kulttuuria.
Kukaan perheenjäseneksi mieltämäni ei ole koskaan kuollut, vaikka läheltä onkin liipannut. Enkä ole ollut mitenkään suunnattoman läheinen kummankaan kuolleen isovanhempani kanssa. Ja kuolleet kaverit ovat olleet oikestaan enemmän kaverin kavereita. Tästä syystä en katso olevani järin kokenut kuolema-asioissa.
Tähän mennessä ajatus jokseenkin läheisen ihmisen kuolemasta on aina ollut minusta paljon raskaampi asia kuin jokseenkin läheisen ihmisen kuolema. Kuolemahan selkeyttää asioita. Elävät ovat niin monimutkaisia. Suhde kuolleeseen on aina yksinkertainen ja tyhjä. Tai ainakin rehellinen suhde kuolleeseen on.
Tänä iltana televisiosta voi katsoa Scorsesen elokuvanGangs of New York. Elokuvassa on komeaa väkivaltaa, jota käytetään simppelisti ja iloluontoisesti kerronnan verevöittämiseen.
Samalla saa myös nauttia parista hottisuroosta ja -typystä.
On väärin tehdä jotain muka auttaakseen toista ihmistä, jos toinen ihminen sanoo, ettei teosta ole hänelle apua. On väärin suojella toista ihmistä, jos toinen ihminen sanoo, ettei hän halua suojelua.
Opin tämän lapsena tai teininä. Usein minulle oli ihan sama, jos isoveljeni toiminta ahdisti tai vitutti tai suretti minua -- kunhan vain isäni piti näppinsä erossa konfliktista. Jos en halunnut apua ja sanoin "mä en halua apua" hän silti 'auttoi'. Koska "pienempää pitää suojella". Hassunkurinen ideaali sinällään ja suorastaan perseestä, kun tämä 'pienempi' suljetaan suojelua koskevan päätöksenteon ulkopuolelle.
Sama pätee kaikenlaiseen ihmisten väliseen toimintaan. Kukaan ei voi auttaa toista, jos toinen kieltää avun. Niin ahdistavaa kuin se voikin tilannekohtaisesti olla, se on hyväksyttävä, mikäli hyväksyy kunkin yksilön itsemääräämisoikeuden (ja jos ei hyväksy, asia on minun kannaltani selvä -- luen ihmiseksi vain henkilön, joka hyväksyy). Kiellon jälkeen 'auttaminen' on väkivaltaa. Siksi lapsen ja kansalaisen kasvattaminen on useimmissa tapauksissa väkivaltaista. Tämä pitää tunnustaa eksplisiittisesti ja olla koskaan unohtamatta. Tämä on myös yksi merkittävimmistä syistä, miksi hyvinvointivaltiota on melkein mahdotonta rahoittaa. Valtio joutuu monessa sfäärissä keskittymään loputtomasti oireiden hoitamiseen, koska oireisiin johtavat yksilölliset valinnat eivät ole valtion tavoitettavissa.
E-en ole silti turhamainen. En ole koskaan liiemmin meikannutkaan. Enkä sitä paitsi muutenkaan välitä. Ne saa olla viileät. Kunhan joku tietää
milloin olen turta, milloin olen turha. Ja milloin niin älä anna minun, älä anna minulle. Milloin anna minun jo olla. Ne oli vaaleat hiukset ja se oli niin kapea niin kapea. Melkein sai sormet vyötärön ympäri yhteen.
Kuljen värikkäiden paperilaattojen välistä. Samat laatat karkaavat silmilleni uudestaan ja uudestaan. Siitä tulee kuumeinen olo. Nyhräisen vahingossa vanhaa naista ja hän siirtyy syrjään. Valitsen tölkin. Siinä on teennäisesti hymyilevä delfiini. Kunpa kaikki osaisivat aina karata.
Nuhruinen kumimatto siirtää paprikan ja tonnikalatölkin lakattujen kynsien ojennukseen. Kassan naama natisee liukuhihnojen välissä ja laskee lantit. Saan kuparinvärisen takaisin, pudotan sen isoon taskuun. Nuhruinen kumimatto siirtää paprikan ja tonnikalatölkin hihnan päähän. Paprikan muovi kahisee hetken, sitten matto pysähtyy.
Punainen ovi louskuttaa. Rumia kreikkalaisia naamioita siirtyy sisään ja karkaa ulos. Onko tuo tragedia? Entä tuo -- pilkka? Niiden värit ovat vähän haaleat. Ovi painaa paljon ja natisee. Olkapäätäni kivistää. Ulkona venytän sitä vähän ja kipu tasoittuu. Takanani ovi louskuttaa.
Taksi odottaa kioskin edessä. Sen kuski on vuorautunut sanomalehtipaperiin ja on kuin olisi unessa. Kioskista siirtyy ulos kaksi vanhaa naista. He alkavat polttaa savukkeita uusista askeistaan. Suojatiellä on loskaista jäätä ja melkein liukastun. Kääntyvän bussin renkaat jylisevät ja roiskivat ja hidastavat paljon. Karkaan pois alta. Bussi siirtyy suoralle ja kiihdyttää.
Hissi siirtää minut kahdeksanteen kerrokseen. Se vie vanhan naisen vielä vähän ylemmäs. Otan avaimen ulos ja vain lantti jää mustaan, villakankaiseen taskuun. Karkaan sisään kotiovesta. Se louskahtaa. Jätän kengät saasteiden ja loskan tummentamalle matolle. Siirryn Tiinan luokse. Hän pysähtyy ja laskee työt pöydälle. Laitan tonnikalan ja paprikan pöydälle. Tiina karkaa syliini.
Koska en pidä linkkilistaa, haluan muuttua jälleen mainokseksi. Rakkautta ja ruotsalaisia, toimistokujeita ja teologiaa: Yli kaikkien rajoen.
Irrepressiblen kirkkaanvihreä näyttää kamalalta ihollani, joten kehittelin tuossa toista keinoa osallistua hankkeeseen. Lopputulos? Kaunis ajatus, ruma toteutus. Enhän minä tuollaista klönttiä saata sisäreiteeni jättää. Mikä neuvoksi?
Eufemialta tuli haaste. Käytän hänen suomentamiaan kysymyksiä, en alkuperäisiä englanninkielisiä. Valikoin tähän pääosin romaaneja, vaikka luen tällä hetkellä ensisijaisesti akateemista kamaa. 1. Yksi kirja, joka muutti elämääsi: Tolkienin Taru sormusten herrasta, niin se nyt on. Ala-asteella tämä teos vastasi kaikkiin tarpeisiini ja innosti minusta kirjallis-tarinallisen seikkailijan.
2. Yksi kirja, jonka olet lukenut useammin kuin kerran: John Steinbeck, Hyvien ihmisten juhla. Mack ja pojat ovat kelpo veijareita, aina hyvää haluamassa ja pahaa puuhaamassa. Ja entäs sitten Tohtori, tuo kaupunginosan sivistynyt sankari!
3. Yksi kirja, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle: Nykysuomen sanakirja. Opettelisin sen.
4. Yksi kirja, joka teki sinusta hupakon: Margit Sandemon Under de eviga stjärnor. Rakastettavan vilpitöntä romanttista skeidaa. Olen itse täynnä sitä.
5. Yksi kirja, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin. Itken aika paljon tarinoiden äärellä.
Harry Potter and the Order of Phoenix. Harry Potter on tujuimmin minua innostanut perinteinen fantasiakertomus sitten Tolkienin ja LeGuinin pääteosten.
6. Yksi kirja, jonka toivoisit tulleen kirjoitetuksi: Papintappaja ja Leskenlehti.
7. Yksi kirja, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu: Yritän keksiä tähän jotain kyllin naiivia... (Tämä on kyllä ahdistavaa, koska lemmin kaikkia kirjoja.)
Mein kampf. Tämä vain siksi, että fantasioin teoksen deletoimisen vievän mukanaan joitain siihen historiallis-symbolisesti kytkeytyviä iljettävyyksiä.
8. Yksi kirja, jota luet paraikaa: Veikko Huovisen Veitikka -- A. Hitlerin elämä ja toiminta. Ihana ja vapauttavasti aktivoiva veijaritarina ihmiskunnan ovelimmasta vitsiniekasta.
9. Yksi kirja, jonka olet aikonut lukea: Clarice Lispectorin Tähden hetki. 10. Nyt haasta viisi bloggaajaa: Haastan seuraavat toverit: Chi, kansatieteilijä, exme, Outi sekä Lady Baffles (lomalla, vaan vastatkoon kunhan ehtii).
Siirillä on yhä hämärä muisto elämänsä alkutaipaleesta. Hän ilmaisee kokeneensa tuolloin jatkuvaa suuntautumista kohti Jumalan huonetta. Tämä on todiste siitä, että ihminen on luonnostaan -- ennen kuin kieli ja kulttuuriperimä likaavat hänet -- Jumalan oma, Jumalan luoma.
Mitähän pitäisi ajatella siitä, että Ratzingerin kuvia Googlen kautta hakeva löytää massoittain kehnoja manipulaatioita? Paavin kuva on pilakuva. Reformaatio taisi sitten onnistua.
Minusta Ratzinger on pikkuisen pelottava. Dracula-näyttelijä, kuten käsityöläinen asian ilmaisi.
Vai millaisen siunauksen sinä odottaisit tältä mieheltä saavasi?
Hesarissa kyseltiin, mikä ihmisiä ärsyttää Helsingissä. Luulisi, että kodittomuus tai työttömyys nyppisi edes vähän. Kuitenkin kyselyn tuloksissa on listattuna lähinnä pelkkiä lieveilmiöitä. No, ärsyyntyminen tavataan mieltää pikkuasioita koskevaksi tunteeksi. Sama homma näkyy siinä, että 28 vastaajaa piti kuseskelua ja kusen hajua ärsyttävimpänä asiana, yleisövessojen vähyyden innostaessa vain kymmentä vastaajaa.
Nämä ovat enintään hupaisia sivuseikkoja. Riemuissani sen sijaan olen siitä, miten lokkeja ja muita kaupunkilintuja kohdellaan. Tässä ei ole kyse mistään lieveilmiöistä, vaan mitä arvokkaimmasta yhteisön huoltamisesta. Hesarin kyselyssä lokit mainitaan sijalla kymmenen nimellä "terroristilinnut". Terroristi on -- kuten kai yleisesti tiedetään -- retorinen väline, jonka avulla luodaan vihollisuutta ja oikeutetaan oman ryhmän harjoittamaa terroria. Terroristi on kuin 30-luvun Saksan bolshevikkijuutalainen. Arvelin taannoin 1900-luvun kunnianhimoisimman hyvinvointipoliittisen projektin ts. juutalaisten joukkomurhan juontavan juurensa israelilaiseen erottelu- ja puhtausajatteluun. En kyennyt kuitenkaan osoittamaan selkeää aatehistoriallista yhteyttä. Nyt teen rajumman reduktion. Väitän, että kaupungin puhdistaminen saastasta on -- on sitten kyseessä roskalintu tai roskaihminen -- järkevää ja luonnollista.
Vaikuttaa ilmeiseltä, että homo sapiens kaipaa vihollisia -- vihollisuus ja brutaali rajanveto on edullista yhteisön koheesion ja suorituskyvyn kannalta. Venäjä ei ole tätä nykyä riittävä uhka helsinkiläisille (tai lahtelaisille), joten vastustajaa haetaan omilta kaduilta, satamista ja kaatopaikoilta. Maahanmuuttaja on väärän värinen. Lokki huutaa ja sillä on ruoansulatus. Huono homma maahanmuuttajalle, vielä huonompi lokille. Harmaalokit ovat helsinkiläisten ykkösvihollisia. Hesarin mielipidepalstalla Arvo Turtiainen arvelee kuoliaaksi kaasutetun kuitenkin muitakin lokkeja. "Kriteerinä lienee: kunhan on harmaa ja valkoinen." Väärä väri väärässä paikassa koituu siis kuolemaksi. Katso jutkulintua silmiin ja vihaa sitä. Kaupungin hyväksi -- luonnollisesti.
Seuraan nytkyvää kyttyrää nytkyvä kyttyrä seuraa minua aro käpertyy nurkista harmaata kaarta päin päivän rata nytkyy hetken ja lysähtää roikkumaan pääni ylle.
Kantapäistä lantion syvyyksiin lantiosta kurkun kautta korkeuksiin imeytyy tärkeys, kiteytyy rataan ja aron käpertyvät reunat aaltoilevat vähän lämmössä.
Sateen harmaa kieli hinkkaa etäistä rinnettä kurainen virtaus hinkkaa aroon uurteen hukkuva olento nytkyy hetken nytkyvä kyttyräselkä karkailee pitkin vanhaa ja kuivaa uomaa.
Uoma seuraa auringon rataa osittain karkailee osittain väreilen osittain
seuraan rataa ja ylläni rata taipuu, myötäilee löyhästi sanattomia merkityksiä.
